SDP EDUSKUNTA

SDP:n Pia Hiltunen: Hallituksen koulutusleikkaukset ovat investointien ja työllisyyden este

Jaa

Kansanedustaja Pia Hiltunen (sd.) kritisoi hallituksen päätöstä iskeä moukarilla jälleen koulutukseen. 

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

- Kuntien peruspalvelujen valtionosuuksiin kohdistetaan noin kahden prosentin eli 75 miljoonan euron leikkaus. Tämä leikkaus näkyy suoraan lasten varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa, Hiltunen toteaa. 

- Jokainen euro, joka säästetään varhaiskasvatuksesta ja peruskoulusta, on euro pois lasten tasa-arvoisista mahdollisuuksista ja Suomen tulevaisuuden kasvupohjalta, Hiltunen jatkaa. 

Hallitus jatkaa leikkauslinjaa myös korkeakoulutukseen. Perusrahoitusta vähennetään yhteensä 65 miljoonalla eurolla vuoteen 2028 mennessä. Tämä heikentää pysyvästi tutkimuksen ja koulutuksen perustaa.

- Suomi ei kasva ilman osaamista. Työllisyys ei nouse ilman koulutettua työvoimaa. Nämä leikkaukset vaarantavat sen, että meillä on tulevaisuudessa riittävästi osaajia, joiden varaan rakennamme talouskasvun ja hyvinvointivaltion tulevaisuutta, Hiltunen muistuttaa.

Hallitus puhuu mielellään kasvusta ja työllisyydestä, mutta sen teot puhuvat toista kieltä. 

- Nyt olisi aika nähdä koulutusinvestoinnit aidosti osana kestävää kasvua. Koulutuksesta  leikkaaminen ei ole säästöä – se on lasku, jonka maksamme myöhemmin korkojen kera, Hiltunen päättää.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kumpula-Natri: EU:n on uudistuttava nyt8.5.2025 15:29:15 EEST | Tiedote

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan on mullistanut Euroopan turvallisuusympäristön ja asettaa nyt haasteeksi EU:n kyvyn vastata turvallisuus- ja puolustuspoliittisiin paineisiin. Kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (sd.) vaatii Suomelta ja EU:lta ahkeruutta ja rohkeutta uudistaa omaa turvallisuuttaan ja puolustuskykyään. Vahva resilienssi syntyy vain vaalimalla samanaikaisesti oikeusvaltiota, demokratiaa ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye