Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Ikääntyneiden varhaisen tuen verkosto laajenee Päijät-Hämeessä
25.4.2025 11:00:18 EEST | Päijät-Hämeen hyvinvointialue | Tiedote
Ensimmäinen varhaisen tuen verkosto aloitti toimintansa Asikkalassa syksyllä 2024 ja nyt toiminta laajeni Iittiin ja Orimattilaan. Tällä hetkellä verkostoja muodostetaan myös Hartolaan, Heinolaan, Hollolaan, Padasjoelle sekä Sysmään. Tavoitteena on, että verkostot kattaisivat jatkossa koko Päijät-Hämeen alueen.

Alueellisia, eri sektoreiden ammattilaisista koostuvia varhaisen tuen verkostoja perustetaan ikäihmisten tuen tarpeisiin vastaamiseksi. Kun aikaisemmin tukea tarjosi yksittäinen ammattilainen, nyt verkosto mahdollistavat ikäihmiselle tarvittaessa monta kannattelijaa. Yhteistyön ansiosta tukea on saatavilla oikea-aikaisesti myös monimutkaisissa elämäntilanteissa.
Verkostot ovat yhteisen kehittämisen tulos. Vuosina 2023–2024 Päijät-Hämeen hyvinvointialueella kehitettiin ikääntyneiden etsivää työtä yhdessä eri sektoreiden ammattilaisten sekä vanhusneuvostojen kanssa. Tahtotilana oli löytää ratkaisuja vanhuusiän syrjäytymisen ennaltaehkäisemiseksi.
Tukea palveluiden ulkopuolelle jääneille
Varhaisen tuen tarkoituksena on tarjota palvelujen ulkopuolella olevalle ikäihmiselle maksuton ja kiireetön kohtaaminen, jossa pohtia omaan elämäntilanteeseen sopivia ratkaisuja yhdessä toisen ihmisen kanssa. Tarve ratkaisujen etsimiseen syntyy yleensä silloin, kun ikäihminen ei koe omaa arkeaan mielekkäänä. Tämä voi näyttäytyä esimerkiksi yksinäisyyden tai turvattomuuden kokemuksina.
Ikäihmisen on jo tällä hetkellä mahdollista päästä varhaisen tuen piiriin koko Päijät-Hämeen alueelta Ikääntyneiden palveluneuvonnan kautta soittamalla numeroon 044 482 5050. Palveluneuvonnan muut yhteydenottokanavat löytyvät osoitteesta https://ikaantyneidenpalveluneuvonta.fi/ota-yhteys/
Ikääntyneiden varhaisen tuen kehittäminen on osa Kestävät ja vaikuttavat sote-palvelut Päijät-Hämeessä-hanketta, jonka rahoittaa NextGenerationEU.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna RuuhijärviProjektisuunnittelija
Puh:044 719 5486johanna.ruuhijarvi@paijatha.fiMari RäsänenProjektipäällikkö
Puh:044 719 5713mari.rasanen@paijatha.fiPäijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Kesälomakausi vaikuttaa osaan sote-palveluista3.6.2026 09:58:28 EEST | Tiedote
Suurin osa Päijät-Hämeen hyvinvointialueen palveluista on käytettävissä normaalisti läpi kesän. Osa palveluista toimii supistetuin aukioloajoin tai keskittyen tiettyihin toimintoihin.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Päijäthämäläisiä osallistujia etsitään laajaan valtakunnalliseen tutkimukseen vyöruusurokotteen vaikutuksesta muistisairauksiin2.6.2026 11:42:05 EEST | Tiedote
Suomen rokotetutkimus (FVR) on aloittanut FinDementia-tutkimuksen, jossa selvitetään, voiko vyöruusurokote Shingrix® vähentää muistisairauksien riskiä. Tutkimukseen osallistuu yli 33 000 vähintään 76-vuotiasta eri puolilta Suomea. Päijät-Häme on yksi neljästä tutkimukseen osallistuvasta hyvinvointialueesta.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue esittelee suunnitelmia Sysmän sote-peruspalvelujen tuotannosta asukastilaisuudessa26.5.2026 10:00:08 EEST | Tiedote
Hyvinvointialue esittelee suunnitelmia Sysmän sote-peruspalveluiden tuotannosta maanantaina 8. kesäkuuta klo 17:00–18.30. Tilaisuus järjestetään Sysmän teatteritalolla osoitteessa Väihkyläntie 1.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Sosiaalihuoltolain uudistus sisältää hyviä tavoitteita, mutta säästöt jäävät epävarmoiksi25.5.2026 13:45:04 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue suhtautuu sosiaalihuoltolain uudistukseen pääosin myönteisesti. Erityisesti tärkeänä nähdään oikea-aikaisen tuen vahvistaminen, palvelujen selkeyttäminen sekä ennaltaehkäisyn ja varhaisen tuen korostaminen. Myös sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen roolin vahvistaminen asiakkaiden tukena on hyvinvointialueen näkökulmasta perusteltua.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Venetsialaisten ilotulitus vaatii jatkossa erillisen ilmoituksen Päijät-Hämeessä25.5.2026 11:00:52 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen pelastusviranomainen vaatii jatkossa erillisen ilmoituksen ilotulitteiden käytöstä venetsialaisissa. Muutoksen syynä on lisääntynyt häiriökäyttäytyminen ja ilotulittaminen kielletyillä alueilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme