EHYT ry: Haittaverot nousevat, mutta järjestöleikkaukset vaarantavat kansanterveystyön
24.4.2025 12:34:06 EEST | EHYT | Tiedote
Hallitus päätti puoliväliriihessä korottaa alkoholin ja nikotiinin haittaveroja, mikä on askel oikeaan suuntaan. Samaan aikaan kuitenkin päätettiin tehdä uusia leikkauksia sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoitukseen, mikä nostaa järjestöjen hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyöhön kohdistuvat leikkaukset 140 miljoonaan euroon. Ehkäisevän työn tarve on Suomessa kasvussa, mutta resursseja karsitaan – tämä muodostaa uhkan kansanterveydelle ja sosiaaliselle hyvinvoinnille.
Haittaverojen korotukset askel oikeaan suuntaan
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry kiittää hallitusta päätöksistä korottaa alkoholin ja nikotiinituotteiden verotusta. Hinta- ja veropolitiikka on saatavuuteen ja markkinointiin kohdistuvien rajoitusten ohella tutkitusti tehokas keino vähentää päihteiden käyttöä ja niistä aiheutuvia haittoja.
”Hienoa, että päihdejärjestöjen toive haittaverojen nostamisesta kuultiin budjettiriihessä”, sanoo EHYT ry:n toiminnanjohtaja Juha Mikkonen.
Huolena on, että näistä haittaveroista saadut tuotot eivät kohdennu haittojen ehkäisyyn. Alkoholi- ja tupakkavero sekä rahapelituotot tuovat valtion budjettiin yli 3 miljardia euroa vuosittain.
”Hallituksen tulee käynnistää selvitys, miten osa haittaveroista saadaan korvamerkittyä suoraan haittojen ehkäisyyn kansainvälisten mallien mukaisesti”, Mikkonen sanoo.
Päihdepolitiikassa on huomioitava, että päihteiden kulutuksesta aiheutuvat haitat eivät kohdennu väestöryhmien kesken tasaisesti. Hallituksen muut toimet uhkaavat lisätä huono-osaisuutta ja väestöryhmien välisiä terveyseroja eli kehityskulkuja, joita päihteiden käyttö syventää ja joihin päihteiden käyttö usein liittyy.
Järjestöleikkaukset uhka ehkäisevälle sekä auttavalle työlle
Puoliväliriihessä päätettiin uudesta 10 miljoonan euron leikkauksesta sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuksiin. Tämä tarkoittaa jopa 140 miljoonan euron vähennystä koko vaalikauden aikana, kun mukaan lasketaan aiemmin päätetyt leikkaukset.
”EHYT on syvästi huolissaan siitä, kuinka nämä leikkaukset vaarantavat ehkäisevän päihdetyön jatkuvuuden ja vaikuttavuuden”, Mikkonen painottaa.
Leikkaukset vaarantavat myös järjestöjen tekemän auttamistyön. Erityistä huolta aiheuttaa haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten tilanne. Heistä osa elää täysin virallisen palvelujärjestelmän ulkopuolella. Nämä ihmiset ovat pitkälti riippuvaisia järjestöjen tarjoamasta tuesta. Päihdeongelmia leimaavan häpeän takia järjestöjen tarjoama anonyymi apu on monelle ensimmäinen paikka, jossa ongelmasta uskalletaan puhua.
Myös muut poliittiset päätökset lisäävät ehkäisevän työn tarvetta
Samalla kun ehkäisevän päihdetyön resurssit vähenevät, sen tarve kasvaa. Hallitus valmistelee parhaillaan merkittävää rahapelijärjestelmän uudistusta. Tavoitteena on rahapelihaittojen ehkäisy, mutta valmistelua on tehty rahapeliteollisuuden ehdoilla muun muassa sallien rahapelien laaja markkinointi. Lisäksi aikaisemmat päätökset alkoholin ja nikotiinituotteiden saatavuuden osalta ovat lisänneet haittoja.
Tupakkalaki on yhä keskeneräinen, mikä vaikeuttaa esimerkiksi nuorten nikotiinituotteiden käytön ehkäisyä.
”Nikotiiniriippuvuuden ehkäisemiseksi nikotiinipussien nikotiiniraja on laskettava 4:ään milligrammaan, kiellettävä makuaineet ja nostettava tupakka- ja nikotiinituotteiden ostoikäraja 20 vuoteen”, Mikkonen sanoo.
Myös alkoholipolitiikan suunta jäi puoliväliriihessä epäselväksi. Hallituksen tulee jatkossakin pidättäytyä alkoholin saatavuuden lisäämisestä – väkevämpien viinien myyntiä ruokakaupoissa ei tule edistää, sillä se kasvattaisi kulutusta ja lisäisi haittoja väestötasolla.
Tämän lisäksi hallituksen tulee luopua suunnitelmista mahdollistaa alkoholin kotiinkuljetus. Sen sijaan tarvitaan vahvempia tukitoimia niille yli 89 000 lapselle, jotka elävät perheissä, joissa ainakin toisella vanhemmalla on vakava päihdeongelma.
”Nyt tarvitaan pitkäjänteistä ja johdonmukaista politiikkaa päihdehaittojen ehkäisemiseksi – ei toimenpiteitä, jotka heikentävät jo tehtyä hyvää työtä”, Mikkonen summaa.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Juha Mikkonen
Toiminnanjohtaja, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry
Puh: 050 527 4780
juha.mikkonen@ehyt.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on valtakunnallinen ehkäisevän päihde- ja pelihaittatyön asiantuntija- ja kansalaisjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta EHYT
”Omat tarpeeni, tunteeni ja rajani ovat jääneet toissijaisiksi” – päihderiippuvaisen läheinen tarvitsee tukea omien rajojen löytämiseen28.4.2026 08:14:59 EEST | Tiedote
Läheiset ottavat usein vastuuta päihderiippuvaisten ihmisten ongelmista oman terveytensä, taloutensa ja jopa turvallisuutensa kustannuksella, selviää järjestöjen tekemästä tuoreesta kyselystä. Läheistenpäivänä 5. toukokuuta muistetaan niitä, joiden elämään toisen päihderiippuvuus vaikuttaa. Päivän teemana on tänä vuonna "Omat rajat". Päivän aikana läheisille järjestetään webinaari sekä Oulussa ja Seinäjoella paikallinen tapahtuma. Seitsemättä kertaa vietettävän Läheistenpäivän takana ovat päihdejärjestöt.
Väärennettyjen bentsodiatsepiinien markkinat kasvussa – tiedon ja tuen tarve suuri23.4.2026 08:02:00 EEST | Tiedote
Bentsodiatsepiinien päihdekäyttö on yleistynyt Suomessa alkuvuonna. Markkinoilla liikkuu yhä enemmän väärennettyjä bentsodiatsepiineja. Ilmiö lisää merkittävästi käyttöön liittyviä terveysriskejä, sillä katukaupasta hankittujen aineiden sisältö ja vahvuus voivat vaihdella huomattavasti. Tiedot käyvät ilmi Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Nopean huumetiedon verkoston (NOPSA) alkuvuoden 2026 raportista.
Selvitys: Makuaineet nikotiinipusseissa koukuttavat, satunnainen tupakointi yleistynyt nuorten keskuudessa15.4.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n tuoreen Nuorten kulttuuri ja päihteet 2026* -selvityksen mukaan makuaineelliset nikotiinipussit koetaan nuorten keskuudessa trendikkäimmiksi nikotiinituotteiksi. Perinteiset savukkeet koetaan vähiten trendikkäinä, mutta samalla satunnainen tupakointi näyttää kuitenkin lisääntyvän nuorten ystäväpiirissä.
Järjestöt ja THL: Rahapeliuutisointi vaatii nyt entistä suurempaa vastuullisuutta31.3.2026 08:48:05 EEST | Tiedote
Uuden rahapelilain myötä rahapelimarkkinointi lisääntyy entisestään, kun lisenssin saaneet yhtiöt saavat luvan tarjota pelejään verkossa 1.7.2027 alkaen. Toimitukset voivat vaikuttaa siihen, miten rahapeleistä uutisoidaan. Siksi rahapelihaittoja ehkäisevät järjestöt ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ovat laatineet toimituksille ohjeistuksen eettisestä ja vastuullisesta rahapeliuutisoinnista.
EHYT ry:n selvitys: Nuorten ja nuorten aikuisten suhtautuminen huumeisiin vahvan kielteistä31.3.2026 07:53:00 EEST | Tiedote
Nuorten ja nuorten aikuisten suhtautuminen huumausaineisiin on edelleen selvästi kielteistä, selviää Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Nuorten kulttuuri ja päihteet 2026*-selvityksestä. Vaikka huumeet näkyvät nuorten ympäristössä ja mediassa aiempaa enemmän, niiden hyväksyntä ei ole kasvanut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme