Tule kuulemaan parhaat palat OmaStadi-hankkeiden toteutuksesta 13. toukokuuta
Tapahtuma järjestetään Teamsissa tiistaina 13.5.2025 kello 17.30–19.15. Kaikki Helsingin osallistuvasta budjetoinnista kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan. Mukaan mahtuu satoja kaupunkilaisia. Verkkotapahtuman vetäjinä toimivat kaupungin hankkeista vastaavat asiantuntijat ja kehittämispäällikkö.

Teams-tapahtumassa esitellään teemoittain OmaStadin kymmeniä kaupungilla toteutuksessa olevia hankkeita. Tapahtuman aikana selviää, miten hankkeiden toteutus on edennyt ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Tapahtuman ohjelma.
Tapahtumaan ei tarvitse ennakkoilmoittautua. Ennakkokysymyksiä voi kuitenkin lähettää Forms-lomakkeen avulla.
Keväällä 2024 kaupunkilaiset äänestivät 45 hanketta toteutettaviksi. Hankkeiden yhteinen arvo on lähes yhdeksän miljoonaa euroa.
Syksyllä ideoidaan ehdotuksia OmaStadin neljännellä kierroksella
OmaStadin neljäs kierros alkaa ideoimalla ehdotuksia aikavälillä 22.9.–5.10.2025.
– Tällä kertaa toivomme erityisesti sellaisia ehdotuksia, jotka lisäävät tapahtumia ja toimintaa eri puolilla kaupunkia, kertoo OmaStadista vastaava kehittämispäällikkö Kirsi Verkka.
Myös OmaStadin neljännellä kierroksella saa tukea ehdottamiseen ja äänestämiseen monissa kaupungin palvelupisteissä, kuten esimerkiksi kaupungin kirjastoissa ja ikäihmisten palvelukeskuksissa.
OmaStadin avulla toteutetut uudistukset istuvat kaupunkikuvaan
– OmaStadin aiemmilta kierroksilta on saatu valmiiksi jo lukuisia katukuvassakin näkyviä uudistuksia. Kannattaa tulla mukaan antamaan omat ajatukset ja ideat yhteiseen käyttöön, kertoo pormestari Juhana Vartiainen.
Ehdottamisvaiheen jälkeen alkaa seuraava vaihe, jonka aikana kaupunki arvioi ehdotusten toteutuskelpoisuuden ja laatii niille kustannusarviot. Äänestäminen tapahtuu aikavälillä 11.3.–29.3.2026, jonka jälkeen yhteiskehitetään äänestyksessä menestyneet ehdotukset toteutuskelpoisiksi yhdessä kaupunkilaisten kanssa. Ehdotusten toteuttaminen alkaa elokuussa 2026.
OmaStadi on Helsingin kaupungin tapa tehdä osallistuvaa budjetointia yhdessä asukkaiden kanssa. Helsinki käyttää OmaStadin syyskuussa alkavalla neljännellä kierroksella 10 miljoonaa euroa asukkaiden ehdotusten toteuttamiseen.
Tämä tiedote on uutisoitu hel.fi-sivustolla myös ruotsiksi ja englanniksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin kaupunginkanslia:
Kirsi Verkka, kehittämispäällikkö, osallisuusyksikkö, p. 040 3362281, kirsi.verkka@hel.fi
Heini Rask, Pormestari Juhana Vartiaisen erityisavustaja, p. 040 7001715, heini.rask@hel.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Kaikki kiertää Stoassa -kiertotaloustapahtuma 21. toukokuuta2.5.2025 11:34:32 EEST | Tiedote
Kaikki kiertää -kiertotaloustapahtuma tarjoaa vinkkejä arjen kestävistä valinnoista. Tänä vuonna tapahtuman pääteemoja ovat muoti ja pukeutumisen ympäristövaikutukset.
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen ajankohtaiskatsauksen28.4.2025 18:32:51 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto käsitteli kokouksessaan 28. huhtikuuta Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy:n ajankohtaiskatsausta. Konsernijaosto merkitsi katsauksen tiedoksi.
Kaupunginhallitus varasi tontteja asuntohankkeita varten28.4.2025 17:57:10 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 28. huhtikuuta varata tontteja asuntohankkeita varten. Tontteja varataan yhteensä noin 1 323 asunnon rakentamiseen arviolta 2 500 asukkaalle.
Kutsu medialle: Helsingin matkailuseminaari 7.5. – Matkailun hetki on nyt!28.4.2025 10:13:10 EEST | Tiedote
Helsingin matkailu on hyvässä nosteessa. Matkailijamäärät ovat palautuneet poikkeusvuosia edeltävälle tasolle ja vuosi 2025 näyttää kasvusuuntaiselta. Matkailun tulevaisuudennäkymistä keskustellaan Helsingin matkailuseminaarissa 7. toukokuuta Finlandia-talossa. Median edustajat ovat tervetulleita mukaan seminaariin ja tapaamaan matkailualan keskeisiä toimijoita.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Viikin-Malmin pikaraitiotien ja Mariantunnelin yleissuunnitelmat16.4.2025 21:23:28 EEST | Tiedote
Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 16.4. myös Puistolan peruskoulun, päiväkodin, leikkipuiston ja liikuntahallin hankesuunnitelman.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme