Kaarinanpolun pitkospuiden kunnostushanke sai valtionavustusta
Kangasalan kaupungille on myönnetty avustusta Kaarinanpolun pitkospuiden kunnostamiseen osana kuntien lähivirkistysalueiden kunnostus- ja kehittämisavustushakua. Avustuksen suuruus on 20 000 euroa ja avustuksen myöntäjänä on Uudenmaan ELY-keskus.

Kaarinanpolku on Kangasalla sijaitseva retkeilyreitti, jonka pituus on yhteensä noin 60 km. Reitti kulkee Ruutanan, Kangasalan Aseman sekä Vatialan taajamien kautta ja reitille pääsee useasta kohdasta matkan varrelta. Kaarinanpolku on tärkeä virkistäytymisen ja matkailun kokonaisuus Kangasalla.
Kaarinanpolun pitkospuiden kunnostamishanke saa rahoitusta hallitusohjelman Suomi liikkeelle -ohjelmasta, jonka tavoitteena on lisätä liikkumista jokaisessa ikäryhmässä. Hankealue sijoittuu Kaarinanpolun reitin varrelle, reitin pohjoisosaan. Hankkeessa kunnostetaan huonokuntoisia pitkospuita ja ojasiltoja noin 1 kilometrin matkalta. Pitkospuita kunnostetaan Kaarinanpolun hoito- ja käyttösuunnitelman mukaisesti. Hanke on tarkoitus toteuttaa vuoden 2025 aikana. Hankkeella edistetään retkeilyä ja luonnossa oleskelua, mikä kehittää kuntoa sekä parantaa fyysistä ja psyykkistä terveyttä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Milla Santalehto, suunnittelija
Puh. 044 481 3009, milla.santalehto@kangasala.fi
Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kangasalan kaupunki
Tule mukaan torjumaan vieraslajeja – Kangasalan kaupungin talkoot kesäkuussa20.5.2025 12:01:03 EEST | Tiedote
Kangasalan kaupunki järjestää jälleen yhteiset vieraskasvilajien kitkentätalkoot. Kaupunki kutsuu kaikki mukaan työhön ympäristön viihtyisyyden ja luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi. Voit järjestää kesällä myös omat vieraskasvien kitkentätalkoot tai torjua vieraslajeja pelaamalla Crowdsorsa- mobiilipeliä.
Mikkelin piispa Mari Parkkinen on Kangasalan vuoden kunniaylioppilas ja kesän avaaja20.5.2025 11:02:39 EEST | Tiedote
Kangasalan perinteinen Kesän avaus -tapahtuma järjestetään tänä vuonna 28. kerran, tällä kertaa Kangasalan lukiolla lauantaina 31.5. Koulujen päättäjäispäivänä järjestettävä tapahtuma on kangasalalainen perinne, ylistys alkavalle kesälle ja kunnianosoitus uusille ylioppilaille. Ohjelmassa on juhlapuheiden lisäksi yhteislaulua ja musiikkiesityksiä.
Kangasalla osallistutaan luonnon monimuotoisuuden suojeluun mobiilipelin avulla19.5.2025 16:27:52 EEST | Tiedote
Kuntalaiset voivat kesän aikana ansaita rahaa hävittämällä Kangasalan alueelta löytämiään lupiineja ja jättipalsameja. Jokainen voi osallistua tempaukseen lataamalla Crowdsorsa-mobiilipelin omaan älypuhelimeen ja jalkautumalla luontoon.
Kangasalan torin taideteoksen teosehdotukset julkaistu16.5.2025 10:20:27 EEST | Tiedote
Kangasalan torille sijoittuvan taideteoksen teosehdotukset on nyt julkaistu, ja kaupunkilaisilla on mahdollisuus äänestää suosikkiaan neljästä eri vaihtoehdosta. Kaupunkilaisten äänestyksen tulos huomioidaan tasavertaisena äänenä valintaraadin kokouksessa toukokuun loppupuolella. Päätös toteutettavasta teoksesta julkaistaan kesäkuun alkupuolella.
Kangasalan kaupunki käynnistää palveluliikenteen Lamminrahkassa12.5.2025 17:04:31 EEST | Tiedote
Lamminrahkan asukkailla on mahdollisuus kulkea palvelubussilla asioimaan maanantaisin 2.6 alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme