Särkänniemen juhlakesä alkaa vappuna – kesän ohjelmassa paraati, sirkushulinaa ja yllätyksiä
Särkänniemen huvipuistokesä käynnistyy vapunpäivänä 1. toukokuuta 2025. Tulevasta kesästä on tulossa erityinen, sillä Särkänniemen huvipuisto täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Juhlavuosi näkyy ja kuuluu monin tavoin huvipuistoalueella aina avajaispäivästä syyskuun viimeisiin aukiolopäiviin saakka.

Särkänniemen huvipuisto avattiin yleisölle vappuaattona vuonna 1975. Tänä vuonna Särkänniemessä juhlitaan huvipuiston 50-vuotista taivalta. Särkänniemen kesäkausi alkaa vapunpäivänä 1. toukokuuta 2025.
Avajaispäivänä Särkänniemen Estraadille nousee nuorison suosikkiartisti Hugo, jonka huvipuistoesiintyminen tuo vapunpäivään iloisen juhlatunnelman. Tapahtumaan pääsee Särkänniemi-rannekkeen lisäksi myös kaikilla muilla huvipuiston sisäänpääsyyn oikeuttavilla lipputuotteilla, kuten Kausikortilla.
Juhlavuoden kunniaksi Tampereen tunnetuin maamerkki Näsinneula on jo saanut uudenlaisen juhlavalaistuksen. Tornin julkisivuun on asennettu uudet LED-valonheittimet, jotka valaisevat sen entistä näyttävämmin tuoden juhlan tuntua Tampereen siluettiin.
Iloa ja yllätyksiä juhlavuoden hengessä
Osana juhlavuotta Särkänniemi tarjoaa vuonna 1975 syntyneille maksuttoman Särkänniemi-rannekkeen toukokuun 2025 aikana. Henkilökohtainen etu on lunastettavissa näyttämällä henkilötodistus lipunmyynnissä huvipuistoon saavuttaessa.
Kesän aikana huvipuistossa järjestetään viikoittaisia yllätyksiä, jotka tuovat iloa kävijöille. Esimerkiksi jonakin päivänä ensimmäiset huvipuistoon saapuvat saattavat saada maisteltavakseen minihattarat tai -popcornit. Luvassa on myös 500 ensimmäiselle kakkukahvitarjoilu äitienpäivänä 11. toukokuuta 2025.
Pieniä yllätyksiä voi kokea jo avajaisissa vapunpäivänä.
”Juhlavuoden ohjelmasisältöä suunnitellessa halusimme varmistaa, että Särkänniemessä voi kokea iloisia kohtaamisia ja yllättäviä hetkiä läpi kesäkauden. Kannustamme vierailemaan Särkänniemessä useamman kerran kesän aikana, sillä jokainen vierailu voi olla erilainen ja eri tavalla yllättävä”, kertoo Särkänniemen ohjelmatoiminnan koordinaattori Tiia Tuominen.
Paraati 24. toukokuuta ja sirkushulinaa heinäkuussa
Toukokuun näyttävin yleisötapahtuma on paraati, joka järjestetään lauantaina 24. toukokuuta klo 11. Paraati lähtee liikkeelle Tampereen keskustasta Metson edustalta ja kulkee kohti Särkänniemeä iloisessa juhlatunnelmassa. Kulkueen kärjessä nähdään vauhdikas Samba Roseira, ja kaikki paraatin mukana Särkänniemeen saapuvat asiakkaat saavat ilmaisen sisäänpääsyn huvipuistoon kyseisenä päivänä. Sisäänpääsy mahdollistaa Särkänniemen ainutlaatuisesta huvipuistotunnelmasta nauttimisen. Huvilaitteisiin tulee ostaa laitelippu tai ranneke.
Särkänniemen heinäkuu puolestaan on yhtä sirkusta. Sorin Sirkus esiintyy Estraadilla joka päivä koko heinäkuun ajan. Lisäksi huvipuistoalueella nähdään Yhteisötaidekoulu Hehkumahkun klovneja, jotka viihdyttävät kävijöitä iloisilla esityksillään eri puolilla Särkänniemeä.
”Teemme tiivistä yhteistyötä upeiden esiintyjien kanssa tehden Särkänniemi-vierailusta enemmän kuin huvipuistopäivän. Tavoitteenamme on tarjota vieraillemme sellaisia kokemuksia ja huvimuistoja, jotka jäävät elämään pitkäksi aikaa”, Tuominen jatkaa.
Särkänniemen huvipuisto kutsuu kaikki juhlimaan 50-vuotista tarinaansa – luvassa on iloa, elämyksiä ja yllätyksiä koko kesän ajan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko HautasaariToimitusjohtajaTampereen Särkänniemi Oy
Puh:0503883118mikko.hautasaari@sarkanniemi.fiTiia TuominenOhjelmatoiminnan koordinaattoriTampereen Särkänniemi Oy
Puh:0207 130 363tiia.tuominen@sarkanniemi.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tampereen Särkänniemi Oy on vuonna 1966 perustettu Tampereen kaupungin omistama matkailuyhtiö. Särkänniemi on ilon ja elämysten alusta, Suomen monipuolisin matkailukohde ja Tampereen matkailun suurin vetovoimatekijä. Särkänniemen elämyskokonaisuuteen kuuluvat tällä hetkellä huvipuisto, Akvaario, Näsinneulan näkötorni, Planetaario ja Koiramäen eläinpuisto sekä maamme parhaimpiin ravintoloihin kuuluva Ravintola Näsinneula.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen Särkänniemi Oy
Särkänniemen rannekkeella Sara Hildénin taidemuseoon myös kesällä 202512.6.2025 15:04:38 EEST | Tiedote
Särkänniemi-ranneke tarjoaa tänäkin kesänä entistäkin monipuolisemman elämyksen, kun siihen sisältyy jälleen sisäänpääsy Sara Hildénin taidemuseoon. Huvipuistopäivän voi siis tänäkin vuonna yhdistää korkeatasoiseen taide-elämykseen aivan huvipuiston kyljessä.
Sairaalahuvipuisto juhlii 3-vuotissyntymäpäiväänsä – iloa ja elämyksiä tuhansille pienille potilaille22.5.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Maailman ensimmäinen sairaalaympäristöön rakennettu huvipuisto täyttää tänään kolme vuotta. Särkänniemen ja Taysin yhteistyönä syntynyt Sairaalahuvipuisto on tarjonnut iloa, väriä ja elämyksiä TAYSin Lasten ja nuorten sairaalan potilaille ja heidän läheisilleen jo vuodesta 2022.
Särkänniemen uutuuslaite avataan 20. toukokuuta – driftailut mahdollistaa Turva13.5.2025 15:19:29 EEST | Kutsu
Särkänniemen huvilaiteuutuus Drifti avataan tulevana tiistaina. Driftin brändäys sekä Särkänniemen laitekaveritoiminta toteutetaan yhteistyössä Keskinäisen Vakuutusyhtiön Turvan kanssa. Turva tarjoaa ilmaiset driftailut kaikille 9.–15. kesäkuuta.
Näsinneulan huipulla alkaa kuntotutkimus5.5.2025 09:31:55 EEST | Tiedote
Särkänniemessä käynnistyy 5. toukokuuta 2025 Näsinneulan betonirakenteiden kuntotutkimus. Öisin toteutettava työ kestää arviolta kaksi viikkoa. Alue on suljettu yleisöltä klo 23–05.
Särkänniemi tuo iloa lahjoittamalla rannekkeita15.4.2025 15:52:37 EEST | Tiedote
Särkänniemi on valinnut vuoden 2025 yhteiskuntavastuukohteensa. Valinnassa on painotettu tahoja, joille vierailu huvipuistossa ei ole jokakesäinen itsestäänselvyys. Lahjoituksilla Särkänniemi pyrkii mahdollistamaan ilon hetkiä niille, jotka kaipaavat iloa elämäänsä juuri nyt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme