Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ja Tulvakeskus tiedottavat: Oulun pohjoispuoliset joet tulvahuipussa pääsiäisenä ja ensi viikolla

Oulun eteläpuolisten jokien suurin huippu on jo takana. Toinen, pienempi huippu on tällä hetkellä meneillään ja joet ovat kääntymässä lähipäivinä laskuun.
Kiiminkijoella toinen tulvahuippu on ennusteiden mukaan tulossa pääsiäisen aikana. Huippu on latvaosissa edellistä suurempi, mutta se jää kuitenkin keskimääräistä pienemmäksi.
Iijoen huippu ajoittuu Pudasjärvellä ensi viikon loppupuolelle. Vahinkoriskin ennustetaan olevan hyvin pieni.
Siuruanjoki ja Livojoki ovat huipussaan pääsiäisenä. Huiput ovat jäämässä hyvin pieniksi. Myös Kuivajoella tulvasta ennustetaan keskimääräistä pienempää. Kuivajoella tulva on huipussaan pääsiäisen aikana. Tulvan nousu katkeaa ilman viilenemiseen.
Vaikka tulvien ennustetaankin jäävän koko maakunnan alueella keskimääräistä pienimmiksi ja jääpatojen riski on arvioitu pieneksi, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus kehottaa jokivarsien asukkaiden seuraamaan tilannetta.
Jokialueiden vesitilanteisiin ja tulvaennusteisiin voi tutustua vesi.fi-palvelussa:
Lestijoki, Kalajoki, Pyhäjoki, Siikajoki, Pattijoki, Oulujoki, Kiiminkijoki, Iijoki, Kuivajoki
Vesitilanne ja ennusteet verkossa:
Kiinteistön suojaaminen tulvalta:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesitilanne: vesitalousasiantuntija Riku Sanaksenaho, p. 050 396 0753, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Säännöstely: vesitalousasiantuntija Mikko Hinkkanen, p. 0295 038 817, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Tulvantorjuntatoimenpiteet: vesitalousasiantuntija Miikka Annunen, p. 0295 038 304, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Valtakunnallinen tulvakeskus:
Vesistömallin ennusteet Miia Kumpumäki 0295 251 131, etunimi.sukunimi@syke.fi
Ryhmäpäällikkö Ari Koistinen 0295 251 287, etunimi.sukunimi@syke.fi
Tietoa julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu
vaihde 0295 038 000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Maantien rumpuja uusitaan Nuojuankoskentiellä Vaalassa28.5.2025 12:23:43 EEST | Tiedote
Rumpujen uusiminen Nuojuankoskentiellä (mt 8794) Vaalassa on käynnistynyt. Urakassa uusitaan viisi isoa, tien alittavaa rumpua. Urakka-alueen pituus on 1,3 km. Liikenne katkaistaan rummun vaihdon aikana ja katko kestää 2-7 vrk kerrallaan. Nuojuantien vuorokausiliikenteen määrä on 415 ajoneuvoa vuorokaudessa, josta raskasta liikennettä on 6 %. Urakoitsijana toimii Kuljetuspolar Oy.
Aittojoen valuma-alueen kunnostusselvitys on valmistunut, selvitysraportti ladattavissa27.5.2025 11:03:26 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on teettänyt yhteistyössä Vaalan kunnan, Metsähallitus eräpalveluiden, OX2Finland Oy:n, Kainuun ELY-keskuksen ja Jaalangan osakaskunnan kanssa Aittojoen valuma-alueen kunnostusselvityksen. Selvitystyön toteutti Ramboll Oy.
Työttömien määrä jatkoi laskua Pohjois-Pohjanmaalla22.5.2025 08:07:51 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaalla oli huhtikuun lopussa noin 23 800 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 600 enemmän kuin vuosi sitten ja 600 vähemmän kuin maaliskuussa. Kokoaikaisesti lomautettuja oli noin 2 300, mikä on 300 lomautettua vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömien määrä laskee tyypillisesti kevään edetessä, kun monia tehtäviä jatketaan talvikauden jälkeen. Merkittävää talouden nousua ei ole vielä toteutunut, mikä vireyttäisi isosti työvoimakysyntää. Huhtikuussa avoimia työpaikkoja oli selvästi vähemmän tarjolla kuin vuosi sitten.
Mäyränojan sillan korjaustyöt alkavat Haapaveden Ollilanperällä20.5.2025 09:55:00 EEST | Tiedote
Kantokyläntiellä sijaitsevan Mäyränojan sillan korjaustyöt alkavat viikolla 22. Korjaustyöt sisältävät mm. sillan puukannen ja kaiteiden uusimisen. Rakennustöiden aikana silta on suljettu liikenteeltä 26.05 - 13.06.2025 välisen ajan. Ajantasaiset tiedot tietöistä: Tienkäyttäjälinja puh. 0200 2100 Liikennetilanne (fintraffic.fi)
Maatuulivoiman vesistövaikutuksia ja vesienhoidon mahdollisuuksia selvitetään uudessa yhteistyöhankkeessa15.5.2025 15:14:20 EEST | Tiedote
Maatuulivoiman ja siihen liittyvän infrastruktuurin rakentamisen vesistövaikutuksista, sekä tuulivoiman ja muun maankäytön yhteisvaikutuksista ei toistaiseksi ole riittävästi tutkittua tietoa. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen (Syke) uudessa yhteistyöhankkeessa Tuulivoiman rakentamisen vesistövaikutukset muuttuvassa ilmastossa –riskinarviointi ja vesienhoidon vaihtoehdot (TURRI) selvitetään maatuulivoimahankkeiden vesistövaikutuksia sekä kumuloituvia vesistövaikutuksia muun maankäytön kanssa muuttuvissa vesi- ja ilmasto-oloissa. Lisäksi hankkeessa etsitään ja arvioidaan ratkaisuja ja yhteistyömahdollisuuksia vesistöriskien vähentämiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme