Jatke remontoi ja laajentaa Sunan koulun Espoossa
Jatke Toimitilat Oy toteuttaa Espoon Sunan koulun peruskorjauksen ja laajennuksen projektinjohtourakkana. Hanke käynnistyi viime syksynä, ja koulutyö jatkuu uusituissa tiloissa syksyllä 2026.

Sunan koulu on vuonna 1985 valmistunut vajaan 300 oppilaan alakoulu. Huonokuntoinen rakennus on tullut käyttöikänsä päähän. Jatke Toimitilat Oy peruskorjaa ja laajentaa koulun vastaamaan alueen kasvavan väestön tarpeita.
Yhteiseen maaliin
Jatke toteuttaa Sunan koulun remontin projektinjohtourakkana yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa. Urakkaan sisältyi noin puolen vuoden mittainen kehitysvaihe, jossa Jatke vastasi hankkeen toteutussuunnittelun ohjauksesta. Kehitysvaiheen aikana haettiin yhdessä tilaajan kanssa ratkaisut, joilla hanke saatiin mahtumaan tavoitebudjettiin niin, että koulun toiminnallisuus säilyi.
”Yhteistyö tilaajan kanssa on ollut sujuvaa yhteiseen maaliin pelaamista. Asioista on keskusteltu ja päätökset eri ratkaisuista on tehty yhdessä”, kuvailee korjausrakentamisen yksikönjohtaja Reima Liikamaa Jatkeelta.
Tilaaja on samoilla linjoilla.
”Kaikki sovitut asiat on pidetty ja yhteistyö on ollut erinomaista”, kiittää hankepäällikkö Markus Salin Espoon kaupungin tilapalveluista.
Ympäristön ehdoilla
Yhteistyö on ollut tiivistä myös Espoon ympäristöviranomaisten suuntaan. Rakentamisen vaikutuksia lähiympäristöön ehkäistään aktiivisesti. Työmaan vesille esimerkiksi tehdään kolminkertainen suodatus ennen kuin ne lasketaan hulevesiverkkoon.
”Viranomaisten kanssa on kehitysvaiheen aikana soviteltu suunnitelmia ja toteutuksen aikaisia ratkaisuja. Seuraamme viereisen Solisevanpuron veden laatua säännöllisesti ja raportoimme siitä tilaajalle kuukausittain koko työmaan toiminnan ajan”, Liikamaa kertoo.
Vanhan koulun purkutyöt käynnistyivät syyskuussa 2024. Rakennus on purettu kantavaan runkoon asti, ja uudelleenrakennus on käynnistynyt. Kunnostettavien entisten tilojen lisäksi rakennetaan yli 2 000 neliön laajennusosa, johon tulee liikunta- ja muita opetustiloja. Urakka valmistuu syyslukukaudeksi 2026.
Mitä rakennetaan?
- Espoon Sunan koulun peruskorjaus ja uudisrakennus
- valmistuminen: kesä 2026
- kokonaispinta-ala: peruskorjaus 3 510 m2 ja uudisrakennus 2 223 m2
- tilaaja: Espoon kaupunki
- rakentaja: Jatke Toimitilat Oy
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Reima LiikamaayksikönjohtajaJatke Toimitilat Oy
Puh:040 842 8368reima.liikamaa@jatke.fiKuvat

Jatke on suomalainen, yksityisomisteinen rakennusalan konserni. Rakennamme ja korjaamme pääkaupunkiseudun, Tampereen ja Turun alueilla koteja ja työpaikkoja, joissa on hyvä olla ja elää. Meillä työskentelee noin 430 rakennusalan ammattilaista. Liikevaihtomme vuonna 2024 oli 482 miljoonaa euroa. Lue lisää: www.jatke.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jatke Oy
Vartiokylän uuden koulu-päiväkodin rakentaminen aloitettu – urakoitsijana Jatke5.12.2025 10:44:40 EET | Tiedote
Helsingin Vartiokylään saadaan vanhan sisäilmaongelmaisen koulun tilalle uusi koulu-päiväkotirakennus, johon sijoittuu Vartiokylän koulun 1.—.9.-luokat, päiväkodin tilat sekä vaikeimmin kehitysvammaisten opetustilat. Kohteen urakoitsijaksi on valittu Jatke Toimitilat Oy ja rakennustyöt ovat aloitettu viikolla 49.
Jatke rakentaa Etukodit Oy:lle 45 uutta asuntoa Vantaan Hiekkaharjuun12.11.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Luonnonläheiseen ja hyvien kulkuyhteyksien varrella sijaitsevaan Vantaan Hiekkaharjuun rakentuu uusia A-energialuokan koteja. Jatke Uusimaa Oy toimii hankkeessa KVR-urakoitsijana.
Jatkeen urakoima Pääpostitalon peruskorjaus on valmis – tilat uudistettiin modernin työelämän tarpeisiin5.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Helsingin paraatipaikalla sijaitsevan ikonisen Postitalon laaja peruskorjaus on valmistunut. Saneerauksessa on kunnioitettu vuonna 1938 rakennetun Postitalon alkuperäistä henkeä, mutta tiloja on uudistettu vastaamaan paremmin nykyaikaisen toimistotyön vaatimuksiin.
Espoon Sepänkallioon valmistui historiallisen suuri asuntohanke TA-Yhtiöille – rakentajana Jatke31.10.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Jatke Uusimaa on urakoinut TA-Yhtiöille merkittävän suuren asuntokokonaisuuden Espoon Sepänkallioon. Kyseessä on sekä Jatkeelle että TA-Yhtiöille suurin yksittäinen asuntohanke tähän mennessä.
Jatkeen maine on suurten talonrakennusyritysten paras23.10.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Jatkeen maine on Suomen suurimpien rakennusalan yritysten parhaimpia. Suurten talonrakentajien joukossa Jatkeen maine on alan paras. Suomen kymmenen suurimman rakennusyrityksen listalla Jatke on kivunnut sijalle kaksi. Myös rakennusalan kokonaismaine on lähtenyt nousuun, ilmenee Reputation and Trust Analyticsin toteuttamasta rakennus- ja suunnittelualan Luottamus & Maine 2025 -tutkimuksesta. Huhti–toukokuussa 2025 tehtyyn tutkimukseen vastasi yhteensä 5 469 suomalaista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme