Pääsiäisen sää vaihtelee poikkeuksellisen lämpimästä keskimääräisiin lämpötiloihin
15.4.2025 13:49:06 EEST | Ilmatieteen laitos | Tiedote
Sään ennustettavuus on tavallista huonompi maan etelä- ja keskiosassa hitaasti liikkuvan rintamavyöhykkeen takia.
Ilmatieteen laitoksen 15. huhtikuuta tekemän ennusteen mukaan pääsiäisviikkoa vietetään lämpimässä säässä. Huomenna keskiviikkona sää on aurinkoinen ja lämmin: ylin lämpötila saavuttanee +20 astetta, tosin Pohjois-Lapissa satelee lunta. Kiirastorstaina sää on hieman pilvisempi ja viileämpi.
Vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen lämpimän ilman vyöhyke yltänee pitkäperjantaina ainakin maan eteläosaan. Lämpötila kohoaa sisämaassa selkeässä säässä ylimmillään 20–25 asteeseen. Lämpimän ja viileämmän ilman rajalle muodostuu rintama, jossa sää on pilvistä, epävakaista ja viileämpää – lämpötilat jäävät 15 asteen tienoille tai sen allekin. Myös rannikolla on viileämpää, kun tuuli käy mereltä.
Ennustetut yli +20 asteen lämpötilat ovat poikkeuksellisia tähän aikaan vuodesta. Huhtikuun lämpöennätys on 25,5 astetta, joka on mitattu Jyväskylässä 27.4.1921. Lämmintä oli myös 16.4.2007, jolloin maksimilämpötilat nousivat 22 asteen yläpuolelle. Lämpimin paikka oli tällöin Puumala Sorjolan havaintoasema, jossa mitattiin 22,8 astetta.
Rintaman tarkka sijainti voi vielä vaihdella ennusteessa, ja sillä on siksi suuri merkitys säähän.
"Todennäköisesti lauantaina rintama suuntaa kohti etelää, jolloin se muuttuu kylmäksi rintamaksi ja työntää kesäisen lämmön Suomesta Baltiaan. Rintaman yhteydessä esiintyy sadekuuroja ja runsaampaa pilvisyyttä, eikä jokusen ukkoskuuron syntyminenkään ole mahdotonta", sanoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Eerik Saarikalle.
Pääsiäissunnuntaina ja maanantaina koko maassa mitataan selvästi viileämpiä, mutta ajankohtaan nähden tavanomaisempia lämpötiloja. Korkeapaineen vuoksi sää on selkeää, ja lämpötila on päivisin maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen 9–13 astetta, maan pohjoisosassa nollasta kahdeksaan asteeseen. Yöpakkaset tekevät laajalti paluun: etelässä pysytään ehkä nollan yläpuolella, mutta hallaa esiintyy yleisesti.
Myöhäisenä pääsiäisenä kevät on alkanut ja lumipeite sulaa myös pohjoisessa
Tänä vuonna pääsiäistä vietetään myöhään. Tähän aikaan päivälämpötilat ovat tyypillisesti maan eteläosassa lähellä +10 astetta ja Lapissakin nollan yläpuolella. Öisin lämpötila on etelässä nollan vaiheilla, maan keski- ja pohjoisosassa on muutama aste pakkasta.
Lunta on yleensä tähän aikaan vuodesta enää Pohjois-Savosta ja Pohjois-Karjalasta Lappiin ulottuvalla alueella keskimäärin 10‒70 senttimetriä. Tänä vuonna pääsiäisenä on laajalti lumetonta; runsaammin lunta on ainoastaan Keski- ja Pohjois-Lapissa. Pohjois-Lapissa lunta on vielä 50–90 senttimetriä, Kilpisjärvellä jopa 140 senttiä.
Vuosi sitten pääsiäinen oli kolme viikkoa tämänvuotista aikaisemmin. Tuolloin pääsiäistä vietettiin vaihtelevassa säässä. Etenkin maan eteläosassa oli keväisen lämmintä ja lämpötila kohosi päivisin +10 asteeseen, pääsiäismaanantaina jopa +15 asteen yläpuolelle. Pohjoisempana oli selvästi viileämpää ja Lapissa oli päivisinkin pakkasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi, puh. 029 539 1000 (vaihde).
Voit ottaa yhteyttä myös Ilmatieteen laitoksen viestintään: ilmatieteenlaitos.fi/medialle
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos
Sateisen viikonlopun jälkeen alkaa poutaisempi jakso – sää myös lämpenee24.9.2026 14:52:55 EEST | Tiedote
Loppuviikko on Suomessa pilvinen ja sateinen, mutta ensi viikolla säätyyppi muuttuu: korkeapaine vahvistuu Suomen läheisyydessä, sateet vähenevät ja lämpötila kohoaa ajankohtaan nähden tavanomaista korkeammaksi.
Viikonlopun sää on sateiden sävyttämää, etelässä on myös tuulista17.9.2026 15:32:13 EEST | Tiedote
Syyskuu on edennyt sään puolesta tavanomaisissa lämpötiloissa, eikä tilanteeseen ole tulossa muutosta viikonloppuna. Suomen lähellä liikkuvien matalapaineiden takia sää jatkuu epävakaisena ja etenkin maan eteläosassa tuuli voimistuu puuskaiseksi.
Oliko El Niñolla vaikutusta Länsi-Euroopan kuumaan kesään?11.9.2026 10:53:52 EEST | Blogi
Euroopan kesän 2026 lämpötiloissa näkyi selvä itä-länsisuuntainen kontrasti: lännessä oli ennätyslämmintä, idässä viileämpää. Tällainen alueellinen jakauma on tyypillistä El Niño -kesinä, vaikka ilmiön vaikutusta tämän kesän lämpötiloihin ei voida aukottomasti todistaa pelkällä tilastollisella vertailulla.
Elokuu oli maailmanlaajuisesti lämpimin10.9.2026 05:00:00 EEST | Tiedote
EU:n Copernicus-ilmastopalvelun mukaan elokuu 2026 oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian lämpimin elokuu. Samalla se oli mittaushistorian lämpimin kuukausi yhdessä vuoden 2023 heinäkuun kanssa.
Kesän UV-säteilykertymä oli Suomessa tavanomaista alhaisempi4.9.2026 10:05:59 EEST | Tiedote
Auringon UV-säteilykertymät jäivät kesä-elokuussa koko maassa alle tavanomaisen tason. Voimakasta UV-säteilyä mitattiin kuitenkin yhtä monena päivänä kuin kesäisin keskimäärin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme