Vuosikatsaus 2024: Gramexin korvauskertymä ennätykselliset yli 29 miljoonaa
16.4.2025 09:30:00 EEST | Gramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry | Tiedote
Tänään julkaistun vuosikatsauksen mukaan Gramexin korvauskertymä ylitti ennätyksellisesti 29 miljoonaa euroa vuonna 2024. Kasvun vetureina olivat ulkomailta kerätyt sekä taustamusiikin korvaustulot. Myös Gramexin toiminnan tehokuutta kuvaava kuluprosentti asettui alhaiselle 15 % tasolle.

Suurimmat korvaustulot tulivat taustamusiikkisektorilta (12,178 milj.), radio- ja televisiokäytöstä (8,280 milj.) ja internet- ja tietoverkkokäytöstä (4,693 milj.). Kasvua oli edelliseen vuoteen verrattuna etenkin taustamusiikkikorvaustuloissa, joiden osuus kasvoi 10,15 miljoonasta noin 12,18 miljoonaan.
Vuoden aikana kerättiin myös edellistä vuotta hieman enemmän kansainvälisiä korvauksia. Gramexin teknologian ja datakyvykkyyden kehittäminen on vauhdittanut sekä kotimaista että kansainvälistä tilitystä.
”Maailman meno tukee toimintojen skaalautumista aina vain suurempiin yksiköihin. Pienempien toimijoiden selviytymiskeino on yhteistyö. Toimintamme keskiössä ovatkin kansainväliset kehityshankkeet ja yhteistyö kotimaisten tekijänoikeusjärjestöjen kanssa.”, kuvaa Ilmo Laevuo toimitusjohtajan katsauksessa.
Kehittyvää teknologiaa ja palveluita
Vuoden aikana Gramex otti ensimmäisenä käyttöön tuottajatilitysten raportoinnissa uuden ja tarkan DDEX-statementin. Vuoden aikana jatkettiin myös VRDB- ja RDx- datahub-integraatioiden ja toimintaprosessien kehittämistä.
”Keinoälyn invaasio on malliesimerkki yhä kiihtyvästä kehitysvauhdista maailmassa. Tämä haastaa ja kirittää kaikkia toimijoita, myös yhteishallintoa. Tekninen kehitys, innovaatiot, henkilöstön into ja kyky mennä eteenpäin ovat ratkaisevia menestystekijöitä”, sanoo Laevuo.
Teknologialla oli rooli myös toiminnan tehokkuuden kasvattamisessa. Gramexin toiminnan tehokkuutta kuvaava toiminnan kuluprosentti oli 15 %. Kokonaiskuluprosentti, johon huomioidaan myös sijoitustoiminta, oli 13 %. Tämä oli 0,7 prosenttia alhaisempi verrattuna edelliseen vuoteen.
Ensi kertaa hiilijalanjälki
Gramex julkaisi vuonna 2024 ensimmäisen vastuullisuusohjelman. Ohjelma tarjoaa raamit vastuullisuustyön edistämiselle ja avoimelle viestinnälle sekä auttaa Gramexin toiminnan vastuullisuuden jatkuvassa kehittämisessä.
Osana vastuullisuusohjelmaa Gramex laski oman toimintansa hiilijalanjäljen ensimmäistä kertaa. Toiminnan kokonaispäästöt olivat 105,17 CO-tonnia. Merkittävimmät hiilidioksidipäästöt syntyivät liikematkustukseen liittyvistä päästöistä sekä ostetuista tavaroista ja palveluista.
Mittauksen perusteella Gramex asettaa konkreettiset päästövähennystavoitteet ja kirjaa ne osaksi vastuullisuusohjelmaa.
Uusia vähennyksiä
Vuoden 2024 alusta alkaen on musiikin esittäjien korvauksista tehty viiden prosentin vähennys musiikin edistämiseen. Edistämistoimintaan kerättiin uudella vähennyksellä yhteensä 182 171,33 euroa.
Kerättävät varat käytetään musiikin edistämistoimintaan eli maksetaan takaisin muusikoille ja artisteille itselleen Musiikin edistämissäätiön MES:n kautta haettavien avustusten ja tukien muodossa.
Lisäksi kaikille asiakkaille eli esittäjille ja tuottajille ulkomailta maksetuista korvauksista on kerätty kesäkuusta 2024 alkaen neljän prosentin käsittelypalkkio. Palkkiota, jolla korvataan esimerkiksi teknologiakehitystä, kerättiin yhteensä hieman alle 64 600 euroa.
Aiempaa tyytyväisemmät asiakkaat
Vuoden alussa avattiin uudistunut verkkopalvelu sekä lanseerattiin uudistunut brändi Levyraadin yhteistyökumppanuudella. Viestinnän ja digitaalisen palvelun kokonaisuudistus on otettu kokonaismittareiden valossa vastaan hyvin: syksyllä 2024 toteutetun asiakas- ja sidosryhmäkyselyn suositteluindeksi (eli ns. NPS) Gramexille oli 43, kun edellisessä kyselyssä vastaava luku oli 1,34.
”Myös toimintamalliemme on kehityttävä ja toimintojemme painopisteiden muututtava. Tästä esimerkkinä on viestinnän merkityksen ja roolin valtava kasvu. Tämä on tapahtunut niin oikeudenomistajayhteistyön, asiakaspalvelun kuin yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumisen kannalta”, toteaa Laevuo.
Musiikin puolesta
Gramex toteutti aktiivista edunvalvontaa musiikkialan hyväksi. Vuoden 2024 painopisteinä
olivat kulttuuripoliittinen selonteko, yksityisen kopioinnin hyvityksen tulevaisuus, tekijän- ja lähioikeuden asianmukainen huomioiminen tekoälyn kehittämisessä ja käytössä sekä vientitoimintaa tekevän Music Finlandin määrärahojen leikkausten torjuminen.
Vaikuttamistyötä tehtiin osin Luovan työn tekijät ja yrittäjät Luovat ry:n osana sekä osin musiikkialan järjestöjen välisenä yhteistyönä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmo LaevuoToimitusjohtajaGramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry
Puh:+358 40 900 2141ilmo.laevuo@gramex.fiSari Aalto-SetäläJohtaja, viestintä ja yhteiskuntasuhteetGramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry
Puh:+358 50 352 1073sari.aalto-setala@gramex.fiKuvat
Linkit
Gramex - For The Music
Gramex on äänitemusiikin esittäjien ja tuottajien tekijänoikeusjärjestö. Teemme töitä, jotta äänitteillä esiintyvät muusikot ja tuottajat saisivat työstään korvauksen ja jotta yritykset ja organisaatiot voivat hyödyntää musiikkia helposti, arvoa tuottavasti ja vastuullisesti. Meillä on yli 60 000 asiakassopimusta musiikin esittäjien ja tuottajien kanssa sekä noin 34 000 musiikin käyttäjäasiakkaiden lupaa.
Tärkeintä meille on musiikki. Olemme kiitollisia, että saamme osaltamme auttaa musiikkia menestymään ja siten tuoda maailmaan lisää iloa, hyvinvointia ja elämyksiä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry
Wham kipusi jälleen joululaulujen ykköseksi15.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Wham-yhtyeen Last Christmas kiilasi jälleen viime joulun soitetuimmaksi kappaleeksi kotimaisilla radiokanavilla. Viime vuonna listan kärjessä ollut Leevi and The Leavingsin Jossain on kai vielä joulu putosi listasijalle neljä. Gramexin joulutilasto listaa loka-joulukuun ajalta radioiden kaksikymmentä soitetuinta joululaulua. Viime vuoden tilastoinnissa mukana oli myös Yle.
Jokereiden tarjous päihitti muut – JVG:n kappaleen ensiesitys Veikkaus Arenalla 20.12. yhdistää urheilun ja musiikin ikimuistoisella tavalla3.12.2025 08:15:00 EET | Tiedote
Jokerit teki voittavan tarjouksen Gramexin ja JVG:n Musiikin arvo -kampanjan tarjouskaupassa, jossa myytiin ensimmäistä kertaa Suomen historiassa artistin uusi biisi vain yhtenä vinyylisinglenä halukkaalle ostajalle. Tiukassa kilpailussa tehtiin yhteensä 35 tarjousta 46 245,11 euron edestä. Jokerien tarjous kapusi 15 500 euroon.
JVG:n biisistä käytiin kova tarjouskilpailu – perusteluista välittyi musiikin arvo26.11.2025 09:09:55 EET | Tiedote
Gramexin ja JVG:n Musiikin arvo -kampanjan tarjouskilpailu on päättynyt tiistaina 25.11.2025. Kampanja haastoi yksityishenkilöt ja yritykset osoittamaan, että musiikilla on arvoa ja samalla tukemaan nuorten kiusaamisvapaata bänditoimintaa RockCamp ry:n kautta.
Liikku kärjessä Musiikin arvo -tarjouskisassa – Fazerin Sininen kiinnostunut13.11.2025 13:08:36 EET | Tiedote
Musiikin arvo -kampanjan tarjouskisan kärjessä on Suomen suurin kuntokeskus Liikku. Kampanja haastaa yritykset ja yksityishenkilöt osoittamaan, että musiikilla on arvo – ja samalla tukemaan nuorten kiusaamisvapaata bänditoimintaa RockCamp ry:n kautta.
JVG:ltä mystinen julkaisu suoratoistopalveluihin – tästä on kyse!5.11.2025 11:54:41 EET | Tiedote
Viime yönä suoratoistopalveluihin ilmestyi yllättäen JVG:n uusi julkaisu. Kyseessä ei kuitenkaan ole tavallinen kappale, vaan kannanotto musiikin puolesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


