Lapuan kaupunki karsi yli puolet tulostimistaan
Samaan aikaan, kun Lapuan kaupunki on toteuttamassa strategiansa mukaisia tulevaisuuden skenaarioita, se päätti arkisesta, mutta isosta asiasta: kaupungin tulostusympäristön uudistamisesta. Lapuan strategiassa digitaalisuus ulottuu kaikkialle, yhteisöllisyys on kaupungin veto- ja pitovoiman kärkenä ja kestävä kehitys innovaatioiden ajurina.

Kaupungille tehtiin tulostusympäristön ohjelmistollinen kartoitus, jonka perusteella kaupunki suunnitteli ihanteellisen toimintaympäristön ja kilpailutti sen. Toimittajaksi valikoitui Wellbit, WB Solutions Finland Oy.
”Isoimmat muutokset olivat laitekannan määrän pudottaminen alle puoleen, laitteiden sijoittelun tarkentaminen ja laitteiden kapasiteetin selvä pienentäminen, joilla saatiin aikaan meitä kustannustehokkaimmin palveleva kokonaisuus”, toteaa Lapuan kaupungin tietohallintopäällikkö Jaakko Herttua.
”Tulostus vähenee tasaiseen tahtiin ja kunnianhimoisena tavoitteenamme on nopeuttaa sen loppumista kokonaan. Vaihtoehtoiset tekoälyä hyödyntävän sähköiset tiedonhallinnan ratkaisut ovat osoittautuneet täysin ylivoimaisiksi”, sanoo Wellbitin toimitusjohtaja Erkki-Jussi Welling.
”Kenenkään ei pitäisi enää hankkia samaa määrää ja samanlaisia tulostimia tai monitoimilaitteita kuin aina ennenkin on hankittu. Todelliset säästöt eivät synny siitä, että joku toimittaa saman setin taas vähän halvemmalla. Nyt pitää kyseenalaistaa vanhat toimintatavat ja tehdä rohkeitakin ratkaisuja”, Welling jatkaa.
Yhteyshenkilöt
Erkki-Jussi Welling
Puh:+358 45 236 1660erkki-jussi.welling@wellbit.fiLinkit
Tietoa Wellbitistä
Taistelemme tehokkaamman työn puolesta
Wellbitin perustamisen jälkeen heinäkuussa 2019 palveluihimme on luottanut jo useita satoja organisaatioita. Asiakkaidemme joukossa laaja kirjo toimijoita aina pörssiyhtiöistä kaupunkeihin ja tilitoimistoihin sekä koulutuskuntayhtymistä valmistavan teollisuuden yrityksiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Wellbit | WB Solutions Finland Oy
Kuntalehti: Enemmän ja paremmin - tekoäly terävöittää kuntia17.6.2025 16:06:02 EEST | Tiedote
Kuntalehti käsittelee kesäkuun 2025 numerossaan laajasti tekoälyn avaamia mahdollisuuksia Wellbitin toimitusjohtaja Erkki- Jussi Wellingin haastattelussa. "Meillä on valtava mahdollisuus säästää voimavaroja tilanteessa, jossa kunnat ovat suurten muutosten edessä lähivuosina. Tekoäly voi säästää satoja tuhansia euroja nopeuttamalla käsittelyä ja vähentämällä manuaalisen työn ja lupien tarvetta", Welling sanoo haastattelussa.
Wellbit auttoi Hankasalmea tehostamaan tekoälyllä4.6.2025 10:27:34 EEST | Tiedote
Hankasalmen noin 4500 asukkaan kunta Keski-Suomessa tehosti toimintojaan toteuttamalla oman sähköisen arkistointinsa Wellbitin Sähke2-sertifioidulla DocuWare-tiedonhallintajärjestelmällä. Samalla se automatisoi lukuisia kuntalaisille suunnattuja hakemus- ja ilmoitusprosesseja asuntohakemuksesta varhaiskasvatuksen ja koulujen tarpeiden kautta erilaisiin nuoriso-, kulttuuri ja liikunta-avustuksiin - yksityisteiden avustuksista, tonttien varauksista tai kuntalaispalautteen keruusta puhumattakaan. Kunnanjohtaja Matti Mäkinen kertoo oheisella videolla miksi he ovat tyytyväisiä Wellbitin tapaan työskennellä hankasalmelaisten kanssa.
Arkistot voi digitoida helposti, mutta moni kunta käyttää siihen turhaan useita henkilötyövuosia – ja jopa satoja tuhansia euroja22.5.2025 10:06:11 EEST | Tiedote
Tekoälyyn pohjautuvan teknologian avulla aineistojen digitointi on helppoa ja tehokasta. Tekoälyn käyttö myös lisää monen työnkuvan mielekkyyttä, sanoo Wellbitin toimitusjohtaja Erkki-Jussi Welling.
Wellbit kertoo kunnille: tekoäly vähentää työtaakkaa ja parantaa työn mielekkyyttä6.5.2025 11:12:41 EEST | Tiedote
Tekoälyn avulla työtaakkaa voidaan vähentää kunnissa merkittävästi samalla kun parannetaan työn mielekkyyttä. Näin kertoo oheisella videolla jo kymmenien kuntien toimintoja tehostaneen Wellbit Oy:n toimitusjohtaja Erkki-Jussi Welling. ”Työtaakka ei myöskään odottamalla parane, eikä katoa itsestään”, Welling toteaa.
Wellbitille merkittävä kansainvälinen tunnustus15.4.2025 15:03:57 EEST | Tiedote
Suomalainen julkisen hallinnon ja yritysten toimintoja tehostava Wellbit (WB Solutions Finland Oy) palkittiin Berliinissä DocuWorld Partner Conference-tapahtumassa Euroopan parhaana tekoälypohjaisen DocuWare -tiedonhallintaratkaisun jälleenmyyjänä sarjassa ”Rest of Europe.”
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme