Kommentti: Valtion tukemien asuntojen vuokrien kasvuvauhti on hidastunut entisestään
Tilastokeskuksen tämän päiväisen julkaisun mukaan valtion tukemien asuntojen vuokrat kasvoivat vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä 4,0 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna, mikä on alhaisin lukema sitten vuoden 2023 lopun. Viime vuoden vuosikasvu oli 0,7 prosenttiyksikköä nyt raportoitua nopeampaa. Keskimääräinen vuokra valtion tukemissa asunnoissa oli vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä 13,30 euroa asuinneliötä kohden. Edelliseen vuosineljännekseen nähden valtion tukemien asuntojen vuokrat nousivat 1,1 prosenttia.

Suuria eroja eri kokoisten vuokra-asuntojen välillä ei koko maan tasolla ollut, mutta kaksioiden vuokrat kohosivat vuodessa eniten (+4,5 %) ja kolmioiden vähiten (+3,9 %). Suurimmat vuokrankorotukset valtion tukemissa vuokra-asunnoissa osuivat suurimpiin kaupunkeihin: Turussa (+6,0 %), Joensuussa (+5,2 %), Helsingissä (+5,0 %), Tampereella (+4,7 %) ja Espoossa (+4,5 %) vuokrat nousivat koko maan keskiarvoa enemmän. Toisaalta joissain suurissa kaupungeissa vuokrankorotukset olivat kuitenkin selvästi keskimääräistä tasoa maltillisempia. Tällaisia kaupunkeja olivat esimerkiksi Vantaa (+2,8 %), Kuopio (+2,7 %) ja Lahti (+2,1 %).
- Valtion tukemien asuntojen vuokrissa näkyy edelleen aikaisemmin vallinnut korkea korko- ja inflaatiotaso. Vaikka markkinakorot ovat tulleet alaspäin viime syksystä lähtien, korontarkistuksia tehdään vuosittain tai puolivuosittain. Lisäksi on otettava huomioon, että vuokranmuutoksia tehdään tyypillisesti vain kerran vuodessa, joten korkokustannusten lasku saattaa näkyä jopa yli vuoden viiveellä asukkaan maksamassa vuokrassa. Valtion tukemien asuntojen vuokrat määräytyvät kuitenkin omakustannusperiaatteella, joten on selvää, että alhaisemmat kustannukset tulevat näkymään maltillisempina vuokrankorotuksina. Tälle saatiinkin nyt oikeastaan jo vahvistusta, kun vuokrien vuosimuutos hidastui selvästi viime vuodesta. On tosin mielenkiintoista havaita useammankin prosenttiyksikön eroja suurtenkin kaupunkien välillä. Nämä voivat johtua muun muassa erilaisesta kulurakenteesta, korontarkistussyklistä tai tulevista investoinneista, Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:n ekonomisti Eetu Kauria arvioi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eetu KauriaekonomistiKohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry
Puh:040 724 8096eetu.kauria@kovary.fiTietoja julkaisijasta
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry on yleishyödyllisten ja omakustannusperusteella toimivien vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimialajärjestö, joka toimii jäsentensä edunvalvonta-, palvelu- ja yhteistyöjärjestönä. KOVAn jäsenet omistavat normaaleja vuokra-asuntoja, erityisryhmien vuokra-asuntoja tai asumisoikeusasuntoja.
KOVAlla on 133 jäsenyhteisöä. Niiden pysyvässä omistuksessa on yhteensä yli 330 000 vuokra- ja asumisoikeusasuntoa, joissa asuu yli 500 000 henkilöä. KOVAn jäsenet toimivat noin 150 kunnassa. KOVAn jäsenet omistavat noin 85 prosenttia rajoituksenalaisista normaaleista valtion tuella rakennetuista vuokra-asunnoista, noin 70 prosenttia kaikista rajoituksenalaista valtion tuella rakennetuista vuokra-asunnoista ja noin 85 prosenttia asumisoikeusasunnoista Suomessa. KOVAn jäsenet aloittavat vuonna 2025 yhteensä noin 4 800 kohtuuhintaisen vuokra- ja asumisoikeusasunnon rakennuttamisen.
KOVA edustaa pitkäjänteisiä, pysyviä ja turvallisia vuokra- ja asumisoikeusasuntojen omistajia ja vuokranantajia. KOVA kehittää vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimintaedellytyksiä tekemällä vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöille Suomen parasta edunvalvontaa. KOVAn jäsenistö toimii siten, että pienituloisillakin ihmisillä on varaa laadukkaaseen ja kohtuuhintaiseen asumiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta KOVA ry
Kaksi uutta jäsentä KOVA ry:lle20.8.2025 12:30:00 EEST | Tiedote
Kiinteistö Oy Ahmahaka ja Rauman Asunnot Oy ovat Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:n uusimmat jäsenet. KOVAn hallitus hyväksyi yhtiöt KOVAn jäseneksi tänään.
KOVA: Ratkaisu asuntorahoituksen takausvastuiden vähentämiseen on tilastointitavan muutos6.8.2025 21:25:10 EEST | Tiedote
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry toteaa, että ratkaisu asuntorahoituksen takausvastuiden vähentämiseen löytyy tilastointitavan muutoksesta. Valtionvarainministeriö piti tänään 6.8. ministeriön budjettiriihen ja laati ehdotuksen valtion talousarvioehdotukseksi vuodelle 2026 hallituksen myöhempää käsittelyä varten. Osana näitä ehdotuksia valtiovarainministeriö esittää, että hallitus käynnistää toimenpidekokonaisuuden, jolla asuntorahoituksen takausvastuita vähennetään ja kasvua rajoitetaan merkittävästi. Ministeriö ehdottaa, että valtion takausvastuita vähennettäisiin esimerkiksi helpottamalla rajoituksista vapauttamista ja että asumisoikeusasuntojen kohdalla valtion velkavastuut vähentyvät.
Kommentti: Mikä muuttui opiskelijoiden asumisen tuessa?4.8.2025 05:05:00 EEST | Tiedote
Opiskelijoiden valtaosa siirrettiin 1.8.2025 takaisin opintotuen asumislisän piiriin. Osittain tämä tarkoittaa paluuta vuoteen 2017, jolloin siirto tehtiin päinvastaisena. Vuoden 2025 opintotuen asumislisä eroaa kuitenkin joltain osin vuoden 2017 mallista. Sekä nykyisessä että vuoden 2017 opintotuen asumislisässä tuki on opintotuen osa ja asumislisää saa vain opintotukikuukausilta. Lisäksi omat tulot vaikuttavat opintotuen asumislisään opintotuen tulorajojen kautta, mutta puolison tai muun asuintoverin tulot eivät siihen vaikuta. Toki on huomattava, että opintotuen asumislisä ei lakannut täysin olemasta vuonna 2017, vaikka sitä maksettiinkin huomattavasti aiempaa pienemmälle joukolle.
Kommentti: Valtion tukemien asuntojen vuokrien nousutahti alhaisinta kahteen vuoteen17.7.2025 08:56:02 EEST | Tiedote
Valtion tukemien vuokra-asuntojen vuokrat nousivat vuoden 2025 toisella neljänneksellä keskimäärin 3,4 prosenttia vuoden takaisesta, mikä on alhaisin taso kahteen vuoteen. Tämä selviää Tilastokeskuksen tänään julkaisemista aineistoista. Aineistosta ei paljastu merkittäviä eroja eri kokoisten asuntojen välillä. Keskimääräinen valtion tukemien asuntojen vuokra oli 13,40 euroa kuukaudessa.
KOVA: Vuokratalo- ja asumisoikeusyhtiöiden asunnoista reilu neljännes perheasuntoja24.6.2025 04:30:00 EEST | Tiedote
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry:n 135 jäsenyhteisöstä 85 prosenttia on kuntien omistamia. Jäsenyhteisöt omistavat yhteensä yli 335 000 kohtuuhintaista vuokra- ja asumisoikeusasuntoa. KOVAn jäsenyhteisöjen asuntokannasta on normaaleja valtion tukemia vuokra-asuntoja 61 prosenttia, erityisryhmien vuokra-asuntoja 15 prosenttia, asumisoikeusasuntoja 9 prosenttia sekä käyttö- ja luovutusrajoituksista vapaita tai vapaarahoitteisia 15 prosenttia. Vuokra-asuntojen keskikoko on 54,4 neliömetriä ja asumisoikeusasuntojen keskikoko 66,1 neliömetriä. Tiedot pohjautuvat KOVAn kevään 2025 tilastokyselyyn, jossa jäsenyhteisöiltä kyseltiin muun muassa näiden asuntokantatietoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme