HSL:n tavoitteena on avata HSL-kortin nettilataus 14.5. – samassa yhteydessä muitakin muutoksia lippujen ostamiseen
HSL-lippukaupan on tarkoitus avautua 14.5., minkä jälkeen HSL-korttia voi jälleen ladata netissä. Tämänhetkisen suunnitelman mukaan HSL alkaa siirtää palveluitaan uuteen taustajärjestelmään maanantaina 12.5., jolloin myös osa lippuautomaateista suljetaan ja yhteiskäyttöisten eli haltijakohtaisten HSL-korttien käyttö päättyy. Aikataulun toteutuminen edellyttää, että järjestelmien testaukset saadaan tehtyä onnistuneesti. Muutokset eivät koske HSL-sovelluksen käyttäjiä.

HSL uudistaa parhaillaan lippujen maksamista ja käyttämistä sekä taustajärjestelmiään. Uudistusten myötä käyttöön on jo saatu lähimaksu, jolla voi ostaa aikuisten kertalippuja kaikkien liikennevälineiden ja asemien lukijalaitteilta. HSL-sovellus palvelee normaalisti läpi uudistusten, eikä sen käyttöön tule muutoksia.
”Uudistusten ansiosta digitaalisen asioinnin ja itsepalvelun mahdollisuudet laajenevat. Voimme jatkossa kehittää palveluitamme nykyistä ketterämmin, koska uusi digitaalinen myyntijärjestelmä taipuu joustavammin tulevaisuuden tarpeisiin. Tavoitteenamme on tarjota entistä henkilökohtaisempia palveluita, joilla pystymme vastaamaan asiakkaidemme tarpeisiin”, Markkinat-tulosalueen johtaja Mari Flink toteaa.
HSL-korttia voi ladata netissä jälleen 14.5. alkaen
Tavoitteena on, että HSL-lippukauppa avautuu 14.5., minkä jälkeen HSL-korttia voi jälleen ladata netissä. Netistä ostettua lippua ja arvoa ei tarvitse enää erikseen siirtää HSL-kortille, vaan lippu tai arvo näkyy kortilla heti ostamisen jälkeen. Lippukaupassa ei peritä erillistä palvelumaksua. Aiempaan nettilataukseen verrattuna Lippukauppa on selkeämpi ja helpompi käyttää, ja se toimii puhelimen, tabletin ja tietokoneen selaimella.
Aluksi netissä voi ostaa arvoa ja kausilippuja vain omalle HSL-kortilleen. Myöhemmin Lippukaupassa voi ladata myös toisen henkilön HSL-korttia, eli esimerkiksi vanhempi voi ladata lapsensa korttia. Tämänhetkisen suunnitelman mukaan tämä tulee mahdolliseksi elokuussa.
Osa lippuautomaateista poistuu käytöstä 12.5.
Automaatteja on otettu käyttöön vuosien varrella erilaisia tarpeita varten. Lippuja ostetaan automaateista koko ajan vähemmän, ja nyt yli 70 prosenttia matkustajista ostaa lippunsa HSL-sovelluksesta. Maaliskuusta lähtien lähimaksulla on voinut ostaa aikuisten kertalippuja kaikkiin HSL:n liikennevälineisiin, ja HSL-korttia voi pian ladata jälleen netissä. Näiden uudistusten myötä erityisesti HSL-kortin lataamiseen tarkoitetut isot lippuautomaatit suljetaan 12.5.
Jatkossa lippuja voi ostaa puhelimen HSL-sovelluksesta, netin Lippukaupasta HSL-kortille, lukijalaitteilta lähimaksulla sekä myynti- ja palvelupisteistä. Lippuja voi ostaa myös toistaiseksi käyttöön jäävistä pienemmistä HSL:n automaateista sekä osasta Helsingin kaupungin pysäköintiautomaatteja.
Lisätietoa isojen automaattien sulkemisesta löytyy HSL:n nettisivulta hsl.fi/automaatit.
Yhteiskäyttöiset eli haltijakohtaiset HSL-kortit poistuvat käytöstä 12.5.
Uudessa taustajärjestelmässä ei ole enää erikseen haltijakohtaisia ja henkilökohtaisia HSL-kortteja. Uudistusten yhteydessä HSL:n lippuvalikoimaa yksinkertaistetaan, ja jatkossa kaikki HSL-kortit ovat henkilökohtaisia, eli niitä voi käyttää ainoastaan kortin omistaja. Viimeinen päivä, jolloin haltijakohtaisia kortteja voi käyttää on tämänhetkisen suunnitelman mukaan 11.5. Jatkossa lipun voi ostaa kätevästi HSL-sovelluksella tai henkilökohtaisella HSL-kortilla.
Lisätietoa haltijakohtaisten korttien poistumisesta löytyy HSL:n nettisivulta hsl.fi/kumpikortti. Sivulla voi myös tarkastaa, onko käytössä oleva kortti haltijakohtainen vai henkilökohtainen.
Yhteyshenkilöt
Markkinat-tulosalueen johtaja Mari Flink, puh. 040 715 0440
Markkinayksikön päällikkö Rauno Särkkäaho, puh. 040 671 9998
Linkit
HSL Helsingin seudun liikenne vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 380 työntekijää ja liikevaihto noin 700 milj. euroa vuodessa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehdään vuosittain noin 360 miljoonaa matkaa, mikä on 66 % kaikista Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta - http://www.hsl.fi/viestinta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne
Ratikat 2, 4 ja 10 palaavat normaaleille reiteilleen Mannerheimintielle 8.9.30.7.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Ratikkaliikenne linjoilla 2, 4 ja 10 palaa takaisin Mannerheimintielle Runeberginkadun ja Reijolankadun välille maanantaina 8.9.
Kehärata täyttää tänään kymmenen vuotta – I- ja P-junat ovat löytäneet paikkansa HSL:n liikenteessä1.7.2025 10:59:20 EEST | Tiedote
I- ja P-junat viettävät merkkipäiväänsä tänään. Muun muassa Helsingin keskustan, lentoaseman sekä Itä- ja Länsi-Vantaan yhdistävä Kehärata valmistui tasan kymmenen vuotta sitten, 1.7.2015.
Matkustajilta kiitettävä yleisarvosana joukkoliikenteelle24.6.2025 12:42:35 EEST | Tiedote
Kevään 2025 HSL:n joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimuksessa 82 prosenttia matkustajista oli joko erittäin tai melko tyytyväisiä joukkoliikenteeseen antaen sille yleisarvosanaksi 4 tai 5 asteikolla 1–5. Syksyllä 2024 tyytyväisten matkustajien osuus oli 83 prosenttia.
HSL uudistaa raitiovaunujen väritystä Helsingissä24.6.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Raitiovaunujen väritys uudistuu Helsingissä maltillisesti, kun raitioverkko laajenee uusille alueille. Turkoosi pikaratikan väritys on tulevaisuudessakin käytössä erillisillä radoilla kulkevilla linjoilla, kuten linjalla 15 ja tulevalla Vantaan ratikalla. Kaikilla muilla raitiolinjoilla liikennöidään perinteisellä keltavihreällä värityksellä, joka samassa yhteydessä uudistuu hieman.
Rantaradan junaliikenteessä viiden viikon katko juhannuksen jälkeen18.6.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Väyläviraston ratatyöt katkaisevat rantaradan junaliikenteen viideksi viikoksi juhannuksen jälkeen 23.6.–27.7. Lisäksi HSL-junaliikenteessä on lyhyempiä yhden ja kahden vuorokauden katkoja viikonloppuisin syksyllä. Myös toukokuussa rantaradan junaliikenteessä oli vuorokauden mittaisia katkoja. Katkot vaikuttavat lähijunaliikenteeseen Leppävaarasta länteen Kauklahden, Kirkkonummen ja Siuntion suuntaan. Katkojen aikana junaliikennettä korvataan busseilla. Rantaradan työt liittyvät Espoon kaupunkirata -hankkeeseen, joka jatkuu vuoteen 2029 asti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme