Kokoomuksen Autto: Lapsiperheet rakentavat Suomen tulevaisuutta – perheiden verotus kevenee jopa satasilla lisää
26.4.2025 14:06:22 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Orpon hallitus päätti osana puoliväliriihen miljardin tuloveronkevennyksiä nostaa lapsiperheille kohdistuvaa työtulovähennyksen lapsikorotusta. ”Työssäkäyvät vanhemmat ovat tämän yhteiskunnan tukipilareita. Hallitus tukee perheitä tekemällä työnteosta entistä kannattavampaa”, linjaa kokoomuksen kansanedustaja Heikki Autto.

”Perheissä rakennetaan pohja maamme tulevaisuudelle. Siksi hallitus kohdistaa työssäkäyville vanhemmille merkittävän lisäveronkevennyksen lapsikorotusta nostamalla”, Autto sanoo.
Hallitus otti työtulovähennyksen lapsikorotuksen käyttöön tänä vuonna. Palkansaajan yhdestä huollettavasta lapsesta saatava korotus nousee nyt tehdyillä päätöksillä 50 eurosta yli 100 euroon.
”Esimerkiksi kahden lapsen ja työssäkäyvän vanhemman perheessä työn verotus kevenee yli 400 euroa vuodessa työtulovähennyksen korotusten päälle. Yksinhuoltajalla verotus kevenee yhtä paljon. Kyse on merkittävistä summista”, Autto toteaa.
Esimerkiksi 3 600 euron kuukausituloilla kahden lapsen vanhemman verotus kevenee hallituksen kaikkien veronkevennysten seurauksena noin 700 eurolla vuodessa. Kevennys on merkittävä, vaikka mahdollisen työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksun verovähennysoikeuden poisto huomioitaisiin myös mukaan.
”Tämän hallituksen linja on työn linja. Oppositio ei pääse mihinkään siitä, että tämä hallitus keventää tuntuvasti perheiden verotusta ja parantaa ostovoimaa. Ei muistu heti mieleen milloin SDP tai keskusta olisivat vastaavalla tavalla panostaneet Suomen tulevaisuuteen keventämällä palkansaajien verotusta ja kohentamalla perheiden ostovoimaa”, Autto pohtii.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heikki AuttoKansanedustaja, puoluevaltuuston puheenjohtaja, Suuren valiokunnan puheenjohtaja
Lapin vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Lahdenperä: Koulun tulee olla turvallinen paikka oppilaille ja opettajille10.8.2026 11:13:32 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Milla Lahdenperä muistuttaa uuden lukuvuoden alkaessa, että koulussa jokaisen täytyy voida kokea olonsa turvalliseksi. Oppilailla tulee olla oikeus oppia ja kasvatusalan ammattilaisilla oikeus tehdä työnsä ilman väkivaltaa, häirintää tai niiden uhkaa.
Kokoomuksen Vuornos: Kokoomus haluaa S2-opetuksen remonttiin10.8.2026 07:09:00 EEST | Tiedote
Suomalaisen peruskoulun käyneen on osattava suomea tai ruotsia äidinkielen tasoisesti, sanoo kokoomuksen kansanedustaja Henrik Vuornos. Kokoomus haluaa uudistaa S2-opetusta siten, että se olisi lähtökohtaisesti määräaikaista ja jatkuisi tukiopetusluontoisena yleisopetuksessa. S2-oppimäärän pitää perustua koulun arvioon oppilaan osaamisesta.
Kokoomuksen Jukkola: Riistaportit kiinni ja heti – sikaruton torjunnassa ei ole varaa löysäilyyn6.8.2026 15:55:02 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Janne Jukkola vaatii itärajan riistaporttien välitöntä sulkemista myös Pohjois-Karjalassa. Ylen mukaan riistaportit ovat maakunnassa edelleen auki, vaikka Kaakkois-Suomessa ne suljettiin viime viikolla afrikkalaisen sikaruton leviämisen estämiseksi.
Kokoomukselta avaus: Jokaiselle suomalaiselle automaattinen Y-tunnus6.8.2026 07:02:00 EEST | Tiedote
Kokoomus haluaa tehdä yrittäjyydestä yhtä helppoa kuin palkkatyöstä. Puolue esittää, että jokainen suomalainen saisi automaattisesti henkilökohtaisen Y-tunnuksen ilman erillistä hakemusta.
Kokoomuksen Kauma: Epäilijöistä huolimatta valinnanvapauskokeilu on onnistunut ja pidetty uudistus5.8.2026 15:05:38 EEST | Tiedote
Yli 65-vuotiaiden valinnanvapauskokeilua laajennetaan. Kuukausi sitten kokeiluun kuuluvien tutkimusten valikoima kasvoi 20 uudella tutkimuksella, ja vuoden 2027 alusta kokeiluun on tulossa lisää parannuksia. Tavoitteena on nopeuttaa hoitoon pääsyä, parantaa hoidon jatkuvuutta ja vastata entistä paremmin ikääntyneiden tarpeisiin. Valinnanvapauskokeilu on tuonut tuhansille 65 vuotta täyttäneelle mahdollisuuden hakeutua yksityiselle yleislääkärille julkisen terveydenhuollon asiakasmaksun hinnalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme