Vihreiden Inka Hopsu: Hallituksen “kasvuriihi” kasvattaa lähinnä eriarvoisuutta Suomessa sekä globaalisti
Vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Inka Hopsu kritisoi hallituksen eilen keskiviikkona myöhään päättyneen puoliväliriihen, eli niin kutsutun “kasvuriihen” tuloksia. Hänen mukaansa kasvutoimien seurauksena tulemme näkemään lähinnä kiihtyvää eriarvoistumista.

Hopsun mukaan hallituksen talouskasvun lupaukset jäävät pahaasti vajaaksi, sillä vastaukset osaamistason nostoon ovat olemattomia tai silmänlumetta. Päinvastoin hallitus aiempien massiivisten ammattikouluihin kohdistuneiden leikkausten jälkeen vuorossa ovat korkeakoulut sekä kunnissa järjestettävä varhaiskasvatus ja peruskoulutus.
– Kokoomus on jälleen pettänyt koulutuslupauksensa. Hallituksen aiemmat panostukset perusopetuksen oppimisen tukeen syödään lähes kokonaan kuntien valtionosuuksien isolla leikkauksella. Vastaavaa kikkailua on laittaa lisää rahaa korkeakoulujen aloituspaikkoihin 100 miljoonaa, mutta samalla leikataan perusrahoituksesta vuoteen 2028 mennessä yhteensä lähes 120 miljoonaa, Hopsu ihmettelee.
-Hyvä avaus on, että Vihreiden pitkään ajama koulutusseteli avoimeen korkeakouluun ilman opiskelupaikkaa jääneille etenee, sen sijaan maksullisia korkeakoulututkintoja emme halua, Hopsu jatkaa.
Hopsu kritisoi myös hallituksen kehitysyhteistyöhön kohdistuvia lisäleikkauksia, joita nyt päätettiin 50 miljoonan euron edestä aiempien, yli miljardin, leikkausten päälle. Hänen mukaansa leikkaukset ovat pois maailman kaikista köyhimmiltä: kehitysmaiden tyttöjen koulutuksesta, ruoka-avusta, ilmastokriisiin varautumisesta.
– Viedään kaikista köyhimmiltä, samalla kun kevennetään omien rikkaiden verotusta. Leikkaukset heikentävät ajattelemattomasti ulkopolitiikan työkalupakkia tällaisena aikana. Leikkausten kohdentaminen tulee olemaan hyvin vaikeaa, kun Ukrainan tuki vaatii rahoituksesta leijonanosan ja YK-järjestelmä tarvitsee kaiken tuen, Hopsu toteaa.
Kasvutoimien skaala jää Hopsun mukaan myös valitettavan kapeaksi. Poissaolollaan loistavat esimerkiksi työperäisen maahanmuuton vauhdittaminen ja luovien alojen sekä vihreän siirtymän kirittäminen.
– Suomen talous saadaan kasvuun panostamalla koulutukseen, vihreään siirtymään sekä muihin nouseviin aloihin sekä kasvattamalla työperäistä maahanmuuttoa. Nyt nämä päätetyt toimet tulevat talouskasvun sijaan johtamaan eriarvoisuuden kasvuun sekä Suomessa että globaalilla mittakaavalla. Talousosaajana esiintyvä hallitus ei valitettavasti saanut todellisia kasvutoimia aikaan, Hopsu päättää.
Yhteyshenkilöt
Inka HopsuVihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Puh:09 432 3054inka.hopsu@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreät: Työelämän rakenteita on päivitettävä – palkkatyön ja yrittäjyyden yhdistämiseen sekä alustatyöhön liittyvät haasteet on ratkaistava30.5.2025 13:40:08 EEST | Tiedote
Vihreät haluavat päivittää työelämän rakenteet vastaamaan työn ja elämäntilanteiden monimuotoisuutta. Epävarmuudesta ja riittämättömästä turvasta ei saa muodostua uutta normaalia. Vihreiden uuden työelämäohjelman vision mukaan vuonna 2035 suomalaisessa työelämässä on oltava mahdollista yhdistää palkkatyötä, yrittäjyyttä ja itsensä työllistämistä joustavasti eri elämäntilanteisiin – kuten perhevapaisiin, eläkkeellä työskentelyyn tai opintojen oheen.
Vihreiden Inka Hopsu: “Hallituksen esitys paperittomien terveydenhoidon rajoittamisesta on puhtaan ideologinen, ei tutkimukseen tai kokemukseen perustuva”27.5.2025 17:55:00 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu kritisoi puheessaan eduskunnan täysistunnossa hallituksen esitystä, jossa hyvinvointialueilta poistetaan velvoite tarjota paperittomille henkilöille välttämätöntä mutta kiireetöntä terveydenhoitoa.
Vihreiden Tiina Elo: Käännystyslain ongelmat eivät ole hävinneet – turvallisuusuhkia tulee torjua muilla keinoilla kuin oikeusvaltiota murentamalla27.5.2025 13:11:25 EEST | Tiedote
Vihreiden Tiina Elo jätti yhdessä vasemmistoliiton Anna Kontulan kanssa vastalauseen hallintovaliokunnan mietintöön niin kutsutun käännytyslain voimassaolon jatkamista koskevasta esityksestä. Elon mukaan viime kesänä hyväksytyn käännytyslain ongelmat ovat pysyneet ennallaan.
Esteettömyys on ihmisoikeus – tarvitaan laki esteettömyyden turvaamiseksi, linjaa Vihreiden uusi vammaispoliittinen ohjelma23.5.2025 16:31:13 EEST | Tiedote
Olisiko oikein, jos oven edessä määriteltäisiin, että tilaan ovat tervetulleita kaikki muut paitsi vammaiset? Vihreiden mukaan esteettömyydestä tulisikin säätää oma laki, koska esteettömyys ja saavutettavuus ovat perus- ja ihmisoikeuksia, jotka mahdollistavat itsenäisen elämän ja täysimääräisen osallistumisen yhteiskuntaan. Vihreiden puoluevaltuusto hyväksyi viikonloppuna uuden vammaispoliittisen ohjelman.
Vihreiden Harjanne: OECD:n maaraportin myötä asiantuntijakritiitti Orpon talouspolitiikkaan kiihtyy, joko hallitus herää kekkosenaikaisesta meinigistään?23.5.2025 11:15:22 EEST | Tiedote
Asiantuntijoiden Orpon hallituksen talouspolitiikkaan kohdistama kritiikki ei ota laantuakseen. Viimeisimpänä kritiikkiin on yhtynyt raportissaan OECD. Vihreiden kansanedustaja Atte Harjanne ei tätä ihmettele.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme