Kokoomuksen Sirén: Huiput Suomeen töihin – hallitus lisää asiantuntijoiden kannustimia
Hallitus haluaa houkutella Suomeen lisää korkeakoulutettuja asiantuntijoita ja saada myös ulkomaille muuttaneet huippuosaajat palaamaan kotimaan työmarkkinoille. Puoliväliriihessä päätettiin laskea niin sanottujen avainhenkilöiden lähdeveroa 32:sta 25 prosenttiin, laajentaa veroetua paluumuuttajiin ja sujuvittaa asiantuntijoiden maahantuloprosesseja. Kokoomuksen Saara-Sofia Sirénin mukaan ratkaisut ovat elintärkeitä talouskasvulle ja Suomen osaajapulan ratkaisemiseksi.

”Talouskasvu tarvitsee tekijänsä, mutta Suomen väestö vanhenee. On aivan selvää, että tarvitsemme korkean osaamistason työntekijöitä ulkomailta. Kilpailu näistä avainhenkilöistä on kovaa ja yksi tapa pärjätä on parantaa taloudellisia kannustimia. Siksi avainhenkilöiden lähdeveroa lasketaan 32 prosentista 25 prosenttiin”, Sirén sanoo.
Avainhenkilön lähdeveroa voidaan soveltaa progressiivisen veron sijasta silloin, kun työntekijä saapuu Suomeen työskentelemään erityisasiantuntemusta vaativissa tehtävissä vähintään 5 800 euron kuukausipalkalla. Hallitus päätti laajentaa avainhenkilön lähdeveroa myös paluumuuttaviin Suomen kansalaisiin.
”Meillä on paljon suomalaisia, jotka ovat lähteneet ulkomaille kerryttämään arvokasta työkokemusta ja verkostoja. Tahdomme houkutella myös heitä palaamaan ja antamaan panoksensa Suomen uudelle nousulle”, Sirén toteaa.
Hallitus päätti myös käynnistää työn työsuhdekannustinjärjestelmien parantamiseksi. Tarkoituksena on kartoittaa työsuhdeoptioiden ja muiden osakepohjaisten kannustimien verotuksen nykytilaa ja muutostarpeita. Tavoitteena ovat Euroopan parhaat työsuhdekannustinjärjestelmät.
”Kannustimien lisäksi asiantuntijoiden maahantulon prosessien on oltava kunnossa. Riihessä vahvistettiin päätös kehittää yhden luukun periaatetta. On tärkeää, että osaajat pääsevät hoitamaan kaikki maahantuloon liittyvät velvollisuudet yhdessä paikassa ja mahdollisimman sujuvasti”, Sirén päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Saara-Sofia SirénKansanedustaja, Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja
Varsinais-Suomen vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Kilpi: Turvallisuus etusijalle – valiokunta esittää 15 vuoden ikärajaa sähköpotkulaudoille16.5.2025 12:27:11 EEST | Tiedote
Liikenne- ja viestintävaliokunta on päättänyt esittää 15 vuoden ikärajaa kaikille kevyille sähköajoneuvoille. Kokoomuksen poliisikansanedustaja ja valiokuntavastaava Marko Kilpi on huolissaan nuorten lisääntyvistä sähköpotkulautaonnettomuuksista ja pitää selkeää ikärajasääntelyä tärkeänä.
Kokoomuksen Kaunistola: Kehysriihestä merkittäviä lisäpanostuksia turvallisuusviranomaisille16.5.2025 10:12:40 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Mari Kaunistola on tyytyväinen poliisin, rajavartiolaitoksen, vankiloiden ja pelastuslaitoksen kehysriihessä saamiin lisäresursseihin. Kaunistola pitää tärkeänä, että turvallisuusympäristön epävarmuuteen vastataan määrätietoisilla toimilla.
Puolustusvaliokunnan puheenjohtajaksi Heikki Autto15.5.2025 14:47:54 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on tänään ryhmäkokouksessaan valinnut puolustusvaliokunnan puheenjohtajaksi kansanedustaja Heikki Autton.
Kokoomuksen Aalto-Setälä: Orpon hallitus ennallistaa virtavesiä ja parantaa vesistöjen tilaa15.5.2025 14:20:24 EEST | Tiedote
Eurooppalaisen raportin mukaan Suomi on poistanut Euroopan maista eniten virtavesien vaellusesteitä. Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Aalto-Setälän mukaan tämä kertoo hallituksen sitoutumisesta vesistöjen suojeluun ja ennallistamiseen.
Kokoomuksen Heikkinen: Metsävähennyksen korotus tukee sinivalkoista omistajuutta ja metsäelinkeinoa14.5.2025 13:26:38 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Janne Heikkinen on todella tyytyväinen, että metsävähennyksen korotus saadaan eduskuntaan. ”Tämä on hallituksen tärkein teko suomalaisen metsänomistajan ja metsäelinkeinon hyväksi”, Heikkinen toteaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme