Äänestäminen Hämeenmaan osuuskauppavaaleissa alkaa – ehdolla 160 asiakasomistajaa
16.4.2025 09:46:12 EEST | Osuuskauppa Hämeenmaa | Tiedote
Osuuskauppa näkyy monin tavoin jäsentensä arjessa ja alueellisen elinvoiman kehittäjänä. Mihin osuuskaupan tulisi keskittyä oman toimialueensa kehittämisessä? Tähän pääsee osaltaan vaikuttamaan osuuskaupan edustajisto, joka Hämeenmaalla valitaan kevään vaaleissa. Äänestäminen alkaa 22.4.2025 ja onnistuu helpoimmin verkossa.

”Osuuskauppa Hämeenmaa on jäsentensä omistama yritys, jonka päätöksentekoon jäsenet voivat osallistua eri tavoin. Joka neljäs vuosi valittavan edustajiston yhtenä tärkeänä tehtävänä on toimia äänitorvena osuuskaupan johdon suuntaan”, Hämeenmaan asiakkuusjohtaja Jaana Järvenselkä kertoo.
Edustajisto koostuu osuuskaupan jäsenistä eli asiakasomistajista. Ehdokkaaksi on voinut asettua kuka tahansa jäsen, joka on hyväksytty osuuskaupan jäseneksi vaalivuotta edeltäneen vuoden loppuun mennessä, on maksanut täyden osuusmaksun sekä on täysivaltainen ja asuu jäsenalueella.
”Saimme ehdolle 160 ehdokasta, joista 122 on uusia. Uusien ehdokkaiden mukaantulo kertoo siitä, että osuuskaupalla nähdään olevan tärkeä rooli koko alueen kehittämisessä”, sanoo Järvenselkä.
Hämeenmaan osuuskauppavaalien ehdokasasettelu päättyi 3.3.2025.
Äänestä ja voit voittaa 200 euron arvoisen lahjakortin!
Hämeenmaan 45-jäseninen edustajisto valitaan nyt ensimmäistä suoralla henkilövaalilla.
”Suorassa henkilövaalissa on jäsenalueittain vain yksi ehdokaslista, joka on laadittu ehdokasilmoitusten perusteella. Ehdokkaan läpipääsyyn vaikuttavat ainoastaan ehdokkaan henkilökohtaisesti saamat äänet, joten jokaisella äänellä on merkitystä. Kannustammekin nyt kaikkia jäseniämme antamaan äänensä ja vaikuttamaan osaltaan siihen, millainen edustajisto Hämeenmaalla on seuraavien neljän vuoden ajan”, Järvenselkä sanoo.
Kaikkien äänensä antaneiden kesken suoritetaan arvonta*, jossa 30 äänestänyttä voi voittaa 200 euron arvoisen S-ryhmän lahjakortin.
Anna äänesi verkossa tai postitse
Äänestäminen onnistuu näppärimmin verkossa. Sähköinen äänestysaika on 22.4.–13.5.2025, ja äänestysvaiheen alkaessa äänestyslinkki löytyy Hämeenmaan vaalisivuilta www.hameenmaa.fi/vaalit.
Myös postitse äänestäminen on mahdollista. Postiäänestyksessä tarvittava äänestyslipuke ja äänestysohjeet toimitetaan postitse osuuskaupan äänioikeutetuille jäsenille ennen äänestyksen alkua. Äänestyslipuke on toimitettava palautuskuoressa postiin viimeistään 13.5.2025.
Äänioikeutettuja ovat kaikki 31.12.2024 mennessä jäseniksi hyväksytyt ja 15 vuotta täyttäneet Osuuskauppa Hämeenmaan jäsenet.
Lue äänestysohjeet ja tutustu ehdokkaisiin Hämeenmaan vaalisivuilla www.hameenmaa.fi/vaalit.
*Asiakasomistaja on automaattisesti mukana arvonnassa, kun hän äänestää. Jos asiakasomistaja ei halua osallistua arvontaan, hän voi ilmoittaa asiasta lähettämällä tietonsa (nimi ja jäsennumero) osoitteeseen vaalit.hameenmaa@sok.fi 13.5.2025 mennessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaana JärvenselkäAsiakkuusjohtaja
Puh:050 542 3811jaana.jarvenselka@sok.fiTietoa julkaisijasta
Hämeenmaa – 176 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys
Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3 300 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 176 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa
Valtaosa Heinolan Prisman rakentajista tulee lähialueelta29.4.2026 09:02:00 EEST | Tiedote
Keväällä 2027 avattava Heinolan Prisma on merkittävä alueellinen työllistäjä: Jo rakentamisvaiheessa hanke työllistää reilut 200 henkilöä. Urakoitsijoista jopa 80 prosenttia tulee lähialueelta.
Kesätyö Hämeenmaalla kiinnostaa – osuuskaupalle yli 6 000 kesätyöhakemusta13.4.2026 15:52:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Hämeenmaa työllistää tällä kesäkaudella noin 1 000 kesätyöntekijää. Suunnilleen puolet heistä on Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelijoita. Kesätyöhakemuksia tuli tänä vuonna 6 149.
Näin Hämeenmaan 80 000 euron Kannustajat-tuki jakautui – kolmelle paikalliselle toimijalle 3 000 euroa8.4.2026 08:06:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Hämeenmaan Kannustajat-ohjelmassa on tänä vuonna entistä enemmän tuensaajia. Täyden eli kolmen tuhannen euron tukipotin saavat Päijät-Hämeen Omaishoitajat ry, Lahden ensi- ja turvakoti sekä Kanta-Hämeen ensi- ja turvakoti.
ABC Forssa uudistui – asiointi on entistä viihtyisämpää ja sujuvampaa31.3.2026 09:04:00 EEST | Tiedote
ABC Forssan ilme ja palvelut ovat päivittyneet alkuvuoden aikana. Asiointia sujuvoittavat uudet ABC:n pikakassat, joilla voi maksaa sekä ravintolan että marketin tuotteita.
Prisma Hämeenlinnassa jo 30 vuotta24.3.2026 13:32:00 EET | Tiedote
Hämeenlinnan Prisman avajaisia juhlittiin 28.3.1996. Nykyisellä paikallaan Prisma on palvellut jo 18 vuoden ajan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme