Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Fagerström: Yhteisövero kevenee – suomalaisille yrityksille kasvuvaihde silmään

Jaa

Orpon hallitus on puoliväliriihessään päättänyt merkittävistä ratkaisuista Suomen talouskasvun vauhdittamiseksi. Yksi suurimmista päätöksistä on yritysten yhteisöveron keventäminen 18 prosenttiin. Kokoomuksen kansanedustaja Noora Fagerströmin mukaan nyt on aika kokeilla uusia reseptejä kasvun käynnistämiseksi.

Noora Fagerström. Kuvaaja: Kimmo Falck.
Noora Fagerström. Kuvaaja: Kimmo Falck.

"Suomessa ei ole ollut reaalista talouskasvua 17 vuoteen. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa jatkaa vanhoilla eväillä. Nyt on aika tehdä rohkeita päätöksiä, jotka avaavat tien investoinneille, työpaikoille ja kasvulle", sanoo kansanedustaja Noora Fagerström  
 
Yhteisöveroa keventämällä vahvistetaan yritysten mahdollisuuksia investoida, kasvaa ja palkata uutta työvoimaa. Toisin kuin oppositiosta väitetään, yhteisöveron tason laskeminen hyödyttää pk-yrityksiä, joilla ei monesti ole resursseja monimutkaisten vähennysten hakemiseen.

“Yhteisöveron keventäminen parantaa erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten rahoitustilannetta ja tukee kasvua. Tutkimusten mukaan etenkin pienet yritykset käyttävät kassavarojaan yritystoiminnan kasvattamiseen. Nämä yritykset työllistävät satoja tuhansia suomalaisia”, Fagerström toteaa.

Hallitus haluaa kevennyksellä parantaa Suomen kansainvälistä vetovoimaa ja kilpailukykyä. Useissa Suomen kilpailijamaissa efektiivinen, eli tosiasiallinen yhteisövero vähennyksineen on Suomea matalampi. 

"Ilman kasvavaa yrityskenttää ei synny uusia työpaikkoja eikä tulevaisuuden verotuloja. Tämä on suora sijoitus hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuteen", Fagerström muistuttaa. 
 
Fagerström painottaa, että hallituksen linja perustuu vastuulliseen uudistamiseen. 
 
"Suomen hyvinvointi ei synny julkisessa taloudessa, vaan yrityksissä, jotka luovat arvoa, työtä ja verotuloja. Meidän on tehtävä kaikkemme, että ne voivat menestyä. Hallituksen puoliväliriihen päätöksillä linjataan Suomen talouspolitiikkaa tuleviksi vuosiksi, ja suunta, jolla talouden kituliaan kasvun kirous halutaan murtaa”, Fagerström päättää. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Kinnari: Hallitus edistää järkevää suurpetopolitiikkaa sekä eduskunnassa että EU:ssa9.5.2025 14:53:07 EEST | Tiedote

Maa- ja metsätalousvaliokunta on saanut tänään 9.5. valmiiksi mietintönsä hallituksen esityksestä metsästyslain 41§:n muutoksesta. Lisäksi Euroopan Parlamentti on hyväksynyt Suomen vahvalla vaikuttamisella muutoksen suden asemaan EU:n luontodirektiivissä tiukasti suojellusta laista suojelluksi. Suojellun lajin metsästäminen voidaan sallia, kun taas tiukasti suojeltua lajia voidaan metsästää vain poikkeustapauksissa.

Zyskowicz muistuttaa tulonjakovaikutuksiin keskittyvää oppositiota: ”Pitkän päälle ei ole niitä tuloja eikä ole sitä jakoa”7.5.2025 17:20:26 EEST | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowiczin mukaan on positiivista kehitystä, että SDP on alkanut viimein kantamaan huolta velkaantumisesta. Mutta yhä silkka mysteeri on, millä SDP ratkaisisi velkaantumisongelman. Zyskowicz ihmettelee myös keskustan kantaa, jonka mukaan on hyväksyttävää verottaa lähes 60 prosenttia jokaisesta ansaitusta lisäeurosta.

Kokoomuksen Kaunisto: Sääntely kuriin, kasvu käyntiin – pk-yrityksille helpompi pääsy rahoitukseen4.5.2025 07:20:00 EEST | Tiedote

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ville Kaunisto kiittää hallitusta puoliväliriihen linjauksista, joilla vahvistetaan yritysten kasvurahoitusta. Erityisen tärkeänä hän pitää päätöstä keventää rahoitusmarkkinoiden sääntelyä. ”Pk-yritysten kannalta tärkeintä ei ole suurten julistusten määrä, vaan konkreettiset päätökset, jotka parantavat toimintaympäristöä”, Kaunisto iskee keskustalle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye