Pirkanmaan hyvinvointialueen Pitkäniemen tiloissa ilkivaltaa
Tyhjiksi jääneissä tiloissa on tehty ilkivaltaa ja teko videoitu TikTokiin.

Pirkanmaan hyvinvointialueen tyhjiksi jääneissä Pitkäniemen tiloissa on tehty ilkivaltaa. Rakennukseen 9 murtauduttiin maaliskuun lopulla. Murto ei vaikuttanut hyvinvointialueen toimintaan, sillä tilat olivat poissa käytöstä ja tyhjillään. Aiemmin rakennus oli osa psykiatrista sairaalaa.
Murto havaittiin, kun tekijät julkaisivat teosta videon TikTokissa. Alueella on myös kameravalvonta.
-Olemme havainneet TikTokissa ilkivaltaan kannustavia ilmiöitä, ja se on erittäin valitettavaa. Jos videoita tulee jakoon, niin ilmoitamme niistä aina poliisille, kertoo rakennusinsinööri Jukka Virta.
Pirkanmaan hyvinvointialue on tehnyt asiasta rikosilmoituksen. Lisäksi alueen vartiointia on parannettu ja hälytysjärjestelmiä lisätty.
Rakennus 9 on ollut tyhjillään jo vuodesta 2012, eikä aiemmin ole ollut ilkivaltatapauksia.
Psykiatrisen sairaalan toiminta siirtyi kokonaisuudessaan Nokialta uusin tiloihin Tampereelle vuonna 2024. Pitkäniemessä toimii edelleen vammaispalvelujen yksiköitä.
Lisätietoja:
kiinteistöjohtaja Petri Laurikka, petri.laurikka@pirha.fi, puh. 044 970 5566
rakennusinsinööri Jukka Virta, jukka.virta@pirha.fi, puh. 050 596 4611
Pirkanmaan hyvinvointialue
Olemme Suomen suurin hyvinvointialue ja Pirkanmaan suurin työnantaja. Toteutamme alueellamme lakisääteistä ja valtion ohjaamaa sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen uudistusta. Pirkanmaalla muutokseen sisältyy laaja palveluverkon uudistus, jossa otetaan käyttöön myös uusia digitaalisia ja liikkuvia palveluja. Lisätietoja meistä pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Kesä vaikuttaa palveluaikoihin – digiklinikka avoinna koko kesän14.5.2025 15:18:27 EEST | Tiedote
Kesäkuukausien aikana osa hyvinvointialueen yksiköistä on kiinni tai toimii lyhennetyin aukioloajoin. Sosiaali- ja terveysasemat ovat avoinna läpi kesän normaalien aukioloaikojensa mukaisesti, mutta lähiasemilla ja lähiasiointipisteillä on kesäsulkuja.
Hyvinvointialueen alkuvuosi alkanut myönteisesti14.5.2025 15:05:37 EEST | Tiedote
Hoitoon ja palveluihin pääsee Pirkanmaalla nyt pääosin lakisääteisissä tavoiteajoissa, vaikka palvelujen kysyntä kasvaa. Alkuvuoden osavuosikatsauksesta selviää, että hyvinvointialueen kolme ensimmäistä kuukautta ovat talousarvion mukaisia. Koko vuoden tulosennusteessa on kuitenkin vielä epävarmuutta.
Pirkanmaan hyvinvointialueen Palvelut tutuiksi -teemalähetys ke 21.5. klo 17: Kun huoli lapsesta herää – lastensuojelu ja lapsiperheiden sosiaalipalvelut14.5.2025 08:45:59 EEST | Tiedote
Mitä voi tehdä, jos herää huoli lapsesta? Miten lastensuojelu ja lapsiperheiden sosiaalipalvelut voivat auttaa lasta ja lapsiperheitä? Tule kuulolle toukokuun Palvelut tutuiksi -teemalähetykseen!
Kangasala ja Pälkäne siirtyvät Pirkanmaan hyvinvointialueen yhteiseen potilastietojärjestelmään 19.5.13.5.2025 09:08:06 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen potilastietojärjestelmien yhtenäistäminen etenee aikataulussaan: Kangasalla ja Pälkäneellä järjestelmä otetaan käyttöön maanantaina 19. toukokuuta.
Omavalvontaohjelman raportti, aloitevastaukset ja palkkiosääntö puhuttivat viimeisen kerran kokoontunutta aluevaltuustoa12.5.2025 19:02:49 EEST | Tiedote
Aluevaltuuston hyväksyi muutoksia palkkiosääntöön. Kokous- tai vuosipalkkioiden euromääriin ei tehty muutoksia. Valtuusto merkitsi myös tiedoksi omavalvontaohjelman vuosiraportin ja hyväksyi vastaukset valtuustoaloitteisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme