PricewaterhouseCoopers Business Services SRL (PwC) on valittu Kelan etuuskäsittelyn uudistuksen toteuttajaksi
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi).
Kela sujuvoittaa sosiaaliturvan toimeenpanoa uudistamalla etuusjärjestelmänsä ja niiden mahdollistamat tavoitetilan palvelut. Uudistusta toteuttamaan Kela on valinnut kilpailutuksella strategiseksi kumppanikseen PricewaterhouseCoopers Business Services SRL:n.
Kela on valinnut PricewaterhouseCoopers Business Services SRL:n (teknologiana Salesforce) toteuttamaan etuusjärjestelmiensä ja tavoitetilan palveluja kehittävää laajaa uudistusta. Yhdessä PwC:n kanssa Kela uudistaa etuuskäsittelyn tietojärjestelmät sekä Kelan digitaalisen asioinnin, asiakkuudenhallinnan ja tiedonvälityksen alustat ja palvelut vuoteen 2032 mennessä. Hankinnan vertailuhinnan mukainen arvo 10 vuodelle laskettuna on arviolta 589 miljoonaa euroa.
Nyt tehty hankinta on osa Kelan Eepos-kehittämisohjelmaa, jossa Kela uudistaa etuuskäsittelyn ja asioinnin palvelut sekä niiden vaatimat alustat ja tietojärjestelmäpalvelut vastaamaan 2030-luvun digitalisoituneen toimintaympäristön vaatimuksia.
Tulevien vuosien aikana sosiaaliturvan toimeenpano Kelassa yksinkertaistuu. Muutos edellyttää uusia teknologioita ja entistä joustavampia järjestelmiä. Asiakkaiden näkökulmasta uudistus helpottaa omien Kela-asioiden hoitamista, vähentää asiointitarvetta ja nopeuttaa etuuskäsittelyä nykyisestä.
– Nyt tehdyllä hankinnalla mahdollistamme Kelan toimintatapojen uudistamisen. Otamme lähivuosina käyttöön palveluja, jotka huomioivat joustavasti asiakkaan elämäntilanteen, johtaja Nina Nissilä sanoo.
Hän korostaa, että etuusjärjestelmien uudistaminen ja automaatioasteen lisääminen tulee parantamaan Kelan toiminnan tuottavuutta, mikä on myös yksi uudistuksen tavoitteista.
Kelalla on merkittävä rooli sosiaaliturvan toimeenpanijana. Vuonna 2024 Kela maksoi sosiaaliturvaetuuksia 17,3 miljardia euroa. Kelan toimintamenot olivat 639 miljoonaa euroa.
Tarjouspyyntövaiheessa mukana oli neljä tarjoajaa, joiden joukosta kokonaistaloudellisesti edullisimmaksi arvioitiin PwC:n tarjous. Hankintamenettelynä käytettiin hankintalain mukaista kilpailullista neuvottelumenettelyä. Tarjouskilpailussa laadun painoarvo oli 70 prosenttia ja hinta 30 prosenttia.
Järjestelmien ja palvelujen uudistaminen etenee vaiheittain, ja myös sen hyödyt realisoituvat asteittain seuraavien vuosien aikana. Tavoitteena on, että ensimmäiset uudet palvelut ja etuusjärjestelmät otetaan käyttöön vuonna 2027.
Yhteyshenkilöt
Nina NissiläJohtajaKela
Yhteydenotot Kelan viestinnän kautta, puh. 020 634 7745, viestinta@kela.fi
Miikka SaarteinenEepos-kehittämisohjelman ohjelmajohtajaKela
Yhteydenotot Kelan viestinnän kautta, puh. 020 634 7745, viestinta@kela.fi
Kelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Aamu Kelassa 3.6.2025: Saumatonta palvelua vai siilojen suma – Tutkimus Kelan ja hyvinvointialueiden yhteistyöstä6.5.2025 08:55:26 EEST | Kutsu
Entä jos palvelut toimisivat saumttomasti yhdessä? Vaasan yliopiston ja Kelan yhteishankkeessa tarkasteltiin palvelujen käyttäjien tarpeita sekä Kelan yhteistyötä ja yhteiskehittämistä hyvinvointialueiden kanssa.
Psykiska störningar och neurologiska utvecklingsstörningar är den vanligaste orsaken till att man söker sig till FPA:s rehabilitering – medianåldern för dem som inledde rehabilitering 2024 var 33 år6.5.2025 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
År 2024 fick över 70 procent av alla rehabiliteringsklienter rehabilitering på grund av psykiska störningar och neurologiska utvecklingsstörningar. Uppgifterna framgår av FPA:s rehabiliteringsstatistik 2024.
Mielenterveyden häiriöt ja neurokehitykselliset oireyhtymät ovat Kelan kuntoutukseen hakeutumisen yleisin syy – vuonna 2024 kuntoutuksen aloittaneiden mediaani-ikä oli 33 vuotta6.5.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Vuonna 2024 yli 70 prosenttia kaikista kuntoutujista sai kuntoutusta mielenterveyden häiriöiden ja neurokehityksellisten oireyhtymien perusteella. Tiedot selviävät Kelan kuntoutustilastosta 2024.
FPA beställer ett nytt förmedlingssystem av twoday oy för tolktjänsten för personer med funktionsnedsättning5.5.2025 09:44:49 EEST | Pressmeddelande
FPA har valt twoday oy som leverantör av ett nytt förmedlingssystem för tolktjänsten för personer med funktionsnedsättning. Det nya förmedlingssystemet tas i bruk i början av 2027. Systemet kommer att betjäna en bredare kundkrets än tidigare och ha nya praktiska funktioner.
Kela tilaa uuden välitysjärjestelmän vammaisten tulkkauspalveluun twoday oy:ltä5.5.2025 09:44:49 EEST | Tiedote
Kela on valinnut vammaisten tulkkauspalvelun uuden välitysjärjestelmän toimittajaksi twoday oy:n. Uusi välitysjärjestelmä otetaan käyttöön vuoden 2027 alussa. Se palvelee aiempaa laajempaa käyttäjäkuntaa ja siinä on uusia toiminnallisia ominaisuuksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme