Kauppakamarien ilmastokysely: Trumpin toimet eivät hetkauta suomalaisyritysten ilmastotoimia - pian jo puolet yrityksistä asettanut päästövähennystavoitteita
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kielteinen suhtautuminen ilmastotoimiin ja vetäytyminen Pariisin ilmastosopimuksesta ei juuri ole muuttanut suomalaisyritysten suuntaa ilmastotoimissa. Kauppakamarien ilmastokyselyyn vastanneista yrityksistä 72 prosenttia kertoo, ettei Trumpin toimilla ole vaikutusta.
Kymmenen prosenttia yrityksistä sanoo Trumpin politiikan hidastavan tai vähentävän ilmastotoimia. Pieni osa yrityksistä, 2,5 prosenttia vastanneista kertoo Trumpin politiikan nopeuttavan tai lisäävän ilmastotoimia.
Myöskään EU:n kestävyyssääntelyn keventämisellä ei arvioida olevan suuria muutoksia yritysten ilmastotoimille. Vajaa viisi prosenttia vastaajista arvioi muutosten hidastavan tai vähentävän ilmastotoimia, kun taas kuusi prosenttia yrityksistä katsoi ilmastotoimien nopeutuvan tai lisääntyvän.
Kysely tehtiin kauppakamarien jäsenyrityksille 8-14.4.2025 ja siihen vastasi 1073 yritystä eri puolilta Suomea. Etelä-Savosta vastaajia oli 26, ja vastanneiden yritysten vastaukset mukailivat koko Suomen vastauksia.
Vastuullisuus ja asiakkaiden vaatimukset kärkisyitä ilmastotoimille
Tärkein syy yritysten ilmastotoimille on vastuullisuus. Näin vastaa 65 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä. Toiseksi tärkeimmäksi syyksi on noussut yritysasiakkaiden asettamat vaatimukset ilmastotoimille: 28 prosenttia yrityksistä kertoo yritysasiakkaiden vaativan ilmastoimia, kun kaksi vuotta sitten näin vastasi vajaa 20 prosenttia. Noin 20 prosenttia vastaajista nosti esiin ilmastotoimien taloudelliset ja mainehyödyt.
”Suomalaisyritykset pitävät ilmastotoimia tärkeinä, eikä Trumpin politiikka näytä hetkauttaneen suuntaa. Ajureina ilmastotoimille toimivat niin halu toimia vastuullisesti, asiakkailta tuleva paine kuin toimien taloudellinen kannattavuus”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Teppo Säkkinen.
Yhä useampi asettanut päästövähennystavoitteet
Kyselyyn vastanneista yrityksistä 44 prosenttia kertoi asettaneensa päästövähennystavoitteet. Tämä on kuusi prosenttiyksikköä enemmän kuin kaksi vuotta sitten, jolloin vastaava kysely tehtiin edellisen kerran. Suuryrityksistä jo 91 prosenttia on asettanut päästövähennystavoitteita.
”Suuret yritykset ovat ilmastotoimissa etukenossa. Tämä vaikuttaa myös pk-yrityksiin arvoketjujen kautta, mikä osaltaan selittää yritysasiakkaiden vaatimusten nousua ilmastotoimien ajurina. Myös julkisissa hankinnoissa ilmaston merkitys on korostunut aiempaan verrattuna”, sanoo Säkkinen.
Yrityksistä yli puolet, 55 prosenttia arvioi ilmastotoimien olevan taloudellisesti kannattavia pitkällä tai jo lyhyellä aikavälillä. Toimialoista erityisesti teollisuusyritykset korostivat toimien kannattavuutta. Aiempaa useampi yritys kuitenkin nosti esiin myös toimien kustannuksia. Viidennes yrityksistä piti ilmastotoimia ensisijaisesti kustannuksia nostavina.
Yritysasiakkaiden lisäksi ilmastotoimia vaaditaan yhä useammin myös julkisissa hankinnoissa. Julkisiin kilpailutuksiin osallistuvista yrityksistä 42 prosenttia kertoi, että kilpailuun osallistumisen edellytyksenä on ilmastotoimet. Kaksi vuotta sitten vastaava luku oli 34 prosenttia.
Kysely tehtiin kauppakamarien jäsenyrityksille 8-14.4.2025 ja siihen vastasi 1073 yritystä eri toimialoilta ja eri puolilta Suomea. Kysely tehtiin sähköpostikyselynä ja siihen pystyi vastaamaan vain kerran. Edellisen kerran vastaavan kysely toteutettiin vuonna 2023.
Yhteyshenkilöt
Tiina Ylönenvt. toimitusjohtajaEtelä-Savon kauppakamari
Puh:0400346180tiina.ylonen@kauppakamari.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon kauppakamari
Kauppakamarikysely: Yritysten suhdannenäkymät kirkastumassa – odotukset liikevaihdosta ja kannattavuudesta vahvistuneet alkuvuodesta23.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
"Kauppakamarien talouskysely osoittaa, että yritysten näkymät suhdanteen paranemisesta ovat jatkuneet. Vastaukset ovat myönteisempiä kuin alkuvuodesta, erityisesti odotukset liikevaihdon ja kannattavuuden kehityksestä ovat vahvistuneet selvästi. Melko vaatimaton suhdanne jatkuu toistaiseksi, mutta yritysten tilanne on kehittymässä asteittain parempaan", summaa Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist. Vahvimmat todisteet elpymisen etenemisille koskevat liikevaihdon kasvuoletuksia. Valtakunnallisesti lähes 35 prosenttia vastaajista odotti liikevaihtonsa kasvavan seuraavan puolen vuoden aikana. Vain 16,5 prosenttia vastaajista ennakoi liikevaihtonsa pienenevän. Myös Etelä-Savossa odotukset liikevaihdon kasvusta ovat parantumassa vastausten mukaillessa valtakunnallista linjaa. Samoin jo toteutunut, eli alkuvuoden liikevaihto on kehittynyt selvästi paremmin kuin vuotta aiemmin: 37 prosenttia vastaajista kertoi liikevaihtonsa kehittyneen alkuvuodesta paremmin kuin viime vuonna vas
Kauppakamarikysely: Hallituksen veropäätökset lisäävät yritysten investointihalukkuutta – lisää kasvua edistäviä toimia toivotaan16.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Hallituksen kehysriihessä tekemät veropäätökset lisäävät suomalaisyritysten halua investointeihin kotimaassa. Viidennes kaikista yrityksistä kertoi investointihalukkuuden lisääntyneen veropäätösten myötä. Teollisuuden alan yrityksistä investointeja aikoi lisätä 30 prosenttia. 67 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä toivoi hallitukselta vielä lisää kasvua edistäviä toimenpiteitä. Kauppakamarikyselyyn vastasi toukokuun alussa lähes 1500 yritystä.
Palvelun aatelia -kilpailulla etsitään jälleen timanttisia palvelualan toimijoita2.5.2025 07:55:00 EEST | Tiedote
Etelä-Savon alueelta etsitään jälleen loistavia palvelun tuottajia kilpailussa, johon kuka tahansa voi ehdottaa voittajaa. Kilpailun tavoitteena on nostaa esille Etelä-Savon korkeatasoista ja laajaa palvelutarjontaa, eli palvelun aatelia.
Kauppakamarit: Hyvä saavutettavuus ja sujuvat liikenneyhteydet lisäävät kaupunkiseutujen elinvoimaa8.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Laajat työssäkäyntialueet parantavat osaavan työvoiman saatavuutta, mutta edellyttävät toimivia liikenneyhteyksiä ja -palveluja. Keskusta-alueiden elinvoima edellyttää monipuolista saavutettavuutta. Joukkoliikenteen hinnan ja lippuvaihtoehtojen tulisi olla houkuttelevia myös satunnaisesti joukkoliikennettä käyttäville matkustajille.
Kauppakamarit: Hoitoon on päästävä – sotekustannukset läpinäkyviksi4.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Sote-palveluiden uudistamiseen tarvitaan uusi vaihe: hyvinvointialueiden tuottavuutta on parannettava keskittymällä vahvemmin toimintatapojen muuttamiseen. Hoitoon on päästävä ja se onnistuu parhaiten, kun hyvinvointialue toimii yhteistyössä alueen yritysten kanssa sote-palveluiden tuottamisessa. Kustannustehokkuuden perusedellytys on kustannusten läpinäkyvyyden lisääminen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme