Poliittinen yhteistyötoimikunta: Poliittisten paikkojen jako Varhassa sujui hyvässä yhteisymmärryksessä
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen poliittisten luottamustehtävien paikkajako on toteutettu hyvässä yhteisymmärryksessä puolueiden kesken. Neuvotteluita on käyty rakentavassa hengessä, ja valtuustoryhmien keskinäistä yhteistyötä on haluttu painottaa.

– Olemme käyneet hyviä taustakeskusteluja ja halunneet korostaa valtuustoryhmien yhteistyön merkitystä, toteaa Varsinais-Suomen SDP:n piirin puheenjohtaja Niina Alho.
Varhassa toimii poliittinen yhteistyötoimikunta, jonka tehtävänä on muun muassa valmistella paikkaneuvottelut.
– Varsinais-Suomen puoluepiireillä on pitkät perinteet siitä, että paikkajako tehdään yhteisymmärryksessä ja siten, että äänestäjien tahtotila tulee mahdollisimman hyvin huomioiduksi, sanoo Varsinais-Suomen kokoomuksen piirin puheenjohtaja Anna-Leena Yli-Jama.
– Keskusta on erittäin tyytyväinen neuvotteluiden lopputulokseen. Haluamme myös kiittää muita puolueita hyvästä yhteistyöstä ja sujuvasta neuvotteluprosessista. Yhteistyöllä on hyvä lähteä rakentamaan entistä parempaa hyvinvointialuetta, sanoo Keskustan Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja Pekka Kuusisto.
Aluehallituksen puheenjohtajan tehtävän saa SDP ja aluevaltuuston puheenjohtajan tehtävän Kokoomus. Aluehallituksen ensimmäisen varapuheenjohtajan paikan saa Keskusta ja toisen varapuheenjohtajan paikan Kokoomus. Lautakuntien, jaostojen ja neuvostojen puheenjohtajuudet jaettiin puolueille valtuustoryhmien koon mukaisessa järjestyksessä.
Puolueet jatkavat nyt sisäisiä keskustelujaan siitä, keitä ehdotetaan jaettuihin luottamustehtäviin. Lopulliset päätökset valinnoista tekee aluevaltuusto kokouksessaan 4. kesäkuuta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Niina Alho
Puh:0400 966 569niina.alho@varha.fiVarsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Målet är att minska ensamheten hos äldre människor – pilot för Vänkretsen-verksamheten startar i Egentliga Finland12.9.2025 14:45:26 EEST | Pressmeddelande
Sociala relationer främjar välbefinnandet och bidrar bevisligen till att upprätthålla hälsan.
Tavoitteena ikääntyneiden yksinäisyyden vähentäminen – Ystäväpiiri-toiminnan pilotti käynnistyy Varsinais-Suomessa12.9.2025 14:45:26 EEST | Tiedote
Sosiaaliset suhteet edistävät hyvinvointia ja auttavat tutkitusti ylläpitämään terveyttä.
Mediainbjudan: Kom och bekanta dig med simuleringsträning – evenemanget erbjuder kunskap och färdigheter för att förbättra patientsäkerheten11.9.2025 13:15:50 EEST | Pressinbjudan
Representanter för media och allmänheten är välkomna att bekanta sig med simuleringsträning inom hälso- och sjukvården onsdagen den 17 september 2025 kl. 10–14 i Tiedonkolu. Evenemanget ordnas med anledning av den internationella simuleringsveckan (15–19.9) och den internationella patientsäkerhetsdagen (17.9).
Mediakutsu: Tule tutustumaan simulaatioharjoitteluun – tapahtuma tarjoaa tietoa ja taitoa potilasturvallisuuden parantamiseksi11.9.2025 13:15:50 EEST | Kutsu
Median edustajat ja muu yleisö ovat tervetulleita tutustumaan terveydenhuollon simulaatioharjoitteluun keskiviikkona 17.9.2025 kello 10–14 Tiedonkolussa. Tapahtuma järjestetään kansainvälisen simulaatioviikon (15.–19.9.) ja kansainvälisen potilasturvallisuuspäivän (17.9.) kunniaksi.
Behöver du en liten eller stor förändring i din vardag? Varhas Välfärdsguiden hittar välfärdstjänsterna nära dig11.9.2025 09:42:44 EEST | Pressmeddelande
Egentliga Finlands välfärdsområde (Varha) har öppnat en Välfärdsguide, som gör det lättare att hitta tjänster som främjar välbefinnandet. Det är en webbplats som samlar det breda utbudet av välfärdstjänster från välfärdsområdet, kommuner, organisationer, föreningar och församlingar. Med hjälp av Välfärdsguiden kan vem som helst hitta lämpliga tjänster för samvaro, rådgivning eller stöd i närområdet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme