Ansiopäivärahan saajamäärän lasku tasaantumassa
17.4.2025 14:06:50 EEST | Avoin työttömyyskassa, A-kassa | Tiedote
A-kassan ansiopäivärahaa saaneiden määrä on alkuvuonna 2025 ollut selvässä laskussa. Tammikuusta maaliskuuhun saajamäärät ovat olleet merkittävästi edellisvuotta alempia. Tammikuussa ansiopäivärahaa sai 32 876 jäsentä, helmikuussa 30 983 ja maaliskuussa 30 668 jäsentä. Verrattuna vuoden 2024 vastaaviin lukuihin, saajamäärät ovat olleet 5,4–8 prosenttia pienemmät. Huhtikuussa lasku näyttäisi kuitenkin pysähtyvän. Kuukauden puoliväliin mennessä ansiopäivärahaa on saanut 21 345 jäsentä – 1,3 prosenttia enemmän kuin maaliskuun puolivälin lukema. Tämä saattaa viitata siihen, että saajamäärien väheneminen on tasaantumassa.

A-kassan ansiopäivärahaa saavien osuus koko jäsenistöstä on pysytellyt suurin piirtein samana koko alkuvuoden eli noin 12 prosentin tuntumassa. Samaan aikaan yleinen työttömyysaste on pysytellyt 9,7 prosentissa, mikä on noin 1,5 prosenttia korkeampi kuin vuotta aiemmin samaan aikaan.
Työalojen välillä suuria eroja ansiopäivärahan saajamäärissä
A-kassan taustaliittojen tarkempi tarkastelu paljastaa merkittäviä eroja ansiopäivärahan saajien osuuksissa. Maaliskuun tilastojen mukaan suurin saajamäärä suhteessa jäsenmäärään oli Näyttelijäliitolla, jonka A-kassan jäsenistä 23 prosenttia sai ansiopäivärahaa. Toiseksi eniten saajia oli Rakennusliiton A-kassan jäsenissä, joista 22,2 prosenttia sai ansiopäivärahaa. Kolmantena listalla on Teatteri- ja mediatyöntekijät ry, jonka A-kassan jäsenistä 13,2 prosenttia sai ansiopäivärahaa.
Lomautusten määrä on laskusuunnassa
Myös lomautusajan päivärahaa saavien määrä on laskenut tasaisesti vuoden alusta lähtien. Kun tammikuussa lomautettujen osuus kaikista ansiopäivärahan saajista oli 43,2 prosenttia, niin maaliskuun loppuun mennessä se oli laskenut 39,3 prosenttiin. Huhtikuussa lasku näyttäisi jatkuvan jopa vähän jyrkempänä; kuun puolivälissä lomautusajan päivärahaa on maksettu 34 prosentille saajista. Viime vuonna vastaavana jaksona lomautettujen osuus laski niin ikään tammikuusta maaliskuuhun, mutta osuus pysytteli kuitenkin yli 40 prosentissa. Huhtikuussa osuus kipusi viime vuonna jälleen 44 prosenttiin.
Hakemusten ja maksettujen eurojen määrä laskussa
Ansiopäivärahahakemuksia saapui tammi–maaliskuussa 42 244, mikä on noin 5 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna vastaavaan aikaan. Suurin osa hakemuksista oli jatkohakemuksia (61,8 prosenttia), soviteltuja hakemuksia oli 31,9 prosenttia ja ensihakemuksia 6,4 prosenttia.
Maksettujen ansiopäivärahojen kokonaismäärä putosi reilusti, jopa 10,6 prosenttia edellisvuoden vastaavaan jaksoon verrattuna, ollen yhteensä maaliskuun lopussa 133,4 miljoonaa euroa. Keskimääräinen maksettujen päivien määrä on laskenut hienoisesti vuoden alusta lähtien. Tammikuussa maksettuja päiviä oli 19,7, josta määrä on laskenut maaliskuun 17,8 päivään. Eroa viime vuoden maksettujen päivien määrään vastaavalta jaksolta ei käytännössä juurikaan ole.

Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaisa TikkaHallintojohtaja, Avoin työttömyyskassa A-kassa
Puh:050 411 5769kaisa.tikka@a-kassa.fiKuvat
Linkit
Lisätietoa julkaisijasta
Avoin työttömyyskassa A-kassa on kaikille palkansaajille avoin, yleinen työttömyyskassa. A-kassa on yksi Suomen suurimmista työttömyyskassoista. Yhdessä ammattiliittojen kanssa A-kassa muodostaa jäsenilleen vankan turvan työelämän eri käänteisiin. Ammattiliitot antavat turvaa työelämään, me A-kassassa työttömyyden varalta. Valtaosa jäsenistämme kuuluu kassan lisäksi myös ammattiliittoon.
Työttömyyskassa maksaa jäsenilleen ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa, liikkuvuusavustusta ja muutosturvarahaa. A-kassa tukee jäseniään myös työllisyyspalveluilla, jotka helpottavat työnhakua ja nopeuttavat uudelleentyöllistymistä.
Keskustoimistomme sijaitsee Helsingissä.
Olemme monialainen työttömyysturvan asiantuntija. Monta työtä, monta alaa – yksi työttömyyskassa!
A-kassa.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Avoin työttömyyskassa, A-kassa
A-kassan nuorten jäsenten ansiopäivärahan saajamäärä laskussa4.2.2026 07:25:00 EET | Tiedote
A-kassan tilastojen mukaan alle 30-vuotiaiden ansiopäivärahaa saaneiden jäsenten määrä on ollut selvässä laskussa vuosina 2024 ja 2025. Vuoden 2024 alussa nuoria ansiopäivärahan saajia oli noin 4 000, kun vuoden 2025 alussa määrä oli hieman yli 3 600. Pudotus on jopa 11 prosenttia. Vastaavasti kyseisinä tarkastelukuukausina koko jäsenistön ansiopäivärahan saajien määrä laski noin yhden prosentin. Suuntaus näyttää jatkuvan. Juuri päättyneen tammikuun 2026 luvut kertovat, että nuoria ansiopäivärahan saajia oli reilut 2 600, eli pudotusta edellisvuoden tammikuuhun on 26 prosenttia.
Kausitöihin Lappiin tai rajan yli – näin sesonkityö vaikuttaa ansiopäivärahaan18.12.2025 08:08:00 EET | Tiedote
Talvikauden sesonkityöt Lapissa sekä työjaksot Ruotsissa tai Norjassa houkuttelevat yhä useampia suomalaisia. Kausityö tuo tuloja, kartuttaa osaamista ja avaa ovia uusiin työmahdollisuuksiin. Samalla moni pohtii, miten työ vaikuttaa ansiopäivärahaan ja muihin Avoimen työttömyyskassan maksamiin etuuksiin.
Työnvälitys ja tekoäly auttavat kassan jäseniä työnhaussa10.12.2025 07:15:00 EET | Tiedote
Avoin työttömyyskassa A-kassa vauhdittaa jäsentensä työllistymistä tarjoamalla konkreettista apua työnhakuun. Yhteistyö Baronan kanssa ja tekoälyyn perustuva TyöllisyysApuri-palvelu tukevat jäseniä työelämän seuraavien askelten löytämisessä – jo tuhannet jäsenet ovat hyötyneet uusista palveluista.
Ansiopäivärahaa saaneiden määrä laskenut viime vuodesta8.12.2025 10:44:29 EET | Tiedote
Marraskuussa A-kassan ansiopäivärahan saajien määrä oli 5 prosenttia enemmän kuin lokakuussa, mutta laski edellisvuoden marraskuuhun verrattuna peräti 26 prosenttia.
Ikä, terveys ja työpaikkojen puute suurimmat esteet A-kassan jäsenten työllistymiselle10.9.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Avoimen työttömyyskassan A-kassan jäseniltä kerätyt tuoreet kyselytulokset sekä SAK:n työttömyysbarometri A-kassan jäsenten osalta osoittavat, että työllistymisen esteet liittyvät ennen kaikkea tekijöihin, joihin hallituksen työttömyysturvan muutokset eivät pure. Vastauksissa toistuivat erityisesti ikä, terveys, sopivien työpaikkojen vähyys sekä osaamisvajeet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

