Veritaksen osavuosikatsaus 1.1.–31.3.2025: Veritaksen kasvu jatkuu
25.4.2025 09:30:00 EEST | Eläkevakuutusyhtiö Veritas | Tiedote
Työeläkeyhtiö Veritaksen kasvu jatkui alkuvuonna. Veritakseen siirtyi lähes 1 200 TyEL- ja YEL-asiakasta muista eläkeyhtiöistä.

Veritaksessa vakuutettujen yritysten TyEL-palkkasumma kasvoi tammi-maaliskuussa 12,6 prosenttia edellisvuodesta. Vakuutusmaksutulon arvioidaan kasvavan selvästi yli 10 prosenttia tänä vuonna.
”Olemme panostaneet hyvään asiakaspalveluun. Uskon, että palvelumallimme on merkittävin tekijä meidän hienoissa kasvuluvuissa”, Veritaksen toimitusjohtaja Carl Haglund sanoo.
Suomen ja koko maailman talouden näkymiä varjostaa tällä hetkellä kauppasodan uhka.
”Suomen taloudessa näkyi jo positiivisiakin merkkejä, mutta Yhdysvaltojen poukkoileva politiikka voi tukahduttaa talouskasvun”, Haglund sanoo.
Haglundin mukaan Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin aiheuttama epävarmuus on kuitenkin saanut Euroopan kokoamaan rivejään.
”Euroopassa on havahduttu siihen, että kohtalo on otettava omiin käsiin. Euroopan on vahvistettava puolustusta ja investoitava infrastruktuuriin. Kukaan muu ei tee sitä puolestamme. EU:n tavoite vähentää sääntelyä on myös hyvin tervetullut.”
Veritaksen sijoitukset tuottivat -0,2 prosenttia
Veritaksen sijoitusten tuotto oli -0,2 (3,7) prosenttia vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Korkosijoitukset tuottivat -0,3 (1,8) prosenttia, osakesijoitukset -0,6 (6,4) prosenttia, kiinteistöt 0,8 (0,6) prosenttia ja muut sijoitukset 0,5 (2,4) prosenttia.
”Kolmen miinusmerkkisen vuoden jälkeen vuosi alkoi vahvasti Helsingin pörssissä ja talouskasvun odotettiin vihdoin kiihtyvän hieman viime vuodesta”, Veritaksen sijoitusjohtaja Laura Wickström kertoo.
Wickströmin mukaan markkinoilla Trumpin tullipuheita pidettiin alkuvuodesta ennemmin neuvottelutaktiikkana kuin todellisena uhkana talouskasvulle. Toisin kuitenkin kävi.
”Yhdysvaltoja on pidetty sijoittajien turvasatamana, mutta tällä hetkellä vain epävarmuus on varmaa. Myös korkomarkkinoiden voimakkaat liikkeet ja dollarin heikentyminen heijastavat tätä uutta kehitystä.”
Positiivisessa skenaariossa tilanne rauhoittuu ja tullisopimuksia solmitaan seuraavien päivien ja viikkojen aikana. Negatiivisessa skenaariossa kauppasota pitkittyy ja johtaa syvään taantumaan.
”Inflaatiopelot nostavat jo päätään, sillä tullit voivat kiihdyttää inflaatiota. Iso kysymys on, ajavatko tullit Yhdysvaltojen talouden taantumaan vai voidaanko se vielä välttää.”
Vertailuluvut suluissa viittaavat edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Carl HaglundToimitusjohtaja
Puh:+358 (0)10 550 1600carl.haglund@veritas.fiLaura WickströmSijoitusjohtaja
Puh:+358 (0)44 209 7498laura.wickstrom@veritas.fiLinkit
Veritas on vastuullinen ja vakavarainen työeläkeyhtiö, joka huolehtii 127 000 henkilön työeläketurvasta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Eläkevakuutusyhtiö Veritas
Veritas delårsöversikt 1.1–31.3.2026: Turbulensen på aktiemarknaden ledde till svagt negativ avkastning23.4.2026 09:02:02 EEST | Pressmeddelande
ArPL-lönesummorna i de företag som arbetspensionsbolaget Veritas försäkrar växte under januari–mars med över 6 procent jämfört med året innan. Den geopolitiska osäkerheten gjorde att placeringsintäkterna blev negativa i slutet av kvartalet.
Veritaksen osavuosikatsaus 1.1.–31.3.2026: Osakemarkkinoiden heilunta painoi sijoitustuotot lievästi negatiivisiksi23.4.2026 09:01:28 EEST | Tiedote
Työeläkeyhtiö Veritaksessa vakuutettujen yritysten ilmoittamat TyEL-palkkasummat kasvoivat tammi-maaliskuussa yli 6 prosenttia edellisvuodesta. Geopoliittinen epävarmuus painoi sijoitustuotot negatiivisiksi vuosineljänneksen lopussa.
Veritas årsberättelse och hållbarhetsrapport för 2025 har publicerats16.4.2026 13:00:35 EEST | Pressmeddelande
Arbetspensionsbolaget Veritas årsberättelse och hållbarhetsrapport för 2025 har publicerats.
Veritaksen vuosikertomus ja kestävyysraportti 2025 on julkaistu16.4.2026 13:00:25 EEST | Tiedote
Työeläkeyhtiö Veritaksen vuosikertomus ja kestävyysraportti vuodelta 2025 on julkaistu.
Elina Fogelholm blir verkställande direktör för arbetspensionsbolaget Veritas30.3.2026 07:45:00 EEST | Pressmeddelande
Elina Fogelholm tillträder uppgiften som arbetspensionsbolaget Veritas verkställande direktör den 1 april 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme