Työttömien määrässä pientä laskua Pohjois-Pohjanmaalla
Pohjois-Pohjanmaalla oli maaliskuun lopussa noin 24 400 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 300 enemmän kuin vuosi sitten ja 500 vähemmän kuin helmikuussa. Kokoaikaisesti lomautettuja oli noin 2 600, mikä on 500 lomautettua vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömien määrä laskee tyypillisesti kevään edetessä. Talouden nousun pitkittyminen pitää kuitenkin edelleen työvoimatarpeen matalana. Maaliskuussa avoimia työpaikkoja oli selvästi vähemmän tarjolla kuin vuosi sitten.

Pohjois-Pohjanmaan työttömyysaste (12,5 %) oli maaliskuun lopussa valtakunnan kuudenneksi korkein. Seuduittain tarkasteltuna maakunnan alhaisin työttömyysaste oli Haapavesi-Siikalatvan (9,6 %) sekä Ylivieskan (9,6 %) seutukunnissa ja korkein Oulunkaaren seutukunnassa (15,5 %). Kunnista matalin työttömyysaste oli Limingassa (6,9 %) ja korkein Pudasjärvellä (17,1 %). Oulun työttömyysaste oli 13,9 prosenttia.
Pohjois-Pohjanmaalla oli maaliskuun aikana auki 3 100 uutta työpaikkaa, mikä on lähes 900 vähemmän kuin vuosi sitten. Määrällisesti eniten uusia työpaikkoja oli tarjolla palvelu- ja myyntityöntekijöille (mm. baarimestarit, lähihoitajat ja myyjät) ja rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöille (mm. moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat, hitsaajat ja kaasuleikkaajat sekä muut rakennustyöntekijät).
Pitkäaikaistyöttömiä oli Pohjois-Pohjanmaalla maaliskuussa reilu 9 100 henkeä. Määrä on valtakunnan kolmanneksi korkein. Alkuvuodesta kasvu ei ole ollut enää yhtä voimakas kuin vielä viime vuoden puolella. Yli kaksi vuotta työttömänä olleita oli maaliskuun lopussa vajaa 4 800, mikä on 1 200 henkilöä edellisvuotta enemmän.
Maaliskuussa työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi kaikissa ikäryhmissä. Alle 25-vuotiaita työttömiä oli kuun lopussa noin 3 600, mikä on 200 enemmän kuin vuosi sitten. Maakunnan nuorisotyöttömyysaste (17,0 %) on valtakunnan seitsemänneksi korkein. Seuduittain tarkasteltuna korkein nuorisotyöttömyysaste oli Raahen seutukunnassa (23,6 %) ja matalin Haapavesi-Siikalatvan seutukunnassa (8,4 %).
Pohjois-Pohjanmaan aktivointiaste kuun lopussa oli 21,4 %. Laskua viime vuodesta on 3,2 prosenttiyksikköä. Aktivointiasteeseen laskettavien palveluiden piirissä oli kaikkiaan 6 700 henkilöä. Kaikista palveluissa olleista henkilöistä 40 prosenttia oli palkkatuella työllistettynä: kuntiin työllistettyjä oli 490 ja yksityissektorille työllistettyjä 2 160.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Elinkeinot, työvoima ja osaaminen -vastuualue:
johtaja Petri Keränen, 0295 026 727
yksikön päällikkö Eine Kela, 0295 038 227
asiantuntija Jarkko Pietilä, 0295 038 116
suunnittelija Niina Kallio (tilastot), 0295 038 282
s-posti: etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Linkit
- Työllisyyskatsaukset verkkoversiona (tyollisyyskatsaus.fi)
- Pohjois-Pohjanmaan työmarkkinoiden kuvia, lukuja ja aineistoja (ely-keskus.fi)
- Työnvälitystilaston data vapaasti tarjolla (pxdata.stat.fi)
- Työllisyyskatsausten ja tilastojen julkistamispäivät vuonna 2025 (tyomarkkinatori.fi)
- Tilastokeskuksen kuukausittain päivittyvä Työvoimatutkimus (stat.fi)
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu
vaihde 0295 038 000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Pohjois-Pohjanmaan maankäyttösektori muuttunut hiilinielusta päästölähteeksi – uusi selvitys tarjoaa tietopohjaa ilmastotoimille10.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen tilaamassa selvityksessä on laskettu ensimmäisen kerran Pohjois-Pohjanmaan maakunnan maankäyttösektorin kasvihuonekaasutase ja hiilivarastot. Kasvihuonekaasutase kuvaa, mikä on maankäyttösektorista syntyvien kasvihuonekaasupäästöjen ja -poistumien välinen suhde. Selvityksessä on tarkasteltu maankäyttösektorin hiilinieluja, päästöjä ja hiilivarastoja maakuntatasolla ja kuntakohtaisesti jokaisessa Pohjois-Pohjanmaan kunnassa.
Tiesuunnitelman laatiminen jalankulku- ja pyöräilyväylän rakentamiseksi Virkkulantielle Iihin on aloitettu2.9.2025 09:02:36 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on aloittanut liikennejärjestelmästä ja maanteistä säädetyn lain mukaisen tiesuunnitelman laatimisen maantielle 8511 Iihin. Suunnitelmaa laaditaan yhteistyössä Iin kunnan kanssa.
Kuivajoen siltaremontista haittaa liikenteelle1.9.2025 11:27:53 EEST | Tiedote
Kuivajoen sillan kannen valutyöstä aiheutuu liikenteelle merkittävää haittaa 9. - 10.9. Valutyö aloitetaan tiistaina 9.9. klo 7.00, jolloin nopeusrajoitus lasketaan kiertotieosuudella 15 kilometriin tunnissa. Liikenteelle on työstä haittaa molemmissa suunnissa ja ajoittain liikenne joudutaan pysäyttämään hetkellisesti. Liikenne palautuu normaaliksi keskiviikkona 10.9. noin kello 8:00-10:00. Ajantasaiset tiedot tietöistä: Tienkäyttäjän linja puh. 0200 2100 Liikennetilanne (fintraffic.fi)
Valtatien 20 parantaminen Korvenkylästä Kiiminkiin – yleisötilaisuus ja työpaja suunnitelmaratkaisun tarkentamisesta 2.9.26.8.2025 11:25:30 EEST | Tiedote
Valtatien 20 Korvenkylän ja Kiimingin välisen tieosuuden suunnittelu on edennyt vaiheeseen, jossa ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) perusteella valitun vaihtoehdon ensimmäinen yleissuunnitelmaluonnos esitellään kaikille avoimessa tilaisuudessa. Yleisötilaisuus ja työpaja järjestetään tiistaina 2. syyskuuta Oulussa.
Pohjois-Pohjanmaalla heinäkuussa 25 500 työtöntä työnhakijaa26.8.2025 08:04:26 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaalla oli heinäkuun lopussa noin 25 500 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 300 (+5 %) enemmän kuin vuosi sitten. Työttömien määrässä on ollut tasaista kasvua koko alkuvuoden, mutta lisäys on ollut maltillisempaa kuin vuosi sitten vastaavana ajankohtana. Pitkäaikaistyöttömien määrä on edelleen kasvussa eikä pikaista suunnan muutosta ole näköpiirissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme