Yhteistyöllä selkeyttä julkisen taiteen hankintaan – Vaasan julkisen taiteen hankinnan prosessikuvaus julkaistu
Kaupunginhallitus on hyväksynyt Vaasan julkisen taiteen periaatteet 17.2.2025. Uusi prosessikuvaus selkeyttää julkisen taiteen hankintaan liittyvät työvaiheet ja vastuut, ja tukee sekä kaupungin sisäistä yhteistyötä että alueellisia taidehankintoja.

Vaasan kaupungin prosessikuvaus julkisen taiteen periaatteista on laadittu tarpeesta selkeyttää julkisen taiteen hankintaan ja teosten elinkaareen liittyvät työvaiheet, käytännöt ja vastuutahot.
Vaasan julkisen taiteen periaatteet on laadittu Vaasan museoiden, kulttuuripalveluiden ja kaupungin kaavoituksen toimesta yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen kanssa.
Taide osana kaupunkikuvaa ja hyvinvointia
Julkista taidetta on toteutettu Vaasassa pitkään eri toimijoiden ja projektien kautta, ja julkinen taide on merkittävä osa kaupungin visuaalista ilmettä ja identiteettiä.
Julkisella taiteella on rooli uusien alueiden suunnittelussa ja vanhojen alueiden kehittämisessä. Taidetta hankitaan esimerkiksi kaupungin ja rakennetun ympäristön kaunistamiseksi sekä harkinnan mukaan tärkeiksi koettujen asioiden muistamiseksi.
- Laadituilla periaatteilla halutaan muun muassa lisätä taiteen keinoin kiinnostavia kaupunkitiloja, parantaa taiteen saavutettavuutta ja edistää taiteilijoiden työllistymistä, kertoo aluetaideamanuenssi Silvia Rinne.
Taide kytkeytyy vahvasti myös kaupungin strategisiin tavoitteisiin, kuten asukkaiden hyvinvointiin, turvalliseen ympäristöön sekä viihtyisyyden ja vetovoiman lisäämiseen.
Yhteistyössä laaditut periaatteet
Julkaistu prosessikuvaus kirjaa auki Vaasan kaupungin julkisen taiteen hankinnan prosessia ja luo yhteiset käytännöt kaupungin yksiköiden välillä julkisen taiteen toteuttamisessa ja ylläpidossa. Prosessikuvauksen tavoite on selkeyttää julkisen taiteen parissa työskentelevien toimijoiden roolia sekä esitellä toiminta- ja yhteistyömalleja julkisen taiteeseen liittyen.
Julkisen taiteen hankinnan prosessikuvauksen tarkoitus on toimia myös oppaana Pohjanmaan kunnille julkisen taiteen hankinnoissa ja hoidossa. Prosessikuvauksen ohjeet on laadittu alueellisen vastuumuseon julkisen taiteen edistämistehtävän mukaisesti tukemaan kaikkia alueella taidehankintoihin osallistuvia tahoja.
Tietokanta muistomerkeistä tukee kulttuuriperinnön tallentamista
Vaasan museot ovat toteuttaneet osaltaan Pohjanmaan patsaat ja muistomerkit -tietokannan sisältöä. Vaasan kaupunki on julkaissut karttasovelluksen, joka paikantaa Pohjanmaan muistomerkit ja patsaat kartalle. Sovellus sisältää muistomerkit, patsaat sekä taideteokset kaikista Pohjanmaan 14 kunnasta. Tietoja patsaista ja muistomerkeistä kerätään yhteistyössä kuntien kulttuuritoimijoiden ja kotiseutuaktiivien kanssa.
Sovelluksen tarkoituksena on luoda laaja tietokanta kaikista Pohjanmaan julkisista teoksista, joka edistää paikallisen kulttuurin tuntemusta ja hyvinvointia. Sen lisäksi tietokanta toimii työkaluna kunnille ja aluevastuumuseolle kohteiden dokumentoinnissa ja hoidossa.
Vaasan osuus tietokannasta on laadittu yhteistyössä eläkkeellä oleva kuvataiteen lehtori Aimo Nybergin kanssa. Tietokannan ylläpidosta vastaa Vaasan Paikkatietopalvelut.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Silvia RinneAluetaideamanuenssi
Puh:+358406213046silvia.rinne@vaasa.fiLinkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Vaasan museot on Pohjanmaan aluevastuumuseo, joka tuottaa, tallentaa ja esittelee alueen tiedettä, taidetta ja historiaa. Näyttelymme tarjoavat yhdistelmän paikallista ja kansainvälistä kulttuuria sekä taidetta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Gatukonst, skateboard, konst och musik – anmälan till sommarens läger är öppen!12.5.2025 14:31:34 EEST | Pressmeddelande
Anmälan till dagslägren som ordnas av Vasa stads ungdomsservice är nu öppen. I juni ordnas fyra läger med olika teman.
Katutaidetta, skeittausta, taidetta ja musiikkia: leirien ilmoittautuminen auki!12.5.2025 14:27:46 EEST | Tiedote
Vaasan kaupungin nuorisopalveluiden järjestämien päiväleirien ilmoittautuminen on nyt avoinna. Kesäkuussa järjestetään neljä leiriä eri teemoilla.
Ungdomsgården Sumppu flyttar: 16 maj ordnas en avskedsfest för den gamla lokalen12.5.2025 10:43:31 EEST | Pressmeddelande
Ungdomsgården Sumppu i Storviken flyttar till en ny lokal hösten 2026 när en tilläggsbyggnad vid Isolahden koulu står klar. Sista öppetdag i den gamla lokalen är 16 maj, och då har Sumppu öppet hus med program.
Nuorisotalo Sumppu muuttaa: vanhojen tilojen jäähyväisiä vietetään 16.5.12.5.2025 10:40:45 EEST | Tiedote
Isolahdessa sijaitseva nuorisotalo Sumppu muuttaa uusiin tiloihin, kun Isolahden koulun uusi lisärakennus valmistuu syksyllä 2026. Vanhojen tilojen viimeinen aukiolopäivä on 16.5., ja Sumpussa on silloin luvassa avoimet ovet ja ohjelmaa.
Kom med och bekämpa skadliga spanska skogssniglar9.5.2025 15:14:02 EEST | Pressmeddelande
Spansk skogssnigel är en invasiv art som snabbt sprider sig, och den bär på sjukdomar och hotar trädgårdar. Nu samlas stadsbor för att tillsammans bekämpa arten. Vasa stad ordnar ett bekämpningstalko torsdag den 22 maj 2025 kl. klo 17.00–19.00 bakom koloniträdgården i Hemstrand.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme