HSY vähensi kasvihuonepäästöjään yli neljänneksen edellisvuodesta
24.4.2025 14:41:39 EEST | HSY | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY vähensi toiminnasta aiheutuvia päästöjään vuonna 2024 yli neljänneksen edellisvuoteen verrattuna. Voimakkaasti pienentynyt päästökertymä oli yhteensä 79 000 tonnia hiilidioksidisiksi muutettuna.

Vuonna 2024 HSY:n toiminnasta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt laskivat noin 27 prosenttia edellisvuodesta. Päästöjä on vähennetty korvaamalla fossiilisen energian käyttöä uusiutuvilla sekä kehittämällä jätteiden käsittelyprosesseista muodostuvien päästöjen hallintaa. Lisäksi ulkoistettujen työkone- ja kuljetustehtävien päästöjä on pienennetty sopimalla toimittajien kanssa, että he käyttävät uusiutuvaa energiaa HSY:n tilaamissa tehtävissä.
Vuoden 2024 kasvihuonekaasupäästöjen vähentymisessä prosessiperäisten päästöjen hallinnalla oli suurin vaikutus. Määrällisesti eniten vähenivät jätevedenpuhdistuksessa muodostuvat päästöt. Pudotus vuoteen 2023 verrattuna oli yli 25 000 tonnia hiilidioksidiksi muutettuna. Vähennys vastaa siten yksinään lähes neljännestä edellisvuoden päästökertymästä. Yli neljänneksen vähenemään vaikuttivat lisäksi jo pitkään jatkunut kaatopaikkatoiminnan ja energiankäytön päästöjen väheneminen. Vuonna 2024 kaatopaikkatoiminnan päästöt vähenivät 44 prosenttia, kaukolämmön 27 prosenttia ja polttoaineiden käytöstä aiheutuvat päästöt 58 prosenttia.
- Suoraan HSY:n toiminnasta aiheutuvista kasvihuonekaasupäästöistä yli 95 prosenttia on peräisin biologisista prosesseista eli jäteveden puhdistuksesta, kompostoinnista sekä eloperäisen jätteen hajoamisesta vanhalla kaatopaikalla. Energiankäyttöön liittyviä päästöjä on hyvin vähän jäljellä, sillä valtaosa käytettävästä energiasta saadaan jo uusiutuvista lähteistä, kertoo HSY:n toimitusjohtaja Tommi Fred.
Katse kohdistuu typpioksiduulipäästöjen hallintaan
HSY on viime vuosina työstänyt keinoja, joilla jätevedenkäsittelyn typpioksiduulipäästöjä voitaisiin vähentää. Typpioksiduuli (N2O) eli ilokaasu on erityisen voimakas kasvihuonekaasu, jota muodostuu luonnollisesti muun muassa jätevedenpuhdistamon aktiivilieteprosessissa. Olosuhteiden muutokset kuten toistuvat sulamisvaiheet talvisin ja niiden aikaansaama runsas ja viileä vesi voivat hetkellisesti häiritä puhdistamon aktiivilieteprosessia, jolloin typpioksiduulipäästöissä saattaa esiintyä lyhytaikaisia mutta määrältään huomattavia päästöpiikkejä. Toisaalta myös kaasun muodostumiseen vaikuttava typpikuorma on kasvanut merkittävästi: HSY:n puhdistamoille tulevassa jätevedessä yli 60 prosenttia vuodesta 2020.
- Haasteista huolimatta vuonna 2024 jätevedenpuhdistuksen typpioksiduulipäästöt olivat alhaisimmat HSY:n mittaushistorian aikana, toteaa vesihuollon toimialajohtaja Mari Heinonen.
Keinovalikoimaa jätevedenpuhdistuksen N2O-päästöjen hillintään on arvioitu sekä Viikinmäen että Blominmäen jätevedenpuhdistamoilla. Lupaavia tuloksia on tähän mennessä saatu muun muassa prosessikemikaalien syöttömuutoksilla ja määräoptimoinnilla suhteutettuna mitattuun typpioksiduulin muodostumiseen. Molemmilla HSY:n puhdistamoilla on käytössä laitostason vaikutuksen arvioinnin mahdollistamaa päästömittaustekniikkaa, mikä on alalla erittäin harvinaista niin Euroopan kuin maailman mittakaavassa.
Faktalaatikko:
- HSY on seurannut toiminnastaan aiheutuvia kasvihuonekaasupäästöjä jo vuosien ajan.
- Eniten päästöjä muodostuu jätteiden käsittelyprosesseista kuten jäteveden puhdistuksesta sekä biojätteen ja jätevesilietteen kompostoimisesta. Kasvihuonekaasupäästöjä vapautuu myös kaatopaikan hajapäästönä.
- Seurattaviin päästöihin sisältyy myös HSY:n oman energian ja polttoaineiden käytön sekä keskeisten ulkoisten palveluiden kuten erilaisten kuljetustehtävien, materiaalien siirron ja käsittelyn energiankäytöstä aiheutuvat ilmastovaikutukset.
- Vuonna 2024 kokonaispäästöt olivat 79 000 tonnia hiilidioksidiksi muutettuna, joista omiin prosesseihin ja energiankäyttöön liittyvien päästöjen määrä oli noin 75 000 tonnia ja ulkoisiin palveluihin liittyvät kasvihuonekaasupäästöt noin 4000 tonnia hiilidioksidiksi muutettuna.
- HSY kulutti vuonna 2024 energiaa noin 205 000 megawattituntia (MWh), josta sähkön osuus oli 59 prosenttia, lämmön 39 prosenttia ja omien autojen ja työkoneiden osuus noin kaksi prosenttia.
- HSY:n uusiutuvan energian tuotanto vuonna 2024 oli 152 000 MWh sisältäen sähkön ja lämmöntuotannon sekä energian myynnin.
Tiedot päästöistä ja energiankulutuksesta ovat saatavilla myös HSY:n avoimen datan sivuilla: Helsingin seudun ympäristöpalvelujen (HSY) energia- ja materiaalitaseet sekä kasvihuonekaasupäästöt
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Fred TommiToimitusjohtaja
Puh:050 348 4841tommi.fred@hsy.fiHeinonen MariVesihuollon toimialajohtajaHSY
Puh:050 320 3909mari.heinonen@hsy.fiTietoja julkaisijasta
Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.
Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
HSY:n hallituksen päätökset 18.9.2026 – jäsenkaupunkien lausunnot suunnitelmiin ja uuteen strategiaan18.9.2026 09:40:56 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus sai muun muassa tiedoksi jäsenkaupungeilta Helsingiltä, Espoolta, Vantaalta ja Kauniaisilta, pyytämänsä lausunnot HSY:n alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta vuosille 2027–2029, investoinneista vuosille 2027–2046 sekä strategiasta 2035. Lausunnoissa korostuvat erityisesti turvallisuus ja toimintavarmuus, talouden tasapaino sekä tuottavuuden ja kustannustehokkuuden vahvistaminen. Lisäksi lausunnoista nousevat vastuullisuustavoitteet, kuten ilmastovaikutusten vähentäminen, kiertotalous ja luonnon monimuotoisuuden tukeminen. Kaupungit pitävät investointeja välttämättöminä palvelutason turvaamiseksi ja kasvavan seudun tarpeisiin vastaamiseksi, mutta painottavat samalla tiivistä kuntayhteistyötä, hankkeiden yhteensovittamista ja pitkäjänteistä rahoitusta. Uuden strategian todettiin olevan linjassa omistajaohjaustavoitteiden kanssa ja sen tavoitteet tukevat jäsenkaupunkien tavoitteita. Lausunnoissa esiin nostetut näkökulmat ot
Ennakkotiedote HSY:n hallituksen kokouksesta 18.9.2026 – jäsenkaupunkien lausunnot suunnitelmiin ja uuteen strategiaan15.9.2026 14:04:26 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallituksen kokous pidetään perjantaina 18.9.2026 Kokouksen esityslista on nähtävissä osoitteessa: https://hsy10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames Hallitus saa muun muassa tiedoksi jäsenkaupungeilta, Helsingiltä, Espoolta, Vantaalta ja Kauniaisilta, pyytämänsä lausunnot HSY:n alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta vuosille 2027–2029, investoinneista vuosille 2027–2046 sekä strategiasta 2035. Lausunnoissa korostuivat erityisesti turvallisuus ja toimintavarmuus, talouden tasapaino sekä tuottavuuden ja kustannustehokkuuden vahvistaminen. Lisäksi lausunnoista nousevat vastuullisuustavoitteet, kuten ilmastovaikutusten vähentäminen, kiertotalous ja luonnon monimuotoisuuden tukeminen. Kaupungit pitävät investointeja välttämättöminä palvelutason turvaamiseksi ja kasvavan seudun tarpeisiin vastaamiseksi, mutta painottavat samalla tiivistä kuntayhteistyötä, hankkeiden yhteensovittamista ja pitkäjänteistä rahoitusta. Uuden s
HSY lisää vesihuollon verkostosaneerauksia uudella toimintamallilla28.8.2026 10:32:14 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY nostaa vesihuoltoverkostojen saneerausmäärää uusien toimintamallien käyttöönotolla. HSY toteuttaa vuosina 2027-2029 hankkeessaan allianssimuotoisella urakkamallilla sujutusurakoita, joissa tavoitteena on saavuttaa kustannustehokkuutta ja samalla vähentää työmaiden aiheuttamaa haittaa alueen asukkaille, liikenteelle ja ympäristölle.
HSY saneeraa vesihuoltoa Munkkiniemessä 2026–202828.8.2026 10:31:59 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY aloittaa vesihuollon saneerauksen Helsingin Munkkiniemessä lokakuussa 2026.
HSY:n hallituksen päätökset 28.8.2026 – useita vesi- ja jätehuollon hankintoja28.8.2026 10:31:41 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti muun muassa hankkia ICT-peruspalvelu-uudistuksen Enfo Oy:ltä ja vartiointipalvelut tarjoajaryhmittymältä Reila Palvelut Oy ja Hälytyskeskus Hälyttävä Oy. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat vesihuollon hankesuunnitelmat ja hankinnat: - Vantaan Tammiston Kauppatien vesijohdon rakentamisen hankesuunnitelma - Espoon Mikkelänpellon vesihuollon kehittämisen hankesuunnitelma - verkostosaneerauksen sujutuspaketin rakentamisen urakoitsijoiksi valittiin Vision Infra Oy & Aarsleff Oy ja Sujutek Oy - Helsingin Munkkiniemen vesihuollon saneerausurakoitsijaksi valittiin Louhintahiekka Oy - Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen PK2 kalvosuodatuslaitteisto hankitaan Azelis Finland Oy:ltä - kansistojen, kuten kaivonkansien vaihdot ja pienet korjaustyöt hankitaan Asfalttikallio Oy:ltä. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat jätehuollon hankinnat: - Kivikon jätepalvelukeskuksen, Konalan ja Ruskeasannan Sortti-asemien piha-alueiden kone- ja kunnos
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme