Suuren valiokunnan sd-edustajat: Hallituksen ei pidä vesittää yritysvastuuta, eikä salata kantojaan
— Sääntelyn heikennyksillä ei tule luoda etua vähemmän vastuullisesti toimiville yrityksille, toteaa suuren valiokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (sd).

Euroopan komissio julkaisi jo helmikuussa EU:n kestävyyssääntelyä koskevan nk. Omnibus I –aloitteen, jolla tehdään muutoksia jo aiemmin sovittuihin kestävyysraportointi- ja yritysvastuudirektiiviin, sekä taksonomia- ja hiilirajamekanismiasetukseen. Muutoksia perustellaan sääntelyn yksinkertaistamisella ja hallinnollisen taakan keventämisellä. Näillä ajatellaan vahvistettavan EU:n kilpailukykyä.
Suomi on ollut aktiivinen toimija yritysvastuun edistämisessä ja ajoi asiaa puheenjohtajuuskaudellaan vuonna 2019 EU-agendalle. Suomen kansainvälinen maine ja suomalaisten yritysten kilpailuetu vahvistuivat. Vaikka hallitukset vaihtuvat, linjaa ei pidä kevein perustein kääntää, suuren valiokunnan sd-edustajat huomioivat.
— Sisällöltään olisi nurinkurista, mikäli Suomi lähtisi sille linjalle, että vastuullisimpien yritysten toiminnalta vedettäisiin matto alta nyt, kun valmistelut toimia vastuullisesti myös hankintaketjujen suhteen ovat jo pitkällä, linjaa Kumpula-Natri, eduskuntaryhmän EU-asioiden vastaava, suuren valiokunnan varapuheenjohtaja.
Ongelmallista komission esityksessä on esimerkiksi huolellisuusvelvoitteen rajaaminen, sillä suurimmat haasteet ovat yleensä ketjun loppupäässä. Ongelmallinen on myös ostajayritysten tiedonsaantia koskeva komission rajausehdotus, ettei toinen yritys voisi pyytää alle 500 henkilöä työllistäviltä yrityksiltä haluamiaan yritysvastuutietoja. Tällä murennetaan yritysvastuuseen sitoutuneiden yritysten mahdollisuuksia toimia vastuullisesti.
Suuren valiokunnan sd-edustajat painottavat, ettei lainsäädännön yksinkertaistamisen ja hallinnollisen taakan vähentämisen tule vesittää sääntelyn alkuperäisiä tavoitteita. Raportointivelvollisuuksien ja hallinnollisen taakan toiminnallisuutta ja virtaviivaistamista vastaan tuskin on kenelläkään mitään vastaan.
Hallitus ei ole vieläkään antanut eduskunnalle käsiteltäväksi U-kirjelmää Omnibus 1 -esityksen sisällöstä, vaikka asiaa työstetään jo muiden maiden kanssa. Suomella ei ole siis virallista kantaa ja alustavat kannat salataan eduskunnalta. Näin ollen Suomen vaikutusmahdollisuudet osoittamaan meille oleellisimmat korjattavat kohdat komission esityksessä ovat heikommat, moittii Kumpula-Natri.
— Suomalaisyritykset toimivat pääosin vastuullisesti, eikä idea sääntelyn löysentämiseen tullut täältä. Monin osin vastuullisuus on suomalaisten kilpailuetu. Miksi sääntelyn heikennyksillä luotaisiin etua vähemmän vastuullisemmin toimiville yrityksille, kyseenalaistaa Miapetra Kumpula-Natri.
Suuri valiokunta muistutti jo perjantain 11.4. kokouksessa perustuslain 96 pykälän mukaisesta velvollisuudesta saattaa U-asiat eduskunnan käsiteltäväksi viipymättä. Eduskunnalla on oltava perustuslain mukaan riittävästi aikaa kannan muodostamiselle, eikä sitä saa asettaa tosiasiassa jo tapahtuneiden asioiden eteen.
Yhteyshenkilöt
Miapetra Kumpula-NatriKansanedustaja
Puh:0505113004Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Johan Kvarnström: Orpon hallitus on pettänyt oman suuren lupauksensa10.5.2025 13:48:24 EEST | Tiedote
– Kyse ei koskaan ensisijaisesti ollut valtionvelasta; luokkapolitiikka on oikeistolle aina tärkeämpää – Orpon hallitus on pettänyt oman suuren lupauksensa, sanoo SDP:n kansanedustaja Johan Kvarnström.
SDP:n Pia Viitanen: Orposta tuli velkalaivan kapteeni!10.5.2025 12:00:38 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Pia Viitanen toteaa pääministeri Petteri Orpon (kok.) ja valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) rikkoneen kehysriihessä tekemillään päätöksillä suurimmat kansalaisille antamansa lupaukset, joilla he pääsivät hallitukseen.
SDP:n Niina Malm ja Juha Viitala: Teollisuuspoliittisen strategian pitää olla todellinen keino vastata tulevaisuuden haasteisiin10.5.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustajat Niina Malm ja Juha Viitala vaativat teollisuuspoliittisen strategiatyön jatkamista parlamentaarisesti. Malmin ja Viitalan mukaan strategian tulee vastata teollisuuden toimintaympäristön jatkuviin muutoksiin.
SDP:n Lyly: Hallitus teki ongelman asiasta, joka ei ole ollut ongelma9.5.2025 13:45:00 EEST | Tiedote
Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on antanut mietintönsä suojelutyöstä. Esitykseen oli sotkettu myös hätätyö mukaan, joka ei kuuluisi esityksessä olla mukana laisinkaan. Valiokunnan varapuheenjohtaja Lauri Lylyn mielestä hallitus loi asiasta ongelman.
Saku Nikkanen: Liikkumisen edistämisen johtajuus valtioneuvostolle9.5.2025 08:42:28 EEST | Tiedote
Suomalaisten arjessa tapahtuva liike uhkaa heiketä entisestään kaikissa ikäluokissa. Hyviä toimia liikunnan, urheilun ja fyysisen aktiivisuuden eteen on tehty ja tehdään paljon ympäri Suomen. Nykyiset toimet eivät kuitenkaan riitä. Siksi ehdotan, että liikkeen lisäämistä johdetaan jatkossa valtioneuvoston kansliasta käsin poikkihallinnollisesti, sanoo kansanedustaja Saku Nikkanen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme