Uutuuskirja sukeltaa Vastaamo-hakkeri Aleksanteri Kivimäen taustoihin
Aarno Malinin ravisuttava teos Ransom man seuraa Suomen tunnetuimman hakkerin nousua ja tuhoa.

Suomessa Aleksanteri Kivimäki tunnetaan Vastaamon rikosvyyhdistä, mutta se on pelkkä jäävuoren huippu. Kivimäki on yksi tunnetuimmista hakkereista koko maailmassa. Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI on tutkinut hänen rikoksiaan jo vuodesta 2013 asti.
Kivimäki opetteli lapsena erilaisia ohjelmointikieliä, ja sen jälkeen hän on aiheuttanut uskomattoman määrän vahinkoa ja inhimillistä kärsimystä. Hänen hakkerointinsa uhreiksi ovat joutuneet niin joulua viettävät lapset, suuret ohjelmistovalmistajat kuin omat hakkerikumppaninsakin.
Ransom man piirtää kuvan espoolaisesta hakkerista, joka on poikkeuksellisen häikäilemätön.
Kivimäki ei ole peitellyt elämäntyyliään, johon ovat kuuluneet kalliit autot, luksushotellit ja hienot asunnot eri puolilla Eurooppaa. Oikeudessa yritettiin selvittää, kuinka hän oli rahoittanut tuon kaiken, sillä hänellä ei ollut mitään tuloja. Mysteeri jäi ratkaisematta.
Tämä kirja tarjoaa vastauksen – Malinin tietojen mukaan Kivimäki rahoitti törsäilyn huijausoperaatioilla Tor-verkossa.
Aarno Malin on kahlannut kirjaa varten lukuisia lähteitä, kuten poliisin esitutkintapöytäkirjoja, kuulustelukertomuksia ja FBI:n asiakirjoja. Hän on viettänyt satoja tunteja internetissä, some-alustoilla, Tor-verkossa ja keskustelupalstoilla. Kirjaan on antanut haastattelun myös Aleksanteri Kivimäen pikkuveli.
”Toivon kirjan avaavan lukijan silmät sille, miten tuhovoimainen ase tietokone voi väärissä käsissä olla ja miten huonosti Suomen laki on asiaan varautunut”, Malin sanoo.
Aarno Malin on aiemmin kirjoittanut Tor-verkon rikoksia käsittelevän teoksen Pimeyden ytimeen. Hän on seurannut journalistina Vastaamon tietomurtoa läheltä ja toiminut sen rikostutkinnassa asiantuntijana.
Ransom man ilmestyy painettuna, e-kirjana sekä Mikko Toiviaisen lukemana äänikirjana. Teos on arvostelu- ja käsittelyvapaa 1.5.
Haastattelupyynnöt, pdf-vedokset ja arvostelukappaleet: adele.couavoux@otava.fi
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxMarkkinointi- ja viestintäpäällikköOtava
Tietokirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Atena on osa Otava-konsernia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Atena
Kuinka olla viisaasti vaativa?13.8.2025 12:25:16 EEST | Tiedote
Tiedämme, että vaativuus kuormittaa, uuvuttaa sekä rikkoo kehoa ja mieltä. Itsensä haastaminen on kuitenkin myös innostavaa ja palkitsevaa. Onko vaativuus ymmärretty siis väärin? Psykologin puhutteleva uutuusteos auttaa erottamaan hyödyllisen vaativuuden haitallisesta.
Uusi kotimainen kirja migreenistä ohjaa löytämään itselle parhaiten sopivat hoitokeinot1.8.2025 14:15:25 EEST | Tiedote
Diplomi-insinööri Katja Ojalan uutuuskirja Migreeni esittelee kaikki migreenin yleisimmin tunnetut hoitokeinot ja auttaa lukijaa löytämään itselleen parhaiten sopivat hoitomuodot.
Opi ymmärtämään hermostosi kieltä – Airikka Nurmela johdattaa uudessa tietokirjassaan vagushermon saloihin29.7.2025 08:22:00 EEST | Tiedote
Hermostomentori Airikka Nurmela yhdistää helposti lähestyttävässä uutuuskirjassaan uusinta hermostotietoa, mindfulnessia ja omakohtaisia kokemuksia. Miten hermosto vaikuttaa ajatteluusi, tunteisiisi ja kehoosi? Miten voit lisätä levollisuutta ja hyvää oloa elämääsi?
Roope Lipastin Kuuma linja kuvaa villisti, lämpimästi ja haikeasti 80-luvun nuoruutta kylmän sodan ja ydintuhon pelon Suomessa1.7.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Maailmaa ei voi pelastaa, mutta voiko edes rakkaitaan? Roope Lipastin Kuuma linja on vangitseva kasvutarina ja tarkkanäköinen ajankuva maailmasta, joka tuntuu yllättävän tutulta jälleen.
True crime -uutuus Sadetakkitappaja sukeltaa Etelä-Korean rikoshistorian synkimpiin tapauksiin17.6.2025 10:48:09 EEST | Tiedote
Fiia Suurosen, Minna Juutin ja Pinja Mikkosen uutuusteos Sadetakkitappaja – ja muita kurjia juttuja Etelä-Koreasta vie lukijan Etelä-Korean tunnetuimpien rikostapausten äärelle. Teos perustuu tekijöiden suosittuun true crime -podcastiin Kurja juttu ja tarjoaa syväluotaavan katsauksen maan rikoshistoriaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme