Ilmoittautuminen syksyn muskariryhmiin on alkanut Espoossa
25.4.2025 08:00:00 EEST | Espoon seurakuntayhtymä | Tiedote
Musiikkileikkikoulussa soitetaan, liikutaan ja lauletaan. Perinteisten muskariryhmien lisäksi Espoon seurakunnissa on tarjolla uusia ryhmiä erityistä tukea tarvitseville lapsille.

Musiikkileikkikoulu kehittää niin lapsen oppimisvalmiuksia kuin perheen lauluvarastoa, sekä vanhempien ja lasten välistä vuorovaikutusta. Espoon seurakuntien muskarit saavat vuosittain hyvää palautetta.
”Lämmin, innostava ja lapsista välittävä tunnelma."
"Lapsilla on sellainen olo, että he ovat toivottuja osallistujia."
Musiikkileikkikoulun opettaja Eeva-Maria Kaarelan saama palaute, Leppävaaran seurakunta
"Me aikuiset olemme innostuneet musiikista lapsemme muskariharrastuksen myötä."
Musiikkileikkikoulun opettaja Tiina Sinnemäki-Ambraziejuksen saama palaute, Olarin seurakunta
Ilmoittautuminen muskareihin on alkanut keskiviikkona 23. huhtikuuta. ja jatkuu perjantaihin 23. toukokuuta saakka. Ryhmiin ilmoittaudutaan verkossa espoonseurakunnat.fi/muskarit. Sivustolta löytyvät myös tarkemmat ryhmätiedot. Syyskausi alkaa viikolla 33 ja kevätkausi tammikuun aikana.
Ruotsinkielisiä muskareita järjestää Espoon ruotsinkielinen seurakunta, Esbo svenka församling. Tarkemmat tiedot löytyvät osoitteesta esboforsamlingar.fi.
Leppävaaran seurakunnassa alkaa uusia muskariryhmiä erityistä tukea tarvitseville lapsille. Erityismuskarit on suunnattu lapsille, joilla on esimerkiksi neuropsykologisia haasteita tai oppimisvaikeuksia. Ryhmien perustamiseen on saatu Espoon seurakuntien musiikkityön apurahaa, ja ne ovat ilmaisia perheille.
Lisäksi seurakunnissa on eri ikäisille suunnattuja ryhmiä sylivauvoista sisarusryhmiin. Isommille lapsille on tarjolla seurakuntien omia maksuttomia kuoroja.
Lapsen voi ilmoittaa muskariin heti, kun hänellä on henkilötunnus. Kauden alkaessa alle kolmen kuukauden ikäisiltä sisarusryhmäläisiltä ei peritä lukukausimaksua. Normaali maksu on 75 euroa lukukaudelta, sisarusalennus on -50 % kaikista sisaruksista. Laskutus tapahtuu seurakunnan sähköisen asiointipalvelun kautta. Tarkemmat tiedot, kuten tietoa maksuvapautuksen mahdollisuudesta, löytyy verkkosivuiltamme.
Syksyn muskariryhmät
Esbo svenska församling
Anmälningen till höstterminens musiklek och barnkören Sångbubblan är ons 23.4. – fre 23.5. Musiklek ordnas tisdagar i Olars, onsdagar i Esbo centrum och torsdagar i Esboviken. Kontakt, Catharina Katja Lindroos, catharina.lindroos@evl.fi.
Espoonlahden seurakunta
Ryhmiä toimii Espoonlahden kirkolla, Latokaskessa ja Saunalahdessa. Tied. sonja.munter-makelainen@evl.fi, 050 338 6202.
Espoon tuomiokirkkoseurakunta
Ryhmät kokoontuvat Auroran, Kalajärven, Kauklahden, Laaksolahden, Suvelan ja Viherlaakson kappeleilla. Tied. Taija Karppinen, taija.karppinen@evl.fi, 050 358 1093.
Leppävaaran seurakunta
Ryhmät kokoontuvat Leppävaaran kirkolla, Veräjäkallionkatu 2, Uutussa, Lintukulma 2 ja KilonRistissä, Vanha raide 1. Ilmainen muskarikuoro Huiske sopii isommille laulajille. Tied. eeva-maria.kaarela@evl.fi, 040 559 1489. Erityismuskareiden osalta: Johanna Ojapelto, MuM. ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja, johanna.ojapelto@gmail.com .
Olarin seurakunta
Ryhmiä toimii Matinkappelilla ja Olarin kappelilla. Tied. tiina.sinnemaki-ambraziejus@evl.fi, 050 432 8352. Laskutustied. paivi.korppi@evl.fi, 050 516 6423.
Tapiolan seurakunta
Tapiolan kirkolla toimii ryhmiä tiistaista perjantaihin. Tied. liisa.soinio@evl.fi , 040 539 4049.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eeva-Maria Kaarela
Musiikkileikkikoulunopettaja
Leppävaaran seurakunta
eeva-maria.kaarela@evl.fi
040 559 1489
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Espoon seurakunnat - Evankelis-luterilainen kirkko Espoossa
Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoonlahden seurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta, Tapiolan seurakunta ja Esbo svenska församling muodostavat yhdessä Espoon seurakuntayhtymän. Seurakunnissa on yhteensä 156 053 jäsentä. Työntekijöitä on noin 500.
Kirkko Espoossa vahvistaa yhteisönä kristillistä uskoa, tulevaisuuden toivoa ja lähimmäisenrakkautta. Olemme läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon seurakuntayhtymä
Internationella möten och längtan efter fred på missionsfest i Esbo8.4.2026 14:50:41 EEST | Pressmeddelande
Esbo församlingar och Finska Missionssällskapet arrangerar missionsfest i Esbo 16–17.5, i Olars och Esboviken. Missionsfesten hämtar den vida världen till Esbo under dessa två dagar. Vi frågade kyrkoherdarna vad de rekommenderar ur det digra programutbudet.
Lähetysjuhlat Espoossa: kansainvälisiä kohtaamisia toivon aalloilla8.4.2026 14:30:00 EEST | Tiedote
Lähetysjuhlat tuovat maailman Espooseen kahdeksi päiväksi. Espoon seurakunnat ja Suomen Lähetysseura järjestävät juhlat 16.–17.5. Espoonlahdessa ja Olarissa. Kysyimme kirkkoherroilta menotärppejä juhlien runsaasta ohjelmatarjonnasta.
Otnäs kapell renoveras med respekt för historien och den omgivande naturen1.4.2026 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Esbo kyrkliga samfällighet och byggföretaget SRV har undertecknat ett avtal om en totalrenovering av Otnäs kapell i Otnäs i Esbo. Projektet genomförs som en totalprisentreprenad. Avtalets totala värde är cirka 2,8 miljoner euro.
Otaniemi Chapel repairs will be carried out with respect for history and the surrounding natural environment1.4.2026 07:00:00 EEST | Press release
Espoo Parish Union and the SRV have signed an agreement on the renovation of the Otaniemi Chapel property in Otaniemi, Espoo.
Otaniemen kappeli korjataan historiaa ja ympäröivää luontoa kunnioittaen1.4.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Espoon seurakuntayhtymä ja SRV ovat allekirjoittaneet sopimuksen Espoon Otaniemessä sijaitsevan Otaniemen kappelin peruskorjauksesta. Hankkeen hinta on noin 2,8 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme