Wickström: Hallitus jatkaa norminpurkua
Kansanedustaja Henrik Wickström edustaa Suomen ruotsalaista kansanpuoluetta hallituspuolueiden eduskuntaryhmien asettamassa norminpurkutyöryhmässä. Hallitusohjelman tavoitteena on tunnistaa 300 byrokraattista normia, jotka tulisi joko poistaa tai keventää. Tällä hetkellä 104 ehdotusta on tunnistettu. Wickström on tyytyväinen uuteen listaan, koska uskoo sen helpottavan yrittäjien hallinnollista taakkaa ja sujuvoittavan suomalaisten arkea.

Wickströmin mukaan on tärkeää, että uudessa listassa puututaan kuormittavaan hallinnolliseen menettelyyn, joka koskettaa erityisesti kehitysvammaisia.
– Esimerkiksi pysyvästi kehitysvammaisten henkilöiden on vuosittain esitettävä lääkärintodistus vammastaan saadakseen tiettyjä terapioita ja tukipalveluita, vaikka lääkäri on jo todennut vamman pysyväksi. Menettely on paitsi kohtuuton myös erityisesti lapsiperheitä kuormittava. Olen tyytyväinen, että tähän nyt tulee muutos, ja että vastaisuudessa lähtökohtana ovat kehitysvammaisen tarpeet, eivät järjestelmän vaatimukset., Wickström toteaa.
Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä vapaaehtoisen pelastustoimen sääntelyn keventäminen on myös erittäin tervetullutta, Wickströmin mukaan.
– Kun helpotamme lääkäreiden hallinnollista taakkaa. Siksi on tärkeää, että nyt perataan kunnolla läpi hallinnollisten tuplalausuntojen, lähetteiden ja todistusten tarve ja yksinkertaistetaan menettelyä. Pelastustoimessa on tärkeää, että osallistumiskynnys VPK-toimintaan ei nouse liian korkeaksi – muuten vaarana on, että tämä tärkeä toiminta heikkenee, Wickström painottaa.
Yhteyshenkilöt
Henrik WickströmKansanedustaja
Puh:044 555 3885henrik.wickstrom@riksdagen.fiMuut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Norrback: Ett steg mot en förnuftigare rovdjurspolitik9.5.2025 17:37:37 EEST | Pressmeddelande
Riksdagens jord- och skogsbruksutskott blev i dag klart med sitt betänkande om ändring i jaktlagen gällande stamvårdande jakt på stora rovdjur. Riksdagsledamot, och medlem jord- och skogsbruksutskottet, Anders Norrback är nöjd med betänkandet. Ändringarna i jaktlagen möjliggör en smidigare stamvårdande jakt på bland annat björn, och till en viss del lodjur, redan från kommande jaktsäsong.
Norrback: Askel kohti järkevämpää petopolitiikkaa9.5.2025 17:37:37 EEST | Tiedote
Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta sai tänään valmiiksi mietintönsä metsästyslain muutoksesta, joka koskee suurpetojen kannanhoidollista metsästystä. Kansanedustaja ja maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Anders Norrback (RKP) on tyytyväinen mietintöön. Karhun, ja osittain myös ilveksen, kannanhoidollinen metsästys helpottuu metsästyslain muutosten myötä jo tulevana metsästyskautena.
Europadagen firas – 30 år som EU-medlem och fokus på framtiden9.5.2025 14:59:03 EEST | Pressmeddelande
Idag uppmärksammas Europadagens huvudevenemang i Helsingfors, där Finlands 30-åriga medlemskap i Europeiska unionen står i fokus. Firandet äger rum i centrumbiblioteket Ode och samlar beslutsfattare, ungdomar, EU-aktörer och allmänheten till en heldag med diskussioner, information och inspiration.
Eurooppa-päivää juhlitaan – 30 vuotta EU-jäsenyyttä ja katse tulevaisuuteen9.5.2025 14:59:03 EEST | Tiedote
Tänään vietetään Eurooppa-päivää Helsingin keskustakirjasto Oodissa järjestettävällä yleisötapahtumalla, jossa juhlistetaan Suomen 30-vuotista jäsenyyttä Euroopan unionissa. Tapahtuma kokoaa yhteen päättäjiä, nuoria, EU-toimijoita ja suuren yleisön keskustelujen, tiedon ja inspiraation äärelle.
Markus Blomquist omvald till ordförande för SFP i Egentliga Finland8.5.2025 21:17:32 EEST | Pressmeddelande
Svenska folkpartiet i Egentliga Finland har på sitt kretsmöte den 8.5.2025 i S:t Karins valt ny kretsstyrelse. Markus Blomquist från Åbo omvaldes till kretsordförande. Till vice ordförande omvaldes Laura Wickström från Korpo och Roger Hakalax från Kimitoön.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme