Kysely: Joka toinen johdon assistentti kokee epäasiallista kohtelua
Osaamisen vähättelyä, häirintää, tytöttelyä, arvostuksen puutetta työtehtävien vuoksi. Epäasiallista kohtelua on työurallaan kokenut 52 prosenttia johdon assistenteista, ilmenee Akavan Erityisalojen jäsenjärjestö Skillan kyselystä. Jopa 28 prosenttia johdon assistenteista raportoi kokeneensa epäasiallista kohtelua viimeisen vuoden aikana.
Skilla ry nostaa hallinnon asiantuntijoiden ja assistenttien päivänä 23. huhtikuuta esiin huolen jäsenistönsä työelämässä kohtaamasta epäasiallisesta kohtelusta.

Tukipalveluiden asiantuntijoita ja assistentteja edustavan Skillan jäsenistö kokee epätavallisen paljon epäasiallista kohtelua ja/tai arvostuksen puutetta työtehtävänsä vuoksi. Skillan jäsenistä 45 prosenttia oli kokenut epäasiallista kohtelua työuransa aikana. Johdon assistenteista tällaista oli kokenut 52 prosenttia.
Ongelmaa on eniten kunnissa, joissa työskentelevistä lähes 60 prosenttia kertoi kokeneensa epäasiallista kohtelua tai arvostuksen puutetta työtehtävän vuoksi. Kolmannella sektorilla luku oli 50 prosenttia, valtiolla 48 prosenttia ja yksityisellä sektorilla 43 prosenttia.
Skillan toiminnanjohtaja Elina Havu pitää tuloksia erittäin huolestuttavina.
- Kysyimme asiasta Skillan jäseniltä osana jäsentutkimusta nyt toista kertaa. Edellisellä kerralla vuonna 2021 luvut olivat samansuuntaisia, joten kyse ei ole yksittäisestä poikkeamasta. Kysymyksessä on jatkuva ongelma, jota yhdistyksemme on tuonut esiin jo 1980-luvulta saakka, Elina Havu sanoo.
- Epäasiallinen kohtelu on jäsentemme kertoman mukaan esimerkiksi osaamisen vähättelyä, arvostuksen puutetta, tytöttelyä, ulkopuolelle jättämistä, ilkeää kohtelua tai jopa ulkonäön kommentointia.
Vastuu on työnantajalla
Skilla ja Akavan Erityisalat peräänkuuluttavat työnantajan vastuuta ongelman ratkaisemisessa. Johdon sitoutuminen ja aktiivinen toiminta ovat ratkaisevia tekijöitä, jotta työpaikoista saadaan turvallisia ja terveellisiä kaikille työntekijöille.
- Jos työssä esiintyy työntekijään kohdistuvaa häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua, työnantajan on työturvallisuuslain mukaan ryhdyttävä käytettävissä olevin keinoin toimiin epäkohdan poistamiseksi, Akavan Erityisalojen johtava juristi Jenni Salonen muistuttaa.
- Jäsenpalautteista tiedämme, että uhrin asemasta on usein vaikeaa puuttua tilanteeseen. Epäasiallista kohtelua kestetään, koska oma työmarkkina-asema koetaan huonoksi, Jenni Salonen kertoo.
- Ilmoituskynnys on niin korkea, että epäasiallista kohtelua jää piiloon työpaikoilla. Myös työnantajalla voi olla vaikkapa mainehaitan vuoksi tarvetta piilotteluun. Akavalaisten liittojen kyselyssä vain vajaa kolmasosa työnantajista oli puuttunut rikolliseksi katsottavaan seksuaaliseen häirintään, Salonen kertoo.
Skillan toiminnanjohtaja Elina Havun mukaan tukipalveluiden asiantuntijat ja assistentit kohtaavat työssään usein erityisiä haasteita, jotka voivat altistaa heidät epäasialliselle kohtelulle. Hänen mukaansa esimerkiksi alan naisvaltaisuus altistaa häirinnälle.
Toisena syynä epäasialliselle kohtelulle Havu näkee vanhentuneet mielikuvat vaativasta assistentti- ja tukipalvelutyöstä.
- Työn kuvitellaan sisältävän pelkästään rutiininomaisia ja suorittavia työtehtäviä. Todellisuudessa assistenttien ja muiden toimistotyön ammattilaisten työnkuva on muuttunut yhä kompleksisempien asioiden työstämiseksi ja vahvaa asiantuntijuutta vaativaksi, Havu korostaa.
Lisäksi työ on usein näkymätöntä, mutta välttämätöntä organisaation sujuvalle toiminnalle.
- Alalla työskennellään usein lähellä johtoa, mikä saattaa vaikeuttaa epäasiallisen kohtelun havaitsemista. Tukipalveluiden asiantuntijat ja assistentit saattavat sietää epäasiallista kohtelua muita pidempään kokien, ettei heidän asemansa anna riittävästi valtaa tuoda esiin epäkohtia, Elina Havu pohtii.
Akavan Erityisalat on aiemmin esittänyt henkilöstöedustajalle vahvempaa roolia epäasiallisen kohtelun saattamisessa päivänvaloon.
- Henkilöstöedustaja on usein työntekijöille tuttu tukihenkilö. Hän on tottunut ja koulutettu avaamaan suunsa myös epäkohdista, jotka mieluiten lakaistaisiin maton alle, Jenni Salonen muistuttaa.
Skilla ry:n jäsentutkimuksen 2024 toteutti IROResearchOy.
***
Mikä on häirintää?
Kiellettyä häirintää on sellainen epäasiallinen kohtelu, josta voi olla vaaraa tai haittaa turvallisuudelle tai terveydelle.
Häirintää voivat olla esimerkiksi asiattomat vihjailut, jotka kohdistuvat ikään, sukupuoleen, ihonväriin, mielipiteisiin tai vakaumukseen. Esimeriksi seksuaalinen häirintä voi olla niin fyysistä, verbaalista kuin sanatontakin. Eleet ja karkea puhe voivat täyttää häirinnän tunnusmerkit.
Epäasiallista kohtelua voi myös olla esimerkiksi henkilön työsuorituksen jatkuva ja perusteeton arvostelu tai vaikkapa työsuhde-etujen perusteeton pois ottaminen. Myös näitä kokemuksia tuli Skillan jäsentutkimuksessa esiin.
Lisätietoja:
toiminnanjohtaja Elina Havu, Skilla, puh. 040 718 5845
johtava juristi Jenni Salonen, Akavan Erityisalat, puh. 050 596 7963 (lomalla viikon 17)
juristi Juho-Heikki Leppänen, Akavan Erityisalat, puh. 0201 235 365
****
Kansainvälistä hallinnon asiantuntijoiden ja assistenttien päivää vietetään vuosittain huhtikuun viimeisen kokonaisen viikon keskiviikkona.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna Joutsenniemi, viestintäpäällikkö, Akavan Erityisalat, puh 040 525 8582
Elina Havu, SkillaToiminnanjohtaja
Puh:040 718 5845elina.havu@skillary.fiJenni SalonenJohtava juristi. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen, yksityissektorin edunvalvonta.
Puh:050 596 7963jenni.salonen@akavanerityisalat.fiJuho-Heikki LeppänenJuristi. Yksityissektorin työsuhdeneuvonta.
Puh:0201 235 365juho-heikki.leppanen@akavanerityisalat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akavan Erityisalat
Akavan Erityisalat: Työsuhdeturvaa romuttava lakiesitys valmisteltava uudelleen28.7.2025 15:38:43 EEST | Tiedote
Määräaikaisia työsuhteita lisäävä ja takaisinottovelvollisuutta keventävä lakiesitys heikentäisi räikeästi työsuhdeturvaa. Riskiryhmiin kuuluvat naiset ja nuoret, joiden työmarkkina-asema on jo ennestään heikentynyt. Esitys tulisi valmistella uudelleen siten, että työntekijöiden asema ja oikeudet otetaan asianmukaisesti huomioon, Akavan Erityisalat painottaa lausunnossaan.
Akavan Erityisalat: Asiantuntijalla suuri riski uupua - "Työnkuvaa on rauhoitettava"23.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Kuormitus asiantuntijatyössä on noussut hälyttävälle tasolle: 60 prosenttia Akavan Erityisalojen jäsenistä kokee työmääränsä ainakin ajoittain liian suureksi, ja vain harva näkee olevansa täysin turvassa työuupumukselta. Tuore jäsenkysely piirtää huolestuttavan kuvan asiantuntijoista, joita kuormittavat erityisesti usean asian yhtäaikainen tekeminen, kiire ja kasvavat vaatimukset. Ratkaisuna Akavan Erityisalat esittää, että työturvallisuuslainsäädäntöä täsmennetään psykososiaalisen kuormituksen hallitsemiseksi. Liiton jäsenkyselyyn vastasi yli 4 000 asiantuntijaa tai esihenkilöä.
Julkisen sektorin neuvotteluissa korostui ammattiliittojen voima – Akavan Erityisalat tyytyväinen saavutuksiin9.5.2025 11:03:10 EEST | Tiedote
Haastavissa oloissa saavutetut yleisen linjan palkkaratkaisut julkisella sektorilla osoittavat neuvottelujärjestelmän toimivuuden ja ammattiliiton jäsenyyden arvon, arvioi Akavan Erityisalat. Kunnissa ja hyvinvointialueilla myös palkkaohjelman jatkuminen oli keskeinen saavutus jäsenillemme.
Akavan Erityisalat: Kasvutoimia rahoitetaan leikkaamalla palveluista25.4.2025 09:46:47 EEST | Tiedote
Kehysriihen veronkevennyksiä kompensoidaan leikkauksilla, jotka osuvat valtion, kuntien, yliopistojen sekä järjestöjen rahoitukseen. – Suomalaisten tarvitsemista palveluista ja hyvästä hallinnosta leikataan huoletta iloisten verouutisten katveessa. Samalla huoli julkisen talouden tilasta kasvaa, arvioi Akavan Erityisalat.
Olli Kaureesta Akavan Erityisalojen toiminnanjohtaja24.4.2025 12:43:19 EEST | Tiedote
Akavan Erityisalojen toiminnanjohtajaksi on nimitetty Olli Kaure 1.5.2025 alkaen. Kaure on työskennellyt liiton palveluksessa vt. toiminnanjohtajana ja kehitysjohtajana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme