Tule malliksi Lohjan kaupungin brändikuviin!
Haluaisitko olla mukana näyttämässä, millaista elämää Lohjalla eletään? Lohjan kaupunki hakee eri-ikäisiä ja -näköisiä ihmisiä mukaan kaupungin brändikuvauksiin loppukeväälle. Aikaisempaa kokemusta mallina olemisesta ei tarvita – tärkeintä on rohkeus heittäytyä mukaan ja hyvä fiilis.

Kuvaukset ovat aktiivisia, eli kuvattavat pääsevät esimerkiksi liikkumaan luonnossa, kiertelemään kaupungilla tai pelaamaan pihapelejä muiden kanssa. Kuvia käytetään Lohjan kaupungin viestinnässä ja markkinoinnissa.
Ensimmäinen alustava kuvauspäivä on ma 26.5. ja kyseiselle päivälle etsitään seuraavanlaisia henkilöitä:
Klo 10–13
- 3–4-vuotias
- 5–7-vuotias
- 9–10-vuotias
- 2 vanhempaa/vanhempia esittäviä aikuisia
Sukupuolella ei ole väliä. Lapset kuvataan sivusta/takaa alaikäisten yksityisyyden kunnioittamiseksi.
Klo 16–18
- 11–18-vuotiaita nuoria
Sukupuolella ei ole väliä. Nuoret voidaan kuvata sivusta/takaa, mikäli kuvattava haluaa pysyä yksityisenä.
Kuvattavat saavat palkkioksi kuvaukseen osallistumisesta Lohja-aiheisen lahjakassin (arvo n. 100 €). Päivän tarkempi ohjelma ja aikataulu avataan yksityiskohtaisemmin kiinnostuneille.
Kiinnostuneet voivat olla yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen viestinta@lohja.fi.
Yhteyshenkilöt
Roosa-Maria KylliViestintä- ja markkinointipäällikkö
Puh:0443691545roosa-maria.kylli@lohja.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lohjan kaupunki
Lohja kerää asukkailta ideoita vuoden 2026 osallistuvaan budjetointiin22.12.2025 08:44:52 EET | Tiedote
Lohjan kaupunki käynnistää vuoden 2026 osallistuvan budjetoinnin ideointivaiheen 22.12.2025. Kaupunki kutsuu kaikki lohjalaiset ehdottamaan ideoita, joilla kehitetään Lohjaa 50 000 euron budjetilla. Ideoita voi jättää 1.2.2026 saakka.
Seikkailu-urheilun EM-osakilpailu järjestetään Lohjalla kesäkuussa 202610.12.2025 15:37:03 EET | Tiedote
Kansainvälisesti arvostettu suomalaisen seikkailu-urheilun lippulaivakilpailu Endurance Quest Finland kilpaillaan Lohjalla 26.–28.6.2026. Tapahtuma kerää yhteen Euroopan kovimmat kestävyysurheilijat ja toimii jo neljättä vuotta peräkkäin osana Adventure Race World Series (ARWS) -sarjaa. Lohja toimii ensi kesän EM-osakilpailun isäntäkaupunkina. Kilpailun järjestelyistä vastaa seikkailu-urheilun erikoisseura Northern Adventure Team.
Hyönölän vesiosuuskunnan keittokehotus on purettu9.12.2025 14:26:04 EET | Tiedote
Päivitys 9.12.: 8.12. otetussa lisänäytteessä todettiin, että vesi täyttää kaikki Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen 1352/2015 mukaiset laatuvaatimukset ja -suositukset talousvedelle. Keittokehotus voidaan siis purkaa.
Keittokehotus jatkuu: Hyönölän vesiosuuskunta, Pusula5.12.2025 11:48:12 EET | Tiedote
Päivitys 5.12.: Hyönölän vesiosuuskunnan 4.12. otetussa uusintanäytteessä on edelleen bakteerilöydöksiä. Keittokehotus jatkuu. Seuraavat näytteet otetaan viikolla 50.
Kaupungin tiedotuslehti jaetaan ke 3.12.1.12.2025 14:28:21 EET | Tiedote
Lohjan kaupungin tiedotuslehden vuoden 2025 toinen numero julkaistaan keskiviikkona 3.12.2025. Lehti jaetaan kaikkiin kotitalouksiin mainosjakelun mukana. Kaupunki muistuttaa asukkaita tarkistamaan keskiviikon mainospostinsa huolella. Tiedotuslehti on saatavilla myös kirjastoista, kaupungintalo Monkolasta, Prismasta ja Lohjantähdestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme