Aluehallitus ja -valtuusto kokoontuvat ensi viikolla
Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallitus ja aluevaltuusto kokoontuvat ensi viikolla peräkkäisinä päivinä. Aluevaltuuston etäkokousta voi tiistaina seurata suorana lähetyksenä verkossa. Valtuusto keskustelee muun muassa ikäihmisten päivätoiminnan järjestämistavasta sekä valiokuntien mietinnöistä.
Maanantaina 28. huhtikuuta kokoontuva aluehallitus käsittelee muun muassa Pitkäniemen maankäyttö- ja luovutussopimusta, sosiaali- ja potilasasiavastaavien ja omavalvontaohjelman vuosiraportointia sekä vaikuttamistoimielinten vuosikertomuksia. Esityslistalla on niin ikään asiakasmaksujen alentamisen ja perimättä jättämisen linjauksia ja luottamushenkilöiden palkkiosääntö, jotka menevät hallituksesta vielä valtuustonkin käsiteltäviksi.
Aluehallitukselle esitetään myös, että sairaalapalvelujen palvelulinjajohtajan virka avataan avoimesti haettavaksi Juha Kinnusen jäädessä syksyllä eläkkeelle.
Aluehallituksen esityslistalla 28.4. olevat asiat:
- Hyvinvointialuejohtajan varahenkilöiden nimeäminen
- Aluevaalien 2025 tuloksen julkaiseminen
- Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen alentaminen ja perimättä jättäminen Pirkanmaan hyvinvointialueella
- Vastaus kahteen valtuustoaloitteeseen - Automatisoidusta asiakasmaksujen maksukaton tunnistamisesta sekä maksujen perimättä jättämisestä ja tiedottamisesta
- Aluehallituksen otto-oikeuden käyttäminen - Palkkioiden maksun epäämispäätös
- Luottamushenkilöiden palkkiosäännön eräiden kohtien muuttaminen
- Ikäihmisten kotihoidon liikkeenluovutuksen hyväksyminen, TampereMissio Palvelut Oy
- Sairaalapalvelulinjan palvelulinjajohtajan viran haettavaksi julistaminen
- Oikaisuvaatimus tietolupahakemuksen hylkäämisestä
- Pitkäniemen maankäyttö- ja maanluovutussopimus
- Sopimukset työllistymistä edistävän monialaisen tuen yhteistoimintamallista
- Pirkanmaan hyvinvointialueen sosiaali- ja potilasasiavastaavien vuosiselvitys asiakkaan ja potilaan asemasta ja oikeuksista 2024
- Pirkanmaan hyvinvointialueen omavalvontaohjelman vuosiraportti 2024
- Lausunnon antaminen lääkärihelikopteritoiminnan strategiasta
- Vammaisneuvoston toimintakertomus 2024
- Vanhusneuvoston vuosikertomus 2024
- Nuorisovaltuuston toimintakertomus 2024
- Vastaus valtuustoaloitteeseen - Lääkärin soittoaikojen tarkentamisesta potilaan arjen helpottamiseksi
- Vastaus valtuustoaloitteeseen - Sosiaalisen investoinnin käyttöönotosta osana Pirkanmaan hyvinvointialueen talousarvioprosessia
- Vastaus valtuustoaloitteeseen - Etelä-Karjalan malli käyttöön lainvastaisiin tekoihin puuttumiseksi
Aluehallituksen esityslista verkossa
Aluevaltuusto etänä tiistaina 29.4. – seuraa keskustelua suorana
Aluevaltuusto käy tiistaina 29.4. lähetekeskustelun ikäihmisten kuntouttavan päivätoiminnan järjestämistavasta etäkokouksessaan klo 17 alkaen. Teams-kokousta voi seurata suorana hyvinvointialueen Youtube-kanavalla
Kokouksessa käsitellään myös muun muassa asiakaskokemuksen ja osallistumisen ohjelman raporttia sekä tietohallinnon muutosohjelmaa. Valtuustolle on valmistunut myös hyvinvointi- ja kokonaisturvallisuusvaliokunnan mietintö Kohti väkivallatonta Pirkanmaata, tulevaisuus- ja strategiavaliokunnan mietintö tekoälypolitiikasta sekä monipalveluvaliokunnan mietintö pitkäaikaissairaiden palveluiden järjestämisestä.
Aluevaltuuston kokoonpano on vielä vanhan valtuustokauden mukainen, sillä huhtikuun aluevaaleilla valittujen päättäjien uusi valtuustokausi alkaa kesäkuussa.
Aluevaltuuston esityslistalla 29.4. olevat asiat:
- Asiakaskokemuksen ja osallistumisen ohjelman raportti 2024
- Tietohallinnon muutosohjelma 2.0
- Pirkanmaan hyvinvointialueen valiokuntaohjelma 2025-2029
- Tulevaisuus- ja strategiavaliokunnan mietintö tekoälypolitiikasta
- Hyvinvointi- ja kokonaisturvallisuusvaliokunnan mietintö Kohti väkivallatonta Pirkanmaata
- Monipalveluvaliokunnan mietintö pitkäaikaissairaiden palveluiden järjestämisestä
- Ikäihmisten kuntouttavan päivätoiminnan järjestämistapa 1.9.2025 alkaen
- IKI2035-kehittämisohjelman raportti 7-12/2024
- Vastaus valtuustoaloitteeseen - Hyvinvointialueen henkilöstölle maksuttomasta pysäköinnistä
- Vastaus valtuustoaloitteeseen - Itsetuhoisten turvakoti paikkaamaan psykiatristen osastopaikkojen riittämättömyyttä
- Vastaus valtuustoaloitteeseen - Päihdeongelmaisten henkilöiden läheisten tukea vahvistettava
- Hyvinvointialueen aluevaltuutettujen aloitteet 2022-2024 sekä hyvinvointialueen jäsenten aloitteet 2024
- Aluevaltuuston ja aluehallituksen talouden toteumat 1-12/2024
- Aluevaltuuston ja aluehallituksen talousarviot vuodelle 2025
- Tiedoksi merkittävät
- Aluevaltuutettujen valtuustoaloitteet
Yhteyshenkilöt
Kuosmanen TaruSosiaali- ja terveysjohtaja
Puh:040 704 7337taru.kuosmanen@pirha.fiSand JuhaniHyvinvointialuejohtaja
Puh:044 719 5959juhani.sand@pirha.fiKinnunen ElinaViestintäjohtaja
Puh:0505292003elina.kinnunen@pirha.fiPirkanmaan hyvinvointialue
Olemme Suomen suurin hyvinvointialue ja Pirkanmaan suurin työnantaja. Toteutamme alueellamme lakisääteistä ja valtion ohjaamaa sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen uudistusta. Pirkanmaalla muutokseen sisältyy laaja palveluverkon uudistus, jossa otetaan käyttöön myös uusia digitaalisia ja liikkuvia palveluja. Lisätietoja meistä pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Kangasala ja Pälkäne siirtyvät Pirkanmaan hyvinvointialueen yhteiseen potilastietojärjestelmään 19.5.13.5.2025 09:08:06 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen potilastietojärjestelmien yhtenäistäminen etenee aikataulussaan: Kangasalla ja Pälkäneellä järjestelmä otetaan käyttöön maanantaina 19. toukokuuta.
Omavalvontaohjelman raportti, aloitevastaukset ja palkkiosääntö puhuttivat viimeisen kerran kokoontunutta aluevaltuustoa12.5.2025 19:02:49 EEST | Tiedote
Aluevaltuuston hyväksyi muutoksia palkkiosääntöön. Kokous- tai vuosipalkkioiden euromääriin ei tehty muutoksia. Valtuusto merkitsi myös tiedoksi omavalvontaohjelman vuosiraportin ja hyväksyi vastaukset valtuustoaloitteisiin.
Aluehallintovirasto huomasi Pirkanmaan hyvinvointialueen lastensuojelun päätöksenteossa puutteita12.5.2025 16:52:15 EEST | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on antanut Pirkanmaan hyvinvointialueelle kolme huomautusta kantelupäätöksessään 29.4.2025.
Lasten ja nuorten terapiatakuulaki astui voimaan 1.5.202512.5.2025 14:24:54 EEST | Tiedote
Terapiatakuulain myötä lasten ja alle 23-vuotiaiden nuorten tulee päästä tiettyihin mielenterveyspalveluihin viimeistään kuukauden kuluessa siitä, kun tarve on todettu. Laki terapiatakuusta tuli voimaan 1.5.2025.
Kangasalan ja Pälkäneen lääkärin ja hoitajan vastaanottojen ja kuvantamisen puhelinnumerot muuttuvat9.5.2025 09:51:00 EEST | Tiedote
Kangasalan ja Pälkäneen sote- ja lähiasemien ja lähiasiointipisteiden lääkärin ja hoitajan vastaanottojen sekä kuvantamisen ajanvarausnumerot muuttuvat maanantaina 19.5.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme