Kelan selkosivujen kävijäkyselyn tulokset: Selkeydestä kiitosta, kuvitusta kaivataan lisää
Kelan selkokielisten verkkosivujen kävijäkyselyyn vastasi 84 henkilöä, joista suurin osa piti sivuston kieltä ja ulkoasua selkeinä. Parannusehdotuksissa korostui toive kuvituksen lisäämisestä.
Kelan selkokielisillä verkkosivuilla toteutettiin 12.–28.2.2025 kävijäkysely, johon vastasi 84 henkilöä. Vastaajista noin 49 % oli Kelan asiakkaita, noin 34 % yhteistyökumppaneita ja noin 17 muita henkilöitä. Valtaosan äidinkieli oli suomi (88 %), mutta mukana oli myös ruotsin- ja muunkielisiä vastaajia. Kysely toteutettiin selkosuomeksi ja selkoruotsiksi.
Vastaajien ikäjakauma oli monipuolinen, ja suurin ikäryhmä oli 45–59-vuotiaat (noin 45 %). Lähes puolet vastaajista (noin 43 %) oli sivustolla ensimmäistä kertaa. Yhteensä noin 31 % kertoi käyvänsä sivustolla viikoittain tai kuukausittain ja noin 23 % tätä harvemmin.
Sivuston kieli ja ulkoasu saavat kiitosta
Sivustolla käytetty kieli sai hyvät arviot: noin 84 % vastaajista oli täysin tai melko samaa mieltä siitä, että sivuston kieli on helppoa ymmärtää. Ulkoasua piti selkeänä 81 % vastaajista.
Vastaajista noin 82 % oli täysin tai melko samaa mieltä siitä, että sivustolla olevaan tietoon voi luottaa. Lisäksi noin 72 % vastaajista piti sisällön määrää sopivana.
Sivuston yleisarvosana oli keskiarvoltaan 7,1 ja mediaaniltaan 8. Asiakkaat antoivat huonompia arvosanoja (keskiarvo 6,4) kuin muut vastaajat (keskiarvo 7,9). Tämä näkyi myös muiden kysymysten vastauksissa. Suurin ero asiakkaiden ja muiden vastauksissa oli kysymyksissä, jotka koskivat tiedon luotettavuutta ja sisällön määrää.
Parannusehdotuksista apua sivuston kehittämiseen
Tulokset vahvistavat käsitystä siitä, miten sivustoa kannattaa kehittää. Kyselyssä pyydettiin parannusehdotuksia avoimella kysymyksellä. Vastaajat toivoivat muun muassa enemmän havainnollistavaa kuvitusta, konkreettisia esimerkkejä ja selkeämpää fonttia. Yksittäiset vastaajat pitivät etusivun kuvia liian monimutkaisina ja kieltä liian vaikeana. Osa toivoi yksityiskohtaisempaa tietoa, mutta toiset taas pitivät jo nykyistä tekstin määrää liian suurena. Lisäksi jotkut kokivat selkosivut vaikeasti löydettäviksi. Suurin osa ei esittänyt parannusehdotuksia.
Kiitämme kaikkia kyselyyn vastanneita. Tuloksia hyödynnetään sivuston kehittämisessä.
Yhteyshenkilöt
Kelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiTilaa Kelan uutiskirjeitä
Tilaa Kelan uutiskirjeitä ja saat ajankohtaiset uutiset Kelan tukiin ja palveluihin tulevista muutoksista sekä koulutuksista ja tapahtumista. Tilaa uutiskirjeitä!
Kansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Kutsu: Aamu Kelassa 28.1.: Toimeentulotuki uudistuu – kuka kantaa vastuun asiakkaasta?22.12.2025 14:20:33 EET | Tiedote
Toimeentulotuen ehdot tiukentuvat helmikuun 2026 alusta lähtien. Millaista yhteistyötä viranomaisilta nyt vaaditaan, ja mitä riskejä muutoksiin liittyy?
FPA informerar hyresvärdarna: Lagändring i utkomststödet påverkar hyresbetalningen19.12.2025 09:05:00 EET | Pressmeddelande
En ändring av lagen om utkomststöd träder i kraft 1.2.2026. Ändringen inverkar på utbetalningen av stödet till hyresvärden. Från och med februari betalar FPA den andel av kundens utkomststöd som är avsett för hyran direkt till hyresvärden om kunden har beviljats en hyresgaranti för sin nuvarande hyresbostad som en del av utkomststödet från FPA.
Kela tiedottaa vuokranantajia: Toimeentulotuen lainmuutos vaikuttaa vuokranmaksuun19.12.2025 09:05:00 EET | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). 1.2.2026 tulee voimaan toimeentulotukilain muutos, joka vaikuttaa tuen maksuun vuokranantajalle. Helmikuusta alkaen Kela maksaa asiakkaalle myönnetyn toimeentulotuen vuokran osuuden suoraan vuokranantajalle, jos asiakkaalle on myönnetty Kelasta vuokravakuus nykyiseen asuntoon osana toimeentulotukea.
Ändringar i FPA:s förmåner 202619.12.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
År 2026 medför ändringar särskilt i förmånerna för arbetslösa och för mottagare av utkomststöd. De ändringar som gäller utkomststödet träder kraft i februari. I maj kommer arbetsmarknadsstödet och grunddagpenningen att ersättas av det nya allmänna stödet.
Muutoksia Kelan etuuksiin vuonna 202619.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi). ( Vuosi 2026 tuo muutoksia erityisesti työttömien ja toimeentulotuen saajien tukiin. Toimeentulotuen muutokset tulevat voimaan helmikuussa. Uusi yleistuki korvaa Kelan maksaman työmarkkinatuen ja peruspäivärahan toukokuussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme