SDP:n Piritta Rantanen: "Kasvuriihi" olikin leikkausriihi - romuttaa kasvun ja heikentää työllisyyttä
26.4.2025 08:00:00 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Orpon hallitus voi nimetä puoliväliriihensä vaikka "kasvuriiheksi", mutta todellisuudessa kyse on raa’asta leikkauslistasta. - Tämä riihi ei rakenna kasvua, se vaarantaa koulutuksen tulevaisuuden, lisää työttömyyttä ja kurjistaa kuntien mahdollisuuksia hoitaa lakisääteisiä tehtäviään, toteaa kansanedustaja Piritta Rantanen (sd.).

- Leikkaus on leikkaus, vaikka sen kastaisikin kasvupuheeseen. Erityisen huolestuttava on päätös yhteisöveron leikkaamisesta, joka on lyhytnäköinen ja kunnille erittäin haitallinen. Yli 10 prosenttia kuntien tuloista muodostuu yhteisöverotuottojen jako-osuuksista. Tämän lisäksi suoria valtionosuuksia leikataan 75 miljoonalla eurolla, Rantanen valoittaa.
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että leikkaukset kohdistuvat koulutukseen, varhaiskasvatukseen ja nuorten palveluihin – juuri niihin asioihin, joiden kautta tulevaisuuden kasvu rakennetaan.
- Kun otetaan huomioon, että valtaosa kuntien menoista kohdistuu kasvatuksen ja koulutuksen toimialoille, jää koulutus jälleen kerran maksumieheksi, Rantanen toteaa.
Suomen tavoitteena on myös korkeakouluttaa 50 % nuoresta ikäluokasta vuoteen 2035 mennessä. Silti Orpon hallitus päätti iskeä vielä tämän kaiken lisäksi korkeakoulutukseen, josta leikataan riihen päätösten seurauksena yhteensä 117,7 miljoonaa euroa. Tämä on suora hyökkäys koulutustason nostamista ja osaamiseen panostamista vastaan.
- Millä logiikalla Suomea rakennetaan leikkaamalla juuri siitä, mikä luo kasvua, hyvinvointia ja tasa-arvoa? Hallituksen leikkausten seuraukset tulevat näkymään suomalaisissa kodeissa, kouluissa ja työmarkkinoilla vielä pitkään. Hallituksen kasvupuhe on pelkkää silmänlumetta, Rantanen päättää.
Yhteyshenkilöt
Piritta RantanenKansanedustaja, eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja
Puh:050 545 1123Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Pääministeri Orpo ja kokoomus pettävät Helsingin jälleen22.2.2026 13:52:52 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma syyttää pääministeri Orpoa ja kokoomusta Helsingin pettämisestä: hallitus leikkaa rahoitusta alueelta, jossa hoidon tarve on suurin, ja vaatii samaan aikaan etelää nielemään heikennykset suhteellisuudentajuun vedoten.
SDP:n Lauri Lyly: Hallituksen määräaikaislakiesitystä korjattava perusteellisesti22.2.2026 08:57:00 EET | Tiedote
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja Lauri Lylyn mukaan työoikeuden asiantuntijoiden esittämät huomiot hallituksen esityksestä määräaikaisten työsuhteiden helpottamiseksi ovat painavia ja vahvistavat lakiesityksen oikeudellisia ongelmia, ja sitä on korjattava perusteellisesti eduskuntakäsittelyssä.
SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus puhuu nollatoleranssista, teot lisäävät raskaussyrjintää21.2.2026 10:48:33 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Piritta Rantanen arvostelee voimakkaasti Orpon hallitus esitystä määräaikaisten työsopimusten helpottamisesta. Rantasen mukaan hallituksen oma vaikutusarvio paljastaa esityksen vakavimman ongelman: se lisää raskaus- ja perhevapaasyrjinnän riskiä työelämässä.
SDP:n Niina Malm: Hallitus ajaa kaksilla rattailla Itä-Suomen suhteen21.2.2026 09:06:30 EET | Tiedote
Hallituksen on selvennettävä ristiriitaisia kantojaan Itä-Suomen erityistalousalueiden suhteen, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm.
Kutsu SDP:n taustatilaisuuteen20.2.2026 16:48:40 EET | Kutsu
Hyvä median edustaja, tervetuloa SDP:n taustatilaisuuteen parlamentaarisesta finanssipoliittisesta sovusta tiistaina 24.2. klo 16.00 sd-ryhmähuoneessa eduskunnassa. Tilaisuudessa teemaa avaa parlamentaarisen finanssipoliittisen työryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Joona Räsänen. Kyseessä on vapaamuotoinen taustakeskustelu, Chatham House -periaatetta noudattaen. Mahdollisista myöhemmistä haastatteluista (on the record) voidaan sopia tilaisuuden yhteydessä. Aika: tiistai 24.2. klo 16 Paikka: sd-ryhmähuone, eduskunta Ilmoitathan saapumisestasi ennakkoon: emilia.tervonen@eduskunta.fi
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme