Destia parantaa Fingridin kantaverkkoa sähköaseman laajennuksella
Destia laajentaa Fingridin Pohjois-Pohjanmaalla Nivalassa sijaitsevaa Uusnivalan sähköaseman 400 kV:n kytkinlaitosta, mikä vahvistaa kantaverkon siirtokykyä ja mahdollistaa tuuli- ja aurinkovoiman liittämisen kantaverkkoon. Urakan kokonaishinta on noin 11 miljoonaa euroa. Työt ovat vastikään alkaneet suunnittelulla ja valmistelevilla töillä. Projektin arvioidaan valmistuvan kesällä 2027.

Destia rakentaa uuden valvomon ja kolme uutta 400 kV:n kenttää ja tekee varaukset kahdelle kantaverkkoa vahvistavalle voimajohdolle. Lisäksi projektiin kuuluu haastavia koestustöitä.
”On tärkeää ylläpitää ja kasvattaa pohjois-etelä-suuntaista siirtokapasiteettia, mikä mahdollistaa investoinnit puhtaaseen sähköntuotantoon. Investoimme kantaverkkoon pitkäjänteisesti ja kehitämme sitä jatkuvasti, jotta uusiutuva sähköntuotanto voidaan liittää tehokkaasti kantaverkkoon ja saadaan kuluttajien ja teollisuuden ulottuville. On hienoa jatkaa yhteistyötä luotettavan kumppanimme Destian kanssa”, sanoo varatoimitusjohtaja Timo Kiiveri Fingridiltä.
”Saimme juuri valmiiksi 110 kV:n laajennuksen Uusnivalan asemalla, joten paikka on tuttu ja olemmekin ilahtuneita, että pääsemme jatkamaan töitä siellä. Sähköasemien rakentamisessa vaaditaan vahvaa pohja-, sähköverkko- ja talonrakentamisen osaamista. Tässä projektissa työskennellään vaativissa olosuhteissa olemassa olevan, jännitteisen järjestelmän lähellä, mutta silloinkin ammattilaisemme hoitavat työnsä turvallisesti ja vankalla kokemuksella”, sanoo Sähköasemat-yksikön johtaja Ari Eskola Destiasta.
Fingrid
Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle kustannustehokkaasti varman sähkön ja muovaamme tulevaisuuden puhdasta ja markkinaehtoista sähköjärjestelmää. Fingrid välittää. Varmasti. www.fingrid.fi
Destia
Destia on Suomen suurin infra-alan palveluyhtiö ja osa kansainvälistä Colas-konsernia. Suunnittelemme, rakennamme ja kunnossapidämme yhteiskunnan toiminnan kannalta välttämätöntä infrastruktuuria, kuten sähköverkkoja, siltoja, teitä ja ratoja. Kehitämme kaupunkeja, telematiikka- ja valaistusratkaisuja ja tarjoamme monipuolisia palveluja liikenteen ja infraomaisuuden hallintaan. Rakennamme huomisen infraa 1 800 destialaisen ainutlaatuisella infran tajulla. Vuonna 2024 liikevaihtomme oli noin 630 miljoonaa euroa. www.destia.fi
Lisätietoja:
Ari Eskola, Sähköasemat-yksikön johtaja, Destia, sähköposti: ari.eskola@destia.fi, puh. 040 526 8409
Tapio Leskinen, Energiaverkot-yksikön johtaja, Destia, sähköposti: tapio.leskinen@destia.fi, puh. 040 120 9016
Destian viestintä: tiedotus@destia.fi
Avainsanat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Destia Oy
Destia jatkaa Karjalan radan kunnossapitäjänä16.6.2025 10:17:57 EEST | Tiedote
Destia on solminut Väyläviraston kanssa sopimuksen radan kunnossapitoalueen 7 eli Karjalan radan kunnossapidon jatkokaudesta vuoden 2028 syyskuun loppuun saakka. Destia on toiminut kyseisen, Kymenlaakson Utin ja Pohjois-Karjalan Nurmeksen välisen, rataosuuden kunnossapitäjänä vuodesta 2021 saakka.
Destia parantaa rataa Lievestuoreen ja Hankasalmen välillä11.6.2025 10:16:43 EEST | Tiedote
Destia on voittanut Väylävirastolta vaativan radan päällysrakenneurakan Lievestuoreen ja Hankasalmen välillä. 8,8 miljoonan euron arvoinen urakka on osa laajempaa radan parantamishanketta Jyväskylän ja Pieksämäen välillä, missä rataosuus on elinkaarensa loppupuolella. Korjauksilla varmistetaan radan käytettävyys ja radalla kulkevan tavara- ja henkilöjunaliikenteen toimivuus ja turvallisuus tuleviksi vuosikymmeniksi.
Destia ehdottaa päästökannustinta infrahankkeiden tarjouskilpailuihin9.6.2025 13:29:23 EEST | Tiedote
Destia ehdottaa infrahankkeiden kilpailutuksiin hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen kannustavaa elementtiä, jotta infra-ala voisi tehokkaammin edistää Suomen hiilineutraaliustavoitteita. Liikenneinfrastruktuurin rakentaminen ja kunnossapito tuottavat noin neljä prosenttia Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. Vaikka osa Suomen kaupungeista tekee jo ilmastotoimia infrarakentamisen päästöjen vähentämiseksi, valtionhallinnossa infra-alalle ei ole vielä kohdistettu selkeitä päästövähennystoimenpiteitä. Se hidastaa infrarakentamisen ja kunnossapidon päästöjen vähentämistä.
Destia ja Normivalaistus saneeraavat Vuosaaren maantietunnelin6.6.2025 10:07:17 EEST | Tiedote
Fintraffic ja Uudenmaan ELY-keskus ovat valinneet Destian ja Normivalaistus Oy:n muodostaman työyhteenliittymän toteuttamaan Vuosaaren satamaan johtavan maantietunnelin peruskorjauksen Helsingissä. Urakassa saneerataan Vuosaaren sataman ja Kehä III:n yhdistävien kahden 1,6 kilometriä pitkän tunnelin elinkaarensa lopussa olevaa tunnelitekniikkaa ja rakenteita. Noin 26 miljoonan euron arvoisessa urakassa Destia vastaa infra- ja kalliorakentamisesta sekä korkeajännitetöistä. Normivalaistus toteuttaa urakan telematiikka- ja valaistustyöt.
Destia voitti useita valaistuksen kunnossapitosopimuksia26.5.2025 10:33:49 EEST | Tiedote
Destia on voittanut ELY-keskusten kilpailutuksissa tievalaistuksen kunnossapidon palvelusopimukset viidellä alueella vuosille 2025–2028. Sopimukset sisältävät option vuosille 2028–2030. Lisäksi Destia voitti sopimukset ulkovalaistuksen huolto- ja kunnossapitopalveluista Kotkan ja Imatran kaupunkien ja Ruokolahden kunnan kanssa vuosille 2025–2028.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme