Fingrid Oyj

Huolto- ja rakennustyöt vaikuttavat sähkön rajasiirtokapasiteettiin ja tuotannon enimmäismääriin länsirannikolla

24.4.2025 12:53:11 EEST | Fingrid Oyj | Tiedote

Jaa

Huolto- ja rakennustöistä aiheutuvat välttämättömät siirtokeskeytykset vaikuttavat tulevien kuukausien aikana Pohjois-Suomen ja Ruotsin välisten sähkön rajasiirtoyhteyksien siirtokapasiteettiin sekä länsirannikon tuotantolaitosten suurimpiin sallittuihin tuotantomääriin. Keskeytysten aikana rakennetaan uutta sekä ylläpidetään nykyistä kantaverkkoa. Keskeytyksiä vaativat työt ajoitetaan pääosin kesäkaudelle, jotta niiden vaikutukset sähköjärjestelmään ja Fingridin asiakkaisiin ovat mahdollisimman vähäisiä.

Kuvan lähteenä mainittava Fingrid Oyj.

Ruotsin kantaverkkoyhtiö Svenska Kraftnät tekee kesä-heinäkuussa Pohjois-Ruotsin ja Suomen välisillä rajasiirtoyhteyksillä luotettavuutta ja toiminnan turvallisuutta parantavia töitä kahdeksan päivän ajan sekä uuden Aurora Line -yhteyden rakennustöitä viiden viikon ajan. Töiden vuoksi osa Suomen ja Ruotsin välisestä sähkön rajasiirtoyhteydestä on pois käytöstä. Pohjoisen rajasiirtoyhteyden siirtokapasiteetti keskeytysten aikana Suomesta Ruotsiin on 300 megawattia (normaalisti 1100 megawattia) ja Ruotsista Suomeen 200 megawattia (normaalisti 1200 megawattia). Rajasiirtoyhteyksien lähellä sijaitsevilla sähköasemilla ja voimajohdoilla tehdään myös keskeytyksiä vaativia töitä, mutta niiden vaikutukset siirtokapasiteettiin ovat vähäisempiä. Suomen rajasiirtoyhteyksien siirtokapasiteettiin vaikuttavat myös heinäkuun puoliväliin saakka kestävät Suomen ja Viron välisen EstLink 2 -yhteyden korjaustyöt sekä muut Svenska Kraftnätin töiden vaatimat siirtokeskeytykset, joiden vuoksi rajasiirtokapasiteettia rajoitetaan Suomen ja Keski-Ruotsin välillä.

Muutokset rajasiirtokapasiteeteissa lisäävät mahdollisuutta sähkön hinnanvaihteluun

Huolto- ja rakennustöiden vaikutukset rajasiirtoyhteyksien siirtokapasiteettiin lisäävät mahdollisuutta sähkön hinnanvaihteluihin Suomessa. Hinnanvaihtelu voi olla tavallista suurempaa tilanteissa, joissa on samanaikaisesti useita vaikuttavia tekijöitä, kuten tuulivoiman tuotannon määrä sekä voimalaitosten ja rajasiirtoyhteyksien vikojen ja huoltojen aiheuttamat keskeytykset. Kokonaisuutta suunniteltaessa kaikkien tekijöiden päällekkäisyyksiä ei voida täysin välttää. Lähtökohtana on kuitenkin varmistaa, että keskeytykset vaikuttaisivat sähkömarkkinoihin ja kuluttajiin mahdollisimman vähän.

Uuden teknologian tuomat haasteet länsirannikolla

Energiamurros ja sen tuomat uudet teknologiset haasteet vaikuttavat sähköjärjestelmän vakaaseen toimintaan etenkin siirtokeskeytysten aikana. Merkittävin haaste on suuntaajakäyttöisten voimalaitosten eli käytännössä tuuli- ja aurinkovoiman yhteisvaikutusten hallitseminen keskeytysten aikana. Keskeytysten ajaksi Fingrid joutuu asettamaan länsirannikon tuotantolaitoksille tilapäisesti tuotannon enimmäismäärän, jotta kantaverkon korkea käyttövarmuus voidaan taata kaikkina hetkinä. Tilanne on haastavin vuosien 2023 ja 2028 välillä, kunnes alueen merkittävimmät kantaverkkoinvestoinnit valmistuvat.

Verkkoon jo liitetyn tuotannon ja kulutuksen joustaminen kantaverkon siirtokeskeytystilanteissa mahdollistavat kantaverkon kehittämisen ja uuden tuotannon liittämisen verkkoon. Fingridin tavoitteena on toteuttaa mahdollisimman suuri liityntäkapasiteetti ilman siirtokeskeytysten aiheuttamaa kohtuutonta haittaa myös tulevina vuosina. Fingridin tavoitteena on myös aktiivisesti löytää ja toteuttaa uusia ratkaisuja yhteistyössä asiakkaiden kanssa keskeytyksistä aiheutuvan haitan vähentämiseksi.

Lisätietoja:

Tuomas Rauhala, johtaja, Fingrid Oyj, puh. 030 395 5197
Mikko Piironen, yksikön päällikkö, Fingrid Oyj, puh. 030 395 4338
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fingrid.fi

Tietoja julkaisijasta

Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle kustannustehokkaasti varman sähkön ja muovaamme tulevaisuuden puhdasta ja markkinaehtoista sähköjärjestelmää.

Fingrid välittää. Varmasti. 
www.fingrid.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Fingrid Oyj

Sähköverkkoon liittämisen etusijamenettely tarvitaan nopeasti käyttöön9.10.2026 15:55:03 EEST | Tiedote

Sähkömarkkinalakiin ehdotettu muutos liittämisen etusijamenettelystä on tarpeellinen ja tervetullut uudistus, joka tehostaa rajallisen verkkokapasiteetin käyttämistä. Lakiesitystä on kuitenkin vielä joiltain osin täsmennettävä, että se palvelee mahdollisimman hyvin tarkoitustaan. Lisäksi on tarpeen harkita etusijamenettelyn kaltaista mallia myös sähköverkkohankkeiden lunastuslupien käsittelyyn.

Enhälligt beslut av Fingrid Oyj’s aktieägare 5.10.20266.10.2026 14:31:34 EEST | Pressmeddelande

Fingrid Oyj:s aktieägarna har 5.10.2026 enhälligt beslutat att välja Hannu Hautala till styrelseledamot. Hannu Hautala, diplomingenjör, finsk medborgare. Hautala har arbetat som verkställande direktör för Luxmet Oy sedan september 2026. Tidigare arbetade han som verkställande direktör på Keliber Oy, som verkställande direktör på Nordkalk Oy, i olika ledande befattningar inom Outokumpu Oyj och i flera olika ledande befattningar inom Elcoteq SE och Flextronics Holding Finland Oy och i olika ledande positioner inom Rautaruukki Oyj. Hannu Hautala är oberoende i förhållande till bolaget och i förhållande till betydande aktieägare. Hautala har gett sitt samtycke till nomineringen. Efter valet, består styrelsen av fem (5) medlemmar: Eeva-Liisa Virkkunen (ordförande), Leena Mörttinen (viceförande), Jero Ahola, Hannu Hautala och Mika Lehtimäki. Mer information: Fingrid Oyj, direktör för juridiska ärenden och hållbarhet, Marina Louhija tel. 030 395 5289

Fingrid Oyj:n osakkeenomistajien yksimielinen päätös 5.10.20266.10.2026 14:31:34 EEST | Tiedote

Fingrid Oyj:n osakkeenomistajat ovat 5.10.2026 yksimielisesti päättäneet valita hallituksen jäseneksi Hannu Hautalan. Hannu Hautala, diplomi-insinööri, Suomen kansalainen, on toiminut Luxmet Oy:n toimitusjohtajana syyskuusta 2026. Aiemmin Hautala on toiminut mm. Keliber Oy:n toimitusjohtajana, Nordkalk Oy Ab:n toimitusjohtajana, eri johtotehtävissä Outokumpu Oyj:ssä sekä useissa eri johtotehtävissä Elcoteq SE:ssä ja Flextronics Holding Finland Oy:ssä ja Rautaruukki Oyj:ssä. Hannu Hautala on riippumaton yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista. Hautala on antanut suostumuksensa valintaan. Hallitukseen kuuluu valinnan jälkeen viisi (5) jäsentä: Eeva-Liisa Virkkunen (pj.), Leena Mörttinen (varapj.), Jero Ahola, Hannu Hautala ja Mika Lehtimäki. Lisätietoja: Fingrid Oyj, johtaja, laki- ja vastuullisuusasiat, Marina Louhija puh. 030 395 5289

Fingrid Oyj’s Shareholders’ unanimous decision of 5 October 20266.10.2026 14:31:34 EEST | Press release

Fingrid Oyj’s Shareholders have on 5 October 2026 unanimously decided to elect Hannu Hautala as a member of the Board of Directors. Hannu Hautala, M. Sc. (Engineering), Finnish citizen, has acted as a CEO at Luxmet Oy since September 2026. Earlier Hautala has acted as a CEO at Keliber Oy, as a CEO at Nordkalk Oy Ab, in different executive and senior positions at Outokumpu Oyj, in different executive positions at Elcoteq SE and Flextronics Holding Finland Oy and in different executive positions at Rautaruukki Oyj. Hannu Hautala is independent from the company and its significant shareholders. Hautala has given his consent to his appointment. After the election, the Board of Directors consist of five (5) members: Eeva-Liisa Virkkunen (Chair), Leena Mörttinen (deputy Chair), Jero Ahola, Hannu Hautala and Mika Lehtimäki. Contact information: SVP, Legal Affairs and Sustainability, Marina Louhija tel. +358 30 395 5289

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye