Kryptopioneeri Valour valitsi newskontorin ja Mailandin vastaamaan viestinnästään Euroopassa
Düsseldorfilainen viestintätoimisto newskontor ja Mailand Communications tukevat Valourin strategiaa, kun se rakentaa kasvua Euroopan pörsseissä.

Düsseldorf/Helsinki, 8.4.2025 – Pörssilistattuja kryptotuotteita liikkeelle laskeva Valour on valinnut Düsseldorfissa toimivan newskontorin ja helsinkiläisen Mailandin tukemaan viestintäänsä Saksassa sekä Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Valour on Pohjoismaiden markkinajohtaja pörssilistatuissa kryptotuotteissa. Valourin tuotteita välittää Nordnet.
"Olemme iloisia, että Valour, yksi kryptoalan uranuurtajista, luottaa palveluihimme, varsinkin kun monet asiantuntijat uskovat kryptovaluuttojen olevan yksi nousevista omaisuusluokista", kertoo Marco Cabras, newskontorin toimitusjohtaja.
"Viestinnän tarve on suuri sekä yksityissijoittajien että talousalan ammattilaisten keskuudessa, sillä tietämys kryptosta ei ole markkinoilla vielä yhtä vahvaa kuin muista sijoituskohteista. Kiinnostus on kuitenkin suurta, sillä jo yli 300 000 suomalaista on sijoittanut kryptovaluuttaan tai johonkin kryptotuotteeseen. Otammekin ilolla vastaan haasteen tuoda Valourin näkemyksiä esille yhdessä newskontorin kanssa”, sanoo Mailandin toimitusjohtaja ja partneri Alpo Räinä.
Valourin Pohjoismaiden johtaja Johanna Belitz korostaa valinnan ratkaisseina tekijöinä toimistojen talousviestinnän asiantuntemusta ja hyviä kontakteja. ”Olimme erityisen vaikuttuneita tiimin asiantuntemuksesta ja verkostosta yhteiskunnassa ja finanssialalla, mutta erityisesti krypton osalta. Arvostamme myös toimistojen kokemusta kansainvälisistä ja monikielisistä projekteista.”
Valour on Toronton pörssissä listatun DeFi Technologiesin tytäryhtiö ja kryptosektorin edelläkävijä. Valourin perustaja Johan Wattenström vastasi vuonna 2015 maailman ensimmäisen krypto-ETP:n uraauurtavasta lanseerauksesta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
AlpoToimitusjohtaja, partneri,Mailand Communications Oy
Puh:040 5670212alpo.raina@mailand.fiLinkit
Mailand lyhyesti
Mailand Communications on yritysviestintään keskittyvä viestintätoimisto Helsingissä. Mailandin palvelut ulottuvat johdon konsultoinnista brändiomaisuuden kehittämiseen ja muihin julkisuuden hallinnan tilanteisiin, kuten yrityskauppoihin, organisaatio- ja omistusmuutoksiin sekä kriisiviestintään. Asiakkaisiin kuuluu sekä markkinajohtajia että määrätietoisia kasvuyrityksiä sekä liike-elämän järjestöjä. Yritysasiakkaat sijaitsevat Suomessa ja useissa Euroopan maissa.
newskontor lyhyesti
newskontor on yksi Saksan johtavista viestintätoimistoista, jonka palvelut perustuvat viestinnän ja journalistisen osaamisen yhdistämiseen. Toimisto keskittyy viestintään rahoituksen ja fintechin, teknologian ja innovaatioiden, lakitoimistojen, krypto-/lohkoketjun ja kestävän kehityksen alueilla. Vuonna 2011 perustettua newskontoria johtavat Marco Cabras ja Franz von den Driesch. Toimisto sijaitsee Düsseldorfissa.
Tietoja Valourista
Valour Inc. ja Valour Digital Securities Limited (Valour) laskevat liikkeeseen pörssilistattuja tuotteita (ETP), jotka tarjoavat yksityis- ja institutionaalisille sijoittajille helpon ja turvallisen pääsyn digitaalisiin pääomaeriin perinteisten pankkitilien kautta. Valour kuuluu DeFi Technologies Inc:n (CBOE CA: DEFI) (GR: R9B) (OTC: DEFTF) Asset Management -divisioonaan. Lisätietoja Valourista saat myös osoitteesta valour.com.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mailand Communications Oy
Valour listaa neljä ETP:tä Brasilian B3-pörssiin4.12.2025 17:02:09 EET | Tiedote
Tukholma, 4.12.2025 - DeFi Technologiesin tytäryhtiö, johtava pörssinoteerattujen digitaalisten ETP-tuotteiden liikkeeseenlaskija Valour Inc. ja Valour Digital Securities Limited (yhdessä "Valour"), ovat saaneet B3 S.A. (Brasil, Bolsa, Balcão, "B3") -yhtiöltä hyväksynnän listata neljä ETP- tuotetta BDR:n kautta.
Johan Wattenström Nasdaq-listatun DeFi Technologiesin johtoon1.12.2025 10:16:58 EET | Tiedote
Tukholma 1.12.2025 – DeFi Technologies Inc. ("yhtiö" tai "DeFi Technologies") (Nasdaq: DEFT) (CBOE CA: DEFI) (GR: R9B), on fintech-yhtiö, joka lähentää perinteisiä pääomamarkkinoita ja hajautettua rahoitusta toisiinsa. Yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi ja hallituksen puheenjohtajaksi on nimitetty ruotsalainen Johan Wattenström.
Multitude 9M/2025: Vahvaa kannattavuuden kasvua ja operatiivista kehitystä13.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Zug, Sveitsi, 13.11.2025 – Multitude AG (jatkossa “Multitude” tai “konserni”) on eurooppalainen, Frankfurtin pörssissä listattu fintech-yritys, joka tarjoaa digitaalisia laina- ja verkkopankkipalveluita kuluttajille ja pk-yrityksille sekä toisille fintech-yrityksille (WKN: A40VJN, ISIN: CH1398992755). Multitude on julkaissut 9M/2025 lukunsa, jotka kertovat jatkuvasta hyvästä kehityksestä kaikissa liiketoimintayksiköissä eli kuluttajapankkitoiminnassa (Ferratum), pk-yrityspankkitoiminnassa (CapitalBox) ja tukkupankkitoiminnassa (Multitude Bank).
Rajat ylittävä terveystieto tutkijoiden käyttöön EU:ssa24.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Eurooppa astuu uuteen datavetoisen lääketieteellisen tutkimuksen aikakauteen Euroopan terveystietoalue -asetuksen (European Health Data Space, EHDS) myötä.
Euroopan terveystietoalue edistää tutkimusta ja innovaatioita23.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Uusi datavetoinen terveydenhuollon aikakausi alkaa, kun Euroopan terveystietoalue (EHDS) tulee voimaan vuonna 2029. Se tarjoaa tutkijoille ja akateemiselle yhteisölle turvallista, korkealaatuista ja GDPR:n mukaista terveystietoa ennen näkemättömällä tavalla. Terveystietoalue on suuri edistysaskel eurooppalaiselle terveydenhuollolle, tieteelle ja innovaatioille – Made in Europe, on European data.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme