Keskuskauppakamari: Puoliväliriihestä tärkeitä linjauksia rahoitusmarkkinoiden kehittämiseksi
25.4.2025 06:55:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote
Hallituksen puoliväliriihessä tehdyt linjaukset tukevat yritysten kasvun ja investointien rahoitusta sekä tukevat suomalaisten rahoitusmarkkinoiden kehitystä ja kansainvälistä kilpailukykyä. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että tehdyt linjaukset toteutetaan ripeästi.

Keskuskauppakamarin johtavan yhtiö- ja arvopaperimarkkinaoikeuden asiantuntijan Ville Kajalan mukaan puoliväliriihessä päätetyt toimenpiteet tukevat suomalaisten pääomamarkkinoiden kehittymistä ja kansainvälistä kilpailukykyä.
”Tehdyt linjaukset alentavat pörssilistautumisen kynnystä, parantavat suomalaisten pääomasijoitusrahastojen kykyä houkutella riskipääomaa ja tukevat suomalaisten sijoitusrahastojen kansainvälistä kilpailukykyä. Moni linjauksista edellyttää kuitenkin laajoja sääntelymuutoksia. On tärkeää, että niitä ryhdytään toteuttamaan ripeästi, eikä jäädä odottamaan EU:n säästö- ja investointiunioniin liittyvien sääntelyhankkeiden etenemistä”, Kajala sanoo.
Kajala pitää yritysten kasvurahoituksen saatavuuden kannalta tärkeänä linjauksena myös sitä, että hallitusohjelmaan kirjattu rahoitusmarkkinasääntelyn kokonaisarviointi toteutetaan.
”Rahoitusmarkkinasääntelyn kokonaisarvioinnissa on vielä mahdollisuus purkaa kansainvälisistä käytännöistä poikkeavia kansallisia ratkaisuja, jotka vähentävät suomalaisten rahoitusmarkkinoiden houkuttelevuutta ja aiheuttavat pullonkauloja rahoituksen saatavuuteen. Esimerkiksi osakkeiden hallintarekisteröintiä koskevat rajoitukset poikkeavat kansainvälisistä käytännöistä, nostavat arvopaperikauppojen selvityksen ja säilytyksen kustannuksia ja luovat teknisiä esteitä rajat ylittävälle liiketoiminnalle”, Kajala sanoo.
Kajalan mukaan yritysten kasvurahoituksen saatavuuden parantamisessa olisi kannattanut kiinnittää huomiota myös kotitalouksien kannustamiseen omaehtoiseen arvopaperisäästämiseen. Tämä olisi voitu toteuttaa avaamalla osakesäästötili myös muille sijoituskohteille kuin osakkeille, esimerkiksi listatuille ETF-rahastoille ja sijoitusrahastoille. Myös palkansaajien osallistaminen omaa eläketurvaa koskeviin päätöksiin herättelisi jo aikaisessa vaiheessa pohtimaan omaa eläketurvaansa sekä lisäisi kiinnostusta taloutta ja yritysten toimintaa kohtaan.
”Suomalaiset kotitaloudet makuuttavat pankkitileillä noin 115 miljardia euroa. Valtaosa tästä summasta on matalakorkoisilla käyttötileillä, joilla inflaatio syö paitsi talletuskoron myös talletetun pääoman ostovoimaa. Kotitalouksien kannustaminen sijoittamiseen kasvattaisi suomalaisten vaurautta, edistäisi kotimaista omistajuutta sekä toisi Suomen pääomamarkkinoille lisää pääomia kasvun ja investointien rahoittamiseen”, Kajala sanoo.
Kajan mukaan pidemmällä aikavälillä Suomessakin tulisi pyrkiä kohti Ruotsin mallia, jossa pieni osa työeläkemaksuista kohdistuu yksilölliseen rahastoeläkkeeseen ja vakuutettu voi valita sijoituskohteet ja halutessaan vaihtaa niitä.
Yhteyshenkilöt
Ville KajalaJohtava asiantuntija, yhtiö- ja arvopaperimarkkinaoikeus
Puh:050 376 1460ville.kajala@chamber.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Suomi jäi hallitusten naisjäsenissä EU:n kärkikymmeniköstä - seitsemässä EU-maassa naisten osuus yli 40 prosenttia19.3.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin naisjohtajakatsauksesta selviää, että vaikka naisten osuus hallitusten jäsenistä on Suomessa ennätystasolla, EU- ja ETA-maiden vertailussa Suomi jää edelleen kärkikymmenikön ulkopuolelle. Johtoryhmävertailussa Suomi sijoittuu viidenneksi. Naisten yhteenlaskettu osuus suurimpien suomalaisten pörssiyhtiöiden hallitusten ja johtoryhmien jäsenistä nousi jo 35 prosenttiin.
Keskuskauppakamari: Työntekijöiden suojeleminen kiskonnalta on tarpeellinen uudistus - epärehelliset yritykset eivät saa hyötyä rehellisten kustannuksella18.3.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Keskuskauppakamari pitää hallituksen esitystä uusista rikoslain säännöksistä koskien kiskontaa ja törkeää kiskontaa työelämässä ratkaisevan tärkeänä askeleena työntekijöiden suojelemiseksi ja reilun kilpailun turvaamiseksi. Esitys vastaa konkreettiseen tarpeeseen puuttua tilanteisiin, joissa työntekijöiden kiristys ja alipalkkaus ovat mahdollistaneet epäeettisille toimijoille kustannusedun rehellisten yritysten kustannuksella.
Finland Chamber of Commerce: Protecting employees from exploitation is a necessary reform18.3.2026 06:57:00 EET | Press release
The Finland Chamber of Commerce considers the Government proposal introducing new Criminal Code provisions on exploitation and aggravated exploitation in working life as a crucial step in protecting employees and safeguarding fair competition. The proposal responds to a concrete need to intervene in situations where the coercion and underpayment of workers have enabled unethical operators to gain a cost advantage at the expense of honest companies.
Keskuskauppakamari: Perintövero tulisi poistaa hallitusti siirtymäajalla16.3.2026 14:18:04 EET | Tiedote
Keskuskauppakamari esittää, että perintö- ja lahjaveron poistamista tulisi tarkastella hallitun siirtymäajan kautta. Näin järjestelmää voitaisiin uudistaa ilman äkillisiä vaikutuksia valtion verotuottoihin ja samalla parantaa verotuksen ennakoitavuutta.
Energiasiirtymän voitto Suomen ulottuvilla - mutta etumatka voidaan hävitä nopeasti13.3.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Suomi voi kasvattaa bruttokansantuotettaan kymmenillä miljardeilla euroilla vuodessa, jos energiasiirtymään liittyvät teolliset investoinnit saadaan toteutumaan täysimääräisesti. Tämä edellyttää kuitenkin ennustettavaa energia- ja teollisuuspolitiikkaa sekä ennakoivaa sähköverkkojen rakentamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme