WSOY julkaisee Tuomas Niskakankaan uuden jännityskirjasarjan - Osasto K:n avausosa ilmestyy kesäkuussa 2026
Suomalaisen jännityskirjallisuuden kärkeen kuuluvan Tuomas Niskakankaan uusi Osasto K -kirjasarja on tarina vallasta, joka toimii ilman valvontaa, ja ihmisistä, jotka eivät enää voi katsoa sivuun. Kirjasarja yhdistää poliittisen trillerin, verkostomaisen valtapelin ja rikostutkinnan tarkasti rakennettuun psykologiseen henkilökuvaukseen. WSOY julkaisee kirjasarjan ensimmäisen osan kesäkuussa 2026. Kirjasarjan toinen osa ilmestyy jo samana syksynä.
”Ihailen Tuomas Niskakankaan tapaa käsitellä tämän ajan polttavia kysymyksiä niin kansallisista kuin kansainvälisistäkin näkökulmista. On upeaa, että WSOY pääsee aloittamaan useampivuotisen yhteistyön Niskakankaan kanssa. Osasto K tulee varmasti vangitsemaan lukijat ja pitämään heidät otteessaan”, toteaa WSOY:n kotimaisen kaunokirjallisuuden kustantaja Anna-Riikka Carlson.
“En ole sitten ensimmäisen kirjani tuntenut tällaista paloa tarinan kertomiseen lukijoille. Siksi riemastuin innosta, jolla WSOY halusi lähteä kumppanikseni tähän projektiin. On upeaa päästä viemään tämä tarina WSOY:n kanssa lukijoille ja kuuntelijoille”, hehkuttaa kirjailija Tuomas Niskakangas.
Niskakangas tunnetaan kirjailijana ja toimittajana, jonka intohimoja ovat jännittävät tarinat ja pelottavat skenaariot maailmamme kohtaamista uhkista. Osasto K yhdistää poliittisen trillerin, verkostomaisen valtapelin ja rikostutkinnan psykologiseen henkilökuvaukseen.
“Rakastan isoja mysteerejä vallan huipulta. Aiemmat kirjani ovat kertoneet vallanhimoisista roistoista, joiden teot ovat suistaa maailman raiteiltaan. Osasto K:ssa pääosaan nousevat ihmiset, joiden elämän vallanhimoiset roistot haluavat tuhota”, kuvailee Niskakangas uutta kirjasarjaansa.
Tuomas Niskakangas (s. 1980) on jännityskirjailija ja Helsingin Sanomien toimittaja. Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden maisteri. Aiemmin Niskakangas on työskennellyt Washingtonissa HS:n Yhdysvaltain-kirjeenvaihtajana. Hänen aiemmin kirjoittamansa Leo Koski -sarjan on julkaissut Otava.
Yhteyshenkilöt
Satu SirkiäSenior Brand ManagerWSOY
Puh:0400485228satu.sirkia@wsoy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta WSOY
Palkittu kirjailija Heikki Kännö siirtyy WSOY:lle – uusi romaani ilmestyy syksyllä 20263.12.2025 08:50:00 EET | Tiedote
WSOY julkaisee kirjailija Heikki Kännön uuden romaanin syksyllä 2026. WSOY toimii jatkossa Heikki Kännön uutuusromaanin lisäksi jo julkaistujen romaanien kustantajana sekä painettujen että digitaalisten kirjojen osalta.
Kansainvälisesti menestynyt jännityskirjailija Antti Tuomainen siirtyy WSOY:lle25.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Pitkän ja menestyksekkään kansainvälisen uran tehneen Antti Tuomaisen teoksia on käännetty jo liki 30 kielelle. Tuomainen tunnetaan poikkeuksellisesta taidostaan yhdistää samoihin kansiin rikosromaani ja musta komedia. Brittiläinen sanomalehti The Times on nostanut Tuomaisen arviossaan Euroopan hauskimmaksi kirjailijaksi. WSOY julkaisee Tuomaisen seuraavan teoksen vuonna 2027.
WSOY julkaisee Virpi Vainion uuden Metsäruusu-kirjasarjan14.11.2025 13:30:00 EET | Tiedote
Virpi Vainion neliosainen Metsäruusu-romaanisarja seuraa ruotsinkielisen metsäporvariston nousua 1800-luvun lopun Lapissa. WSOY julkaisee neliosaisen kirjasarjan avausosan Karhunkierros keväällä 2027.
Tiedote: WSOY:n kevään 2026 kirjat on julkistettu13.11.2025 10:00:00 EET | Tiedote
WSOY:n kevään katalogi on kokonaisuudessaan katsottavissa täällä: https://issuu.com/kirja/docs/wsoy_kevat_2026
Hanna Weseliuksen Pronominit on kaunokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokas 20256.11.2025 11:45:00 EET | Tiedote
Hanna Weseliuksen Pronominit on kirjallisen taiturin upea teos aivan tavallisesta viimeisestä matkasta, maailmanlopusta ja huolenpidosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme