Maria Ohisalo: Orpon ja Purran saksien heiluttelu johtaa pahoinvointivaltion tielle
Vihreiden europarlamentaarikko Maria Ohisalo tyrmää Suomen hallituksen kehysriihessä tekemät päätökset suurituloisia hyödyttävänä ideologisena höttönä.

“Enää ei pitäisi olla epäselvää kenellekään, että tämä kokoomuksen ja perussuomalaisten “velkapaniikki” on ainoastaan sumuverho sille, että hyvinvointivaltiotamme halutaan ajaa alas ja lujaa. Säästöjä on ollut “pakko” tehdä, kun ne kaivetaan vanhusten, lasten, opiskelijoiden, työttömien ja yksinhuoltajien selkänahasta. Hallitus ajaa toimillaan 17 000 lasta köyhyyteen, lisää asunnottomuutta ja syventää eriarvoisuutta. Siksikin on törkeyden huippu, että yhtäkkiä rahaa löytyy suurituloisten veroaleihin. Ja velkasuhde jatkaa kasvamistaan,” Maria Ohisalo sanoo.
Ohisalo näkee pieni- ja keskituloisten tuloveron alennuksen hyvänä asiana, mutta ei keinolla millä hyvänsä.
“Mielestäni pieni- ja keskituloisten tuloveron alennus on hyvä asia, mutta sitä ei voida rahoittaa leikkaamalla sosiaali- ja terveyspalveluista, sosiaaliturvasta, kaikkein heikoimmassa asemassa olevilta. Nyt myös korkeakoulutuksesta, ja lisäksi kunnilta leikkaamalla myös varhaiskasvatuksesta ja peruskoulutuksesta. Lisäksi nyt tehtävä tuloveron alennus rajaa ison osan pienituloisimpia pois, sillä työtulovähennyksen kautta tehtävä ale ei koske työttömiä,” Ohisalo kritisoi.
“Orpon ja Purran saksien heiluttelu johtaa pahoinvointivaltion tielle. Tämä ei ole vastuullista talouspolitiikkaa, tämä on puhtaasti suurituloisia hyödyttävää ideologista höttöä,” Ohisalo sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria OhisaloEuroopan parlamentin jäsen
maria.ohisalo@europarl.europa.euwww.mariaohisalo.fiMilja HenttonenErityisavustaja (viestintä)
Puh:+358505993094milja.henttonen@la.europarl.europa.euTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät Euroopan parlamentissa
EU kieltää lopunkin venäläisen kaasun ja öljyn tuonnin - MEP Ville Niinistö: “Tämän eteen on tehty paljon töitä, oli jo aikakin!”6.5.2025 16:49:40 EEST | Tiedote
Vihreiden europarlamentaarikko Ville Niinistö korostaa sitä kuinka iso saavutus ja pitkän vaikuttamistyön tulos on, että EU-komissio esitteli tänään suunnitelman Venäjän energiantuonnin – kaasun, ydinpolttoaineen ja öljyn – lopettamiseksi kokonaan. Niinistö on tehnyt vuosia tämän päätöksen eteen töitä vihreiden ryhmävastaavana teollisuus- ja energiavaliokunnassa sekä tällä kaudella europarlamentin Venäjä-valtuuskunnan puheenjohtajana. Niinistön aloitteesta 65 meppiä vaati kirjeellään komissiolta Venäjän energiantuonnin kieltävää lainsäädäntöä jo keväällä 2024.
Vihreiden MEP Maria Ohisalo vaatii komission strategisten hankkeiden perusteiden julkistamista6.5.2025 14:07:00 EEST | Tiedote
Vihreiden europarlamentaarikko Maria Ohisalo vaatii EU-komissiota julkistamaan tiedot, millä perustein hankkeet on valittu EU:n strategisten hankkeiden listalle. Ohisalo on huolissaan siitä, miten huonosti tietoa strategisten hankkeiden valinnasta on saatavilla sekä lainsäätäjille, että myös kansalaisyhteiskunnalle, ympäristöjärjestöille ja tavallisille kansalaisille. Asiakirjojen julkisuus on EU:n perussopimuksissa turvattu oikeus.
Maria Ohisalo: Euroopan parlamentin olemattomat vanhempainvapaajärjestelyt ovat syrjiviä5.5.2025 18:16:20 EEST | Tiedote
Vihreiden europarlamentaarikko Maria Ohisalo vetoaa Euroopan parlamentin puheenjohtaja Roberta Metsolaan meppikollegoidensa Delara Burkhardtin (S&D) ja Sigrid Friisin (Renew) kanssa europarlamentaarikkojen perheen ja työn yhdistämisen tukemiseksi ja selkeämmän vanhempainvapaajärjestelmän luomiseksi Euroopan parlamenttiin. Ohisalo vaatii selkeitä käytäntöjä, joilla ehkäistään syrjintää ja varmistetaan, että perheellistyminen on mahdollista myös poliittisille päättäjille.
Vihreiden mepit tyrmäävät komission ehdotuksen yritysvastuusääntelyn vesittämisestä1.4.2025 13:30:45 EEST | Tiedote
Vihreiden europarlamentaarikot Ville Niinistö ja Maria Ohisalo tyrmäävät komission ehdotuksen yritysvastuusääntelyn toimeenpanon lykkäämisestä ja heikennyksistä lakien sisältöihin. Euroopan parlamentin vihreä ryhmä äänesti tänään Euroopan parlamentin täysistunnossa lykkäyksen käsittelyn kiireelliseksi julistamista vastaan.
Maria Ohisalo: Kaivostoiminnalle tarvitaan selkeämmät rajat - kaivosyhtiöiden mellastaminen saatava kuriin!28.3.2025 12:41:28 EET | Tiedote
Vihreiden europarlamentaarikko Maria Ohisalo vaatii tiukempaa kaivoslainsäädäntöä niin Suomeen kuin EU-tasolle. Ohisalo näkee, että lainsäädännön päivittäminen on ehdottoman tärkeää ennen kuin uusille kaivoshankkeille näytetään lainkaan vihreää valoa komission suunnalta, kuten nyt esimerkiksi Suomen osalta tehtiin Sakatin kaivokselle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme