Kehysriihessä on turvattava rahoitus asunnottomuuden poistamiseen ja ehkäisyyn
Viime vuonna asunnottomuus kääntyi kasvuun ensimmäistä kertaan yli kymmeneen vuoteen. Lisäksi häätöjen kasvu jyrkentyi entisestään. Y-Säätiö ja muut asunnottomuustoimijat korostavat, että tässä tilanteessa asunnottomuuden ennaltaehkäisystä ja asunnottomuustyöstä ei ole kehysriihessä varaa leikata.

Asunnottomuustoimijat luovuttivat tänään hallituspuolueiden edustajille kannanoton ja vetoavat hallitukseen, että se pitäisi kehysriihessä kiinni tavoitteestaan pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi vuoteen 2027 mennessä.
”Asunnottomuuden merkittävä vähentyminen on ollut suomalaisen hyvinvointivaltion yksi kirkkaimmista onnistumisista. Siihen on päästy panostamalla kokonaisvaltaiseen järjestelmään, jossa investoidaan ennaltaehkäisyyn ja asunnottomuutta kokevien auttamiseen. Asunnottomuutta poistavat rakenteet eivät voi olla leikkauskohteena tilanteessa, jossa asunnottomuus kasvaa”, kommentoi Y-Säätiön toimitusjohtaja Teija Ojankoski.
Turvaamalla asuminen omassa kodissa ehkäistään asunnottomuutta
Jotta asunnottomuutta voidaan vähentää, on tuettava ihmisten asumista ja varmistettava, että asunnottomuuden riski pysyy mahdollisimman matalana. Asunnottomuutta ehkäisevän asumisneuvonnan määrärahat sekä sosiaalitukien taso ovat keskeisiä nopeavaikutteisia toimia, joihin kehysriihessä voidaan vaikuttaa.
Asumisneuvonta ehkäisee tehokkaasti vuokravelkojen kasvua, häätöjä sekä asunnottomuuden riskiä nostavia asumisen kriisitilanteita. Asumisneuvonta on todettu kustannustehokkaaksi ja vaikuttavaksi tavaksi selvittää asumiseen liittyviä ongelmia.
Elinkustannusten nousu ja sosiaalitukiin tehdyt leikkaukset ovat heikentäneet pienituloisten mahdollisuuksia pitää kiinni omasta kodistaan. Asumistuen kuntakohtaiset enimmäisrajat eivät vastaa asumiskustannuksia ja luovat epävarmuutta monelle. Toimeentulotuen joustoa lisäämällä voitaisiin ehkäistä asunnottomuutta ja valmiiksi haastavassa asemassa olevien asumisen kriisiytyminen.
Koti kaikille on koko yhteiskunnan etu
Asunnottomuuden vähentäminen luo hyvinvointia koko yhteiskuntaan. Koti on perusoikeus ja turvaamalla kaikille oma asunto rakennetaan luottamusta, turvallisuutta ja vakautta. Asunnottomuuden ehkäisy tarkoittaa muun muassa kestävää asuntopolitiikkaa ja vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluita, joiden hyödyt eivät rajaudu asunnottomuutta kokeneille.
Asunnottomuuden poistamisella on myös taloudellisia hyötyjä ja sillä pystytään vähentämään esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden kuormitusta.
”Asunnottomuutta voidaan ennaltaehkäistä ja poistaa toimilla, jotka luovat kustannussäästöjä yhteiskunnalle. Hallituksen oman asunnottomuustavoitteen saavuttaminen ei ole ristiriidassa valtiontalouden tasapainottamisen kanssa”, muistuttaa Ojankoski.
Investoinnit ennaltaehkäiseviin rakenteisiin, kuten kohtuuhintaiseen asumiseen, toimivaan sosiaaliturvaan ja järjestöjen työn turvaamiseen, tuottavat hyvinvointia vuosikymmeniksi eteenpäin. Ilman näitä panostuksia syntyy enemmän asunnottomuutta kuin mitä pystytään poistamaan.
Kannanoton allekirjoittivat Y-Säätiön lisäksi Pelastusarmeija, Sininauhasäätiö, Moniheli ry:n Katto-toiminta, Diakonissalaitos, Vailla vakinaista asuntoa ry ja Nuorisoasuntoliitto NAL ry. Tutustu koko kannanottoon linkistä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kalle HäkkinenViestinnän asiantuntijaY-Säätiö
Puh:020 7020 249kalle.hakkinen@ysaatio.fiTeija OjankoskiToimitusjohtajaY-Säätiö
Puh:020 7020 390teija.ojankoski@ysaatio.fiLinkit
Y-Säätiö
Y-Säätiö on Suomen suurin valtakunnallinen voittoa tavoittelematon vuokranantaja ja asunnottomuuden poistamisen suunnannäyttäjä.
Edistämme yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta tarjoamalla kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ympäri maata. Omistamme yli 19 000 asuntoa lähes 60 paikkakunnalla.
Yleishyödyllisenä toimijana panostamme asukkaidemme hyvinvointiin ja kestävään elämäntapaan sekä ratkomme asunnottomuutta tietoa ja tutkimusta tuottamalla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Y-Säätiö
Selvitys: asunnottomien palveluissa kehitettävää16.6.2025 14:06:42 EEST | Tiedote
Asunnottomien palvelut eivät kykene vastaamaan asunnottomuutta kokevien henkilöiden tarpeisiin Asunnottomien palvelut hyvinvointialueilla -selvityksen mukaan. Y-Säätiön koordinoima Asunto ensin Verkostokehittäjät haastatteli selvitystä varten kokemusasiantuntijoita palveluiden saavutettavuudesta, kohtaamisen laadusta ja tuen riittävyydestä tilanteissa, joissa avun tarve oli suuri. Selvityksessä tunnistettiin kehityskohteita palveluissa sekä esitettiin suosituksia palveluiden kehittämiselle.
M2-Kotien maine vahvistui – suomalaiset arvostavat vastuullista asumista12.6.2025 08:29:55 EEST | Tiedote
Y-Säätiön omistaman M2-Kotien maine on vahvistunut suomalaisen suuren yleisön keskuudessa, käy ilmi Luottamus & Maine 2025 -tutkimuksesta. M2-Kotien tulos nousi 3,44:een (2024: 3,25), kun taas Y-Säätiön kokonaistulos oli 3,39 asteikolla 1–5 ja pysyi samana syksyn 2023 tutkimuksesta.
Helsingin Oulunkylään rakentuu uusia M2-Kotien vuokra-asuntoja11.6.2025 12:01:46 EEST | Tiedote
Y-Säätiö rakennuttaa vehreään ja puistomaiseen Oulunkylään yhteensä 44 uutta vuokra-asuntoa. Osoitteeseen Jokiniementie 42 nousee kuusikerroksinen kerrostalo, joka tarjoaa kohtuuhintaista ja laadukasta asumista eri elämäntilanteisiin.
Y-Säätiön ja Pelastakaa Lasten kannanotto: Pienituloisten lapsiperheiden elämää ei tule enää vaikeuttaa11.4.2025 10:36:52 EEST | Tiedote
Pelastakaa Lapset ry ja Y-Säätiö jakavat syvän huolensa pienituloisten lapsiperheiden asumisen ja arjen haasteiden vaikeutumisesta viimeisen vuoden aikana.
Tampereen Santalahteen valmistuu uusia viihtyisiä M2-Kotien asuntoja12.3.2025 12:34:10 EET | Tiedote
Y-Säätiö rakennuttaa Tampereen historialliseen Santalahteen yhteensä 52 modernia vuokra-asuntoa. Osoitteeseen Pahvitehtaanraitti 7 kohoaa seitsemänkerroksinen asuintalo, jonka valoisat ja nykyaikaiset huoneistot vastaavat monipuolisiin asumistarpeisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme