Vihreiden Hanna Holopainen: Algoritmit ovat ihmismieltä vahvempia – koulujen kännykkäkiellon tulee koskea myös välitunteja
24.4.2025 16:00:00 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Hanna Holopainen kannattaa hallituksen esitystä kännykkäkiellosta peruskouluihin, mutta korostaa, että kielto on ulotettava myös välitunneille.

“On aika antaa kouluille selkeät säännöt ja opettajille työrauha. Myös monet nuoret toivovat, että kouluihin saataisiin parempi työrauha ja puhelimet pois häiritsemästä. Algoritmit ovat ihmismieltä vahvempia. Kännykkäkielto kouluihin koko koulupäivän ajaksi rauhoittaisi kouluarkea sekä parantaisi lasten hyvinvointia ja oppimisen edellytyksiä”, painottaa Holopainen.
Holopaisen mukaan tutkimusnäyttö tukee vahvasti kännykkäkieltoa. Kansainväliset selvitykset osoittavat, että selkeät rajoitukset parantavat oppimistuloksia, etenkin heikommilla oppilailla.
“Aivotutkijat varoittavat, että jatkuva älypuhelimen käyttö häiritsee keskittymistä ja stressin sääntelyä. Tutkimusten mukaan somessa vietetty aika ja erityisesti passiivisen sisällön kuluttaminen lisäävät ulkopuolisuuden tunnetta, masennusoireita ja jopa aggressiivista käytöstä,” kertoo Holopainen.
Holopaisen mukaan kännykkäkiellossa ei ole kyse teknologiavastaisuudesta, vaan lasten hyvinvoinnin puolustamisesta. Kännyköiden rajoittaminen koulupäivän ajaksi tukee keskittymistä, rauhoittumista, yhteisöllisyyttä ja mielenterveyttä.
“Algoritmit on suunniteltu koukuttamaan. Ei ole kohtuullista sysätä vastuuta kännykän käytöstä lapselle, jos puhelin saa olla koko ajan mukana. Koulun tehtävä on opettaa myös sosiaalisia taitoja, ja se edellyttää että oppilaat eivät uppoudu ruutujen ääreen,” sanoo Holopainen.
Holopainen ymmärtää huoltajien huolen yhteydenpidosta, mutta vanhemmat saisivat edelleen lapsen kiinni koulun ja opettajien kautta.
Holopaisen mielestä kännykkäkielto välitunnilla on tarpeen myös vuorovaikutustaitojen oppimisen ja kaverisuhteiden solmimisen kannalta.
“Kaverisuhteet eivät synny, jos kaikilla on mahdollisuus vetäytyä kännyköille. Välitunnit ovat arvokas tilaisuus tutustua muihin lapsiin ja nuoriin ja rakentaa sosiaalisia taitoja. Tätä tukemaan tarvitaan myös aikuisia, kuten koulunuorisotyöntekijöitä,” sanoo Holopainen.
Yhteyshenkilöt
Hanna HolopainenKansanedustaja
Puh:044-5713463hanna.holopainen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Virta: Järkyttävät videot osoittavat jälleen turkistarhauksen julmuuden – turkistarhaus on lopetettava Suomessa nyt3.9.2026 15:41:11 EEST | Tiedote
Turkistarhauksen jatkuminen on yksi suurimmista eläinoikeusloukkauksista Suomessa. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta on toistuvasti vaatinut hallitusta käynnistämään alan hallitun alasajon ja tukemaan turkistuottajia siirtymisessä uusiin elinkeinoihin. Nyt julkisuuteen tulleet uudet kuvat suomalaisilta turkistarhoilta osoittavat jälleen, miksi turkistarhauksen jatkamista ei voida enää puolustella.
Vihreiden Hopsu: Hallitus ei ottanut budjettiriihessään huomioon naisten ja nuorten työttömyyskriisiä3.9.2026 12:48:41 EEST | Tiedote
Korkeakoulutettujen naisten työttömyys on kasvanut jo ennätystasolle, ja sosiaali- ja terveydenhuoltoalan järjestöleikkaukset iskevät nyt suoraan heihin. Myös alle 25-vuotiaita pitkäaikaistyöttömiä oli heinäkuussa 18 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu ihmettelee budjettiriihen vaisuja työllisyystoimia.
Hyrkkö: Kokoomuksen taloususkottavuudesta on jäljellä vain märkä läntti2.9.2026 17:45:58 EEST | Tiedote
Valtiovarainministeriön tänään vahvistamien tietojen mukaan hallituksen viimeiseksi jäävä budjettiesitys heikentää julkista taloutta 0,1 miljardilla eurolla. Valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja ja vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö vaatii hallitusta perääntymään höveleistä veroalennuksista.
Vihreiden Virta kommentoi uusia YK:n ilmastolukuja: “Jos olisin hallituksessa, vaatisin kriisikokousta koolle”2.9.2026 16:01:41 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kommentoi juuri julkaistun YK:n ympäristöohjelma UNEPin raporttia, jonka mukaan ilmaston kuumeneminen tulee ylittämään 1,5 asteen rajan jo lähivuosina. Hän pitää Euroopan tämän kesäisiä ympäristökriisejä vain esimakuna tulevasta ja vaatii hallitukselta nopeampia toimia ilmastokriisin hillitsemiseksi.
Vihreiden Forsgrén: Kelan luvut haastavat hallituksen ihmisvihamieliset puheet maahanmuuttajien passiivisuudesta2.9.2026 11:41:29 EEST | Tiedote
Toimeentulotukea ja työmarkkinatukea saavien osuus vieraskielisestä väestöstä on pienentynyt selvästi, kertoo Kelan tuore tilasto. Vihreiden kansanedustaja Bella Forsgrén vaatii hallitusta lopettamaan maahanmuuttajien leimaamisen ja keskittymään työllistymisen todellisten esteiden purkamiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme