Kaarisillan lastensuojelulaitos saa uudet tilat Forssassa
25.4.2025 12:36:59 EEST | Oma Häme | Tiedote

Forssassa toimivalle Kaarisillan lastenkodille on löytynyt uudet tilat. Hyvinvointialue kunnostaa Forssan sairaala-alueella sijaitsevaan hirsirakennukseen tilat lastensuojelun tarpeita vastaavaksi. Kaarisillalle on pitkään etsitty uusia tiloja, koska vanhat eivät sovellu yksikön tarpeisiin, eivätkä vastaa nykyvaatimuksia.
Uudet tilat remontoidaan 1800-luvulla rakennettuun taloon, joka toimi aikanaan Forssan sairaalana. Viime vuodet rakennus on ollut toimistokäytössä. Rakennus on iäkäs, mutta perusteellisella peruskorjauksella siitä saadaan terveysturvallinen ja sopiva yksikölle.
·– Puutaloon on tehty kantavien rakenteiden ja palkkisuuntien tarkastus. Tutkituissa kohdissa ei ole havaittu vaurioita rakenteissa. Kohteeseen tehdään vielä sisäilma- ja kosteustekninen kuntotutkimus, jonka perusteella lopulliset kunnostustoimenpiteet ja laajuus määritellään. Tilat uusitaan siten, että ne palvelevat Kaarisillan toimintaa ja vastaavat nykyisiä tilavaatimuksia, sanoo Oma Hämeen rakennusinsinööri Eero Puuppo.
Samalla Kaarisillan sijainti muuttuu keskeisemmäksi.
– Uudet tilat sijaitsevat lähellä sosiaalipalveluja. Lisäksi uimaranta, jäähalli, urheilukenttä ja linja-autoasema sijaitsevat ihan naapurissa. Myös muut keskustan palvelut ovat käden ulottuvilla, iloitsee lähijohtaja Katja Himanen.
Remontti käyntiin syksyllä
Remontin suunnittelu on aloitettu ja urakoitsija valitaan kilpailutuksella. Remontti on tarkoitus aloittaa syksyllä, ja uusien tilojen toivotaan olevan muuttovalmiita kesäkuussa 2026.
Kaarisillassa työskentelee seitsemän työntekijää sekä lähijohtaja, ja yksikössä on seitsemän asiakaspaikkaa.
– Työntekijät ovat mukana suunnittelussa. Myöhemmin mukaan kutsutaan myös lapsia ja nuoria kokemusasiantuntijoina. Heidän näkemyksensä ovat tärkeitä, jotta saadaan rakennettua tila, jossa on hyvä olla ja kaikkien arki toimii, painottaa sijais- ja jälkihuollon palvelupäällikkö Eija Luodes.
Lastenkoti Kaarisillan lisäksi Oma Hämeellä on Hämeenlinnassa Pollentien nuorisokoti. Lastensuojelun sijaishuoltoa tarjoaa myös Mäkikujan perhetukikeskus Riihimäellä.
Lisätietoja: Kaarisillan lähijohtaja Katja Himanen p. 050 3030 610 katja.himanen(at)omahame.fi
Avainsanat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Rokotusaika vaikka kotisohvalta – Oma Häme kannustaa varaamaan syksyn kausirokotusajat diginä13.10.2026 10:12:49 EEST | Tiedote
Syksyn influenssa- ja koronarokotusten ajanvaraus avautuu Kanta-Hämeen hyvinvointialueella tiistaina 20. lokakuuta. Hyvinvointialue kannustaa asiakkaita varaamaan rokotusaikansa ensisijaisesti digitaalisesti. Digitaaliset ajanvarauspalvelut ovat jo helpottaneet tuhansien kantahämäläisten asiointia ja vapauttaneet ammattilaisten työaikaa.
Kirsi auttaa Forssan sairaalassa löytämään perille ja pysähtyy kuuntelemaan13.10.2026 09:56:30 EEST | Artikkeli
Kirsi auttaa käytännön asioissa ja antaa aikaa kohtaamiselle.
Hoidon tarpeen arviointi voi tilapäisesti hidastua Assin päivystyksessä12.10.2026 16:07:41 EEST | Uutinen
Ahveniston sairaalan päivystyksessä yksi hoidon tarpeen arviointiin käytettävistä huoneista on tilapäisesti pois käytöstä vesivahingon vuoksi. Korjaustyöt kestävät arviolta noin kuukauden.
Terhi Mäntymaa jättää osastopalvelut haikein mielin: ”Ihmisiä tulee ikävä”12.10.2026 12:24:01 EEST | Tiedote
Mäntymaa toimi osastopalvelujen tulosaluejohtajana hyvinvointialueen alusta asti.
Soita 116 117 ennen Assin päivystykseen hakeutumista9.10.2026 16:05:22 EEST | Tiedote
Ennen Ahveniston sairaalan Assin päivystykseen lähtöä soita Päivystysapuun numeroon 116 117. Ammattilainen arvioi hoidon tarpeen ja auttaa sujuvoittamaan asiointia. Ilmoittautumisen jälkeinen arviointi voi hidastaa saapumista, mutta ei hoitotilojen toimintaa. Potilaat hoidetaan kiireellisyysjärjestyksessä. Kiireettömissä asioissa ota yhteys terveysasemaan tai digipalveluihin. Hätätilanteessa soita 112.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme