EKP:n rahapoliittisia päätöksiä
17.4.2025 15:18:52 EEST | Suomen Pankki | Päätös
EKP:n neuvosto päättää euroalueen rahapolitiikasta. EKP:n neuvosto päätti tänään laskea EKP:n kaikkia kolmea ohjauskorkoa 0,25 prosenttiyksikköä.

EKP:n lehdistötiedote 17.4.2025
EKP:n neuvosto päätti tänään laskea EKP:n kaikkia kolmea ohjauskorkoa 0,25 prosenttiyksikköä. Rahapolitiikan mitoituksen säätelyssä käytettävää talletuskorkoa päätettiin laskea etenkin inflaationäkymiä, pohjainflaation kehitystä ja rahapolitiikan välittymisen voimakkuutta koskevan päivitetyn arvion perusteella.
Inflaatio hidastuu hyvää vauhtia. Sen kehitys on ollut edelleen asiantuntijoiden odotusten mukaista: sekä kokonaisinflaatio että energian ja elintarvikkeiden hinnoista puhdistettu inflaatio hidastuivat maaliskuussa. Myös palvelujen hintainflaatio on viime kuukausina hidastunut tuntuvasti. Useimmat pohjainflaation mittarit viittaavat siihen, että inflaatio asettuu keskipitkällä aikavälillä kestävästi kahden prosentin tavoitteen tuntumaan. Voimakkaana pysynyt palkkojen nousu on maltillistumassa, ja sen vaikutusta inflaatioon vaimennetaan osittain tinkimällä voitoista. Euroalueen talous on vahvistanut jonkin verran kykyään selviytyä maailmantalouden sokeista, mutta kasvunäkymät ovat heikentyneet kauppapoliittisten jännitteiden voimistumisen vuoksi. Lisääntynyt epävarmuus heikentänee kotitalouksien ja yritysten luottamusta. Markkinoiden reaktio kaupan jännitteisiin on ollut epäsuotuisa ja volatiili, mikä kiristää todennäköisesti rahoitusoloja. Nämä tekijät voivat heikentää euroalueen talousnäkymiä entisestään.
EKP:n neuvosto pyrkii määrätietoisesti varmistamaan, että keskipitkän aikavälin inflaatiovauhti asettuu kestävästi kahden prosentin tavoitteen mukaiseksi. Se määrittää rahapolitiikan mitoituksen kokouskohtaisesti aina tuoreimpien tietojen perusteella varsinkin näin poikkeuksellisen epävarmassa tilanteessa. EKP:n neuvoston korkopäätökset perustuvat etenkin inflaationäkymiä koskevaan arvioon, jossa otetaan huomioon tuoreimmat tiedot taloudesta ja rahoitusoloista, sekä arvioon pohjainflaation kehityksestä ja siitä, miten voimakkaasti rahapolitiikka välittyy talouteen. EKP:n neuvosto ei sitoudu ennalta mihinkään tiettyyn korkouraan.
EKP:n ohjauskorot
EKP:n neuvosto päätti tänään laskea EKP:n kaikkia kolmea ohjauskorkoa 0,25 prosenttiyksikköä. Talletuskorko on 23.4.2025 lähtien 2,25 %, perusrahoitusoperaatioiden korko 2,40 % ja maksuvalmiusluoton korko 2,65 %.
Omaisuuserien osto-ohjelma (APP) ja pandemiaan liittyvä osto-ohjelma (PEPP)
APP- ja PEPP-ohjelmissa tehtyjen sijoitusten määrän annetaan pienentyä hallitusti ja ennakoitavasti, eli omaisuuserien erääntyessä takaisin maksettavaa pääomaa ei enää sijoiteta uudelleen.
***
EKP:n neuvosto on valmis tarkistamaan kaikkia mandaattiinsa kuuluvia välineitä sen varmistamiseksi, että inflaatio asettuu keskipitkällä aikavälillä kestävästi kahden prosentin tavoitteen mukaiseksi ja rahapolitiikan vaikutus välittyy sujuvasti talouteen. Jos perusteeton tai hallitsematon markkinakehitys uhkaa muuttaa vakavanlaatuisesti rahapolitiikan välittymistä euroalueen eri maihin, EKP:n neuvostolla on käytössään välittymisen turvaava instrumentti, jonka avulla se pystyy täyttämään hintavakaustehtävänsä tehokkaasti.
EKP:n pääjohtaja kertoo päätösten taustoista tänään kello 14.45 (Keski-Euroopan aikaa) alkavassa lehdistötilaisuudessa.
EKP:n neuvoston hyväksymä tarkka sanamuoto käy ilmi englanninkielisestä versiosta.
Avainsanat
Linkit
Suomen Pankki
Suomen Pankki on Suomen rahaviranomainen ja kansallinen keskuspankki. Samalla se on osa eurojärjestelmää, joka vastaa euroalueen maiden rahapolitiikasta ja muista keskuspankkitehtävistä ja hallinnoi maailman toiseksi suurimman valuutan, euron, käyttöä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Pankki
Värdet av kortbetalningarna ökade inom nästan alla näringsgrenar under det första kvartalet 202611.6.2026 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Värdet av betalningar som gjorts med finländska kort ökade under det första kvartalet 2026 med 5,6 % från året innan. Värdet av kortbetalningarna ökade inom nästan alla näringsgrenar jämfört med motsvarande tid i fjol. Andelarna av betalningarnas värde per näringsgren förändras något mellan kvartalen, men i statistiken noteras även mer långvariga trender.
Korttimaksujen arvo kasvoi lähes kaikilla toimialoilla vuoden 2026 ensimmäisellä neljänneksellä11.6.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisilla korteilla tehtyjen maksujen arvo kasvoi vuoden 2026 ensimmäisellä neljänneksellä 5,6 % vuodentakaisesta. Lähes kaikilla toimialoilla tehtyjen korttimaksujen arvo kasvoi viime vuoden vastaavasta ajasta. Toimialoittaiset osuudet maksujen arvosta muuttuvat jonkin verran vuosineljännesten välillä, mutta tilastossa havaitaan pidempiaikaisiakin trendejä.
Value of card payments increased across nearly all industries in the first quarter of 202611.6.2026 10:00:00 EEST | Press release
The value of card payments made with Finnish cards rose by 5.6% in the first quarter of 2026 from a year earlier. The value of card payments increased in nearly all industries year on year. Industry shares of the total value of card payments vary somewhat between quarters, but the statistics also show longer-term trends.
Kutsu medialle: Suomen Pankin tiedotustilaisuus 12.6.2026 Suomen talouden näkymistä4.6.2026 10:51:25 EEST | Kutsu
Piristyykö talouskasvu? Kuinka vakavasti Lähi-idän konflikti hämärtää talouden näkymiä? Onko inflaation nopeutuminen tilapäinen ilmiö? Millä tavalla talouskasvun kiihtyminen vaikuttaisi työvoimaan kysyntään ja työttömyyteen?
Omedelbara betalningar blev vanligare 20254.6.2026 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Sekundsnabba betalningar, dvs. omedelbara betalningar blev vanligare 2025. Sedan januari 2025 har bankerna i euroområdet varit skyldiga att ta emot och sedan oktober 2025 att skicka kundernas omedelbara betalningar. De omedelbara betalningarnas andel av samtliga kontoöverföringar är fortfarande liten, även om omedelbara betalningar görs mer än tidigare.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme