Suomen U19-jenkkifutisnuoret taipuivat Itävallalle Vantaalla
Suomen U19-jenkkifutisjoukkue kärsi 14–41 (14–17) -tappion Itävallalle lauantaina Vantaan Myyrmäessä pelatussa ikäluokan EM-mitalipelissä. EM-mitalit ratkaistaan kevään 2025 aikana Suomen, Itävallan ja Ruotsin keskinäisten otteluiden perusteella.

Kuusi peräkkäistä U19-ikäluokan Euroopan mestaruutta voittanut Itävalta lähti sunnuntain otteluun ennakkosuosikkina. Peli alkoi Suomen kannalta ikävästi, kun Itävalta karkasi nopeasti 0–10-johtoon. Suomi kuitenkin taisteli itsensä peliin mukaan ja kiri puoliajalle lukemin 14–17. Toisella puoliajalla Itävalta hallitsi kenttää ja vei voiton lopulta selkein lukemin 14–41.
Suomen päävalmentaja Toni Uusitalo summaa ottelun ratkaisua näin:
- Me luovuttiin pallosta liian monta kertaa. Turnovereiden (pallonmenetysten) määrä ratkaisi. Me tiedettiin ennen peliä, että on tasainen matsi, jossa virheisiin ei ole varaa ja virheitä tehtiin nyt liikaa.
Suomen hyökkäys menetti pallon neljästi syötönkatkoilla, joista kaksi johti Itävallan "pick six" -touchdowneihin, eli syötönkatkon jälkeisiin maaleihin.
Uusitalo antoi kuitenkin tunnustusta joukkueensa puolustukselle:
-Puolustus pelasi kyllä hyvin ennen lopun repsahdusta. Tuosta kun saadaan vaan kasetti kuntoon niin ollaan valmiita Ruotsia vastaan.
Suomen touchdownit tekivät laitahyökkääjä Ville Kivisaari ja keskushyökkääjä Konsta Mäenpää. Neo Nieminen viimeisteli molemmat lisäpistepotkut varmasti maalihaarukkaan. Suomen parhaana pelaajana palkittiin tukimies Raul Khalifa, joka kirjasi pelissä 6,5 taklausta.
Suomen mitalipelit jatkuvat 10.5.2025 Tukholmassa, jossa vastaan asettuu Ruotsi.
Yhteyshenkilöt
Janne VainioViestintäpäällikkö
Puh:+358 400400171Puh:+358 400400171janne.vainio@sajl.fiKuvat

Linkit
Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry
Vuonna 1979 perustettu Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry (SAJL) järjestää ja hallinnoi amerikkalaisen jalkapallon ja lippupallon kilpailu- ja harrastustoimintaa Suomessa. Jenkkifutisllitto on Suomen Olympiakomitean sekä amerikkalaisen jalkapallon maailmanliitto IFAF:n jäsen. Vuoden 2025 alussa amerikkalaisen jalkapallon liittoon kuuluu 34 jäsenseuraa ympäri Suomea.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry
Jarkko Suominen nuorten lippupallomaajoukkueiden päävalmentajaksi28.11.2025 12:38:14 EET | Tiedote
Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry (SAJL) on valinnut Jarkko Suomisen (43) nuorten lippupallomaajoukkueiden päävalmentajaksi. Suomisen vastuulle kuuluvat poikien ja tyttöjen U17-maajoukkueet sekä U15-sekajoukkue.
Mikko Koikkalainen jatkaa miesten jenkkifutismaajoukkueen päävalmentajana21.11.2025 13:08:00 EET | Tiedote
Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liiton hallitus on valinnut Mikko Koikkalaisen johtamaan miesten jenkkifutismaajoukkueen EM-kisoihin 2026–27. Koikkalainen on aiemmin vienyt Suomen miehet kahdesti peräkkäin EM-loppuotteluun ja jatkaa nyt Euroopan menestyneimmän jenkkifutismaajoukkueen päävalmentajana.
Miesten I-divisioona kuudella joukkueella12.11.2025 10:17:45 EET | Tiedote
Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liiton hallitus on vahvistanut kokouksessaan miesten I-divisioonan joukkueet kaudelle 2026. Tulevana kesänä Spagettimaljaa tavoittelee kuusi joukkuetta.
Neljä joukkuetta taistelee mestaruudesta Naisten Vaahteraliigassa11.11.2025 21:00:15 EET | Tiedote
Naisten Vaahteraliigassa nähdään kaudella 2026 neljä joukkuetta: viime kaudelta jatkavat Helsinki Wolverines, Turku Trojans ja Tampere Saints sekä paluun ylimmälle sarjatasolle tekevä Oulu Northern Lights.
Vaahteraliiga jatkaa kahdeksalla joukkueella 202611.11.2025 14:13:56 EET | Tiedote
Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liiton (SAJL) hallitus on vahvistanut Vaahteraliigan joukkueet kaudelle 2026. Liigalisenssit myönnettiin kahdeksalle joukkueelle, jotka ovat samat kuin 2025. I-divisioonan joukkueista kukaan ei hakenut nousua ylimmälle sarjatasolle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme