TPS:lle kauden avaustappio – Classic käänsi finaaliavauksen toisessa erässä
16.4.2025 21:44:35 EEST | Fliiga | Tiedote
Mestari TPS koki kauden ensimmäisen tappionsa F-liigan naisten sarjassa, kun Classic yllätti sen finaalisarjan avauksessa Turussa maalein 5-4. Haastaja käänsi pelin edukseen toisessa erässä, jossa se nousi kahden maalin tappioasemasta kahden maalin johtoon.
Sofia Leinon avauserän ohjaus ja Eerika Kosken toisen erän alun maali nostivat TPS:n 2–0-johtoon, joka komeili taululla vielä pelin puolivälissä. Sitten Suvi Hämäläinen ohjasi kavennuksen onnekkaasti takatolpalle löytäneestä pallosta, ja Veera Vilenius kruunasi hyökkäysalueen pallonriiston tasoituksella. Eikä siinä vielä kaikki. Johanna Homi päätti syöttökuvion Classicin johto-osumaan maalin edestä ja Sofia Lahti niittasi vielä takakulmaan jo 4-2 vieraille. Milla Granlund kavensi päätöserän alussa, mutta sitten nähtiin erikoinen Classicin voittomaaliksi jäänyt tilanne, kun palloa oman maalin kulmalla pitänyt Olivia Pietilä tunaroi kuulan omaan verkkoon. Maali merkittiin Kiia Kokolle. Veera Kuosmanen kiskaisi vielä TPS:n maalin päähän kuusi minuuttia ennen loppua, mutta tasoitus ei onnistunut edes kuudella viittä vastaan.
Toinen kohtaaminen nähdään perjantaina klo 14 Lempäälässä.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
SPV ratkaisi paikallisottelun kolmannessa erässä2.2.2026 21:36:44 EET | Tiedote
F-liigan maanantain pääottelu oli lakeuden derby, jossa SPV kaatoi Nurmon Jymyn sen kotikaukalossa maalein 6-4. Illan toisessa ottelussa Classic murjoi kotonaan sarjajumbo FBC Turun 12-3.
Supervahvistus F-liigaan – Aaro Astala palaa Suomeen2.2.2026 14:04:11 EET | Tiedote
Esport Oilers saa ensi kaudella mieluisen huippuvahvistuksen, kun Aaro Astala, 29, palaa Öljymiehiin kaksivuotisella, kaudet 2026-27 ja 2027-28 kattavalla sopimuksella. Tällä kaudella Astala edustaa Sveitsin pääsarjajoukkue Floorball Köniziä.
EräViikingit iski lopussa – OLS:lle kauden toinen kotitappio1.2.2026 20:50:01 EET | Tiedote
F-liigan sunnuntain trilleri miteltiin Oulussa, jossa EräViikingit kykeni toisena joukkueena tällä kaudella kaatamaan OLS:n sen kotikaukalossa. Lukemat olivat vieraille lopulta 6-5 OLS:n noustua ensin kolmen maalin takaa rinnalle.
OLS karkasi SPV:ltä kolmannessa erässä31.1.2026 21:15:38 EET | Tiedote
Vahvaa kautta pelaava OLS nappasi hattuunsa taas uuden sulan, kun se kaatoi kotonaan 16 pistettä edellään olleen SPV:n komeasti 4-1. Lauantain muut voittajat olivat Hawks ja TPS.
EräViikingit yllätti mestarit Lempäälässä31.1.2026 20:53:43 EET | Tiedote
Keskiviikkona TPS:n vieraana hävinnyt mestari Classic koki jo toisen perättäisen tappionsa taipuessaan kotonaan EräViikingeille rangaistuslaukauskisan päätteeksi 3-4. Pisteen Classicille pelasti Suvi Hämäläisen 10 sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä sivaltama tasoitus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme