Kokoomuksen Autto: Vasemmistoajatuspajan raportti järjenvastainen
27.4.2025 14:32:19 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Autto pitää käsittämättömänä vasemmistolaisen Uuden talousajattelun keskuksen UTAK:n ajatusta, jonka mukaan julkisia menoja kasvattamalla voidaan saada valtion velka taittumaan. Ajatuspaja katsoo, että sopeutustoimet lisäävät velkaantumista. Autto pitää ajatuksia järjettöminä.

Yle uutisoi sunnuntaina 27.4. vasemmistolaisen Uuden talousajattelun keskuksen UTAK:n raportista, jonka mukaan hallituksen sopeutustoimet eivät laisinkaan pure velkaantumiseen, vaan päinvastoin lisäävät sitä. Lääkkeeksi velkaantumiseen raportti ehdottaa julkisten menojen lisäämistä. Autto pitää ajatuksia järjettöminä.
”Ajatus, että julkisia menoja lisäämällä voitaisiin säästää, on järjenvastaista. Kaikkoaisivatko valtion taloushuolet sillä, että julkisia menoja paisutettaisiin loputtomiin?”, Autto kysyy.
”Jos valtiontalous olisi mahdollista saada kuntoon julkisia menoja kasvattamalla ja säästötoimia pakoilemalla, olisi Suomi varmasti maailman vähiten velkaantuneita valtioita. Totuus on kuitenkin toisenlainen, kuten tiedämme”, Autto jatkaa.
”Paras lääke valtionvelan taittamiseen on työhön kannustaminen ja julkisten menojen karsiminen – juuri kuten hallitus on tehnyt. Nämä vasemmistolaisen ajatuspajan päinvastaiset ehdotukset kuulostavat suorastaan vaarallisilta”, Autto päättää.
Autto muistuttaa, että vastaavat puheenvuorot johtivat Rinteen-Marinin hallituksen velkavetoiseen talouspolitiikaan.
”Hallitus nojaa puoliväliriihen päätöksissä valtiovarainministeriön virkamiesten arvioihin. Katse kohdistuu SDP:n Lindtmaniin; uskooko SDP riippumattomia arvioita vai edeltäjiensä tapaan näitä taloustieteen käärmeöljykauppiaita”, Autto päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heikki AuttoKansanedustaja, puoluevaltuuston puheenjohtaja, Suuren valiokunnan puheenjohtaja
Lapin vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Häkkänen: Suomalaisten varallisuus kasvuun – perintöverosta on luovuttava20.9.2026 12:06:53 EEST | Tiedote
Kokoomuksen varapuheenjohtaja ja puolustusministeri Antti Häkkänen pitää perintöveron poistoa yhtenä tärkeimmistä keinoista vahvistaa kotitalouksien varallisuutta ja suomalaista omistajuutta. Häkkäsen mukaan veropolitiikalla tulee tukea jokaisen suomalaisen mahdollisuutta kasvattaa elintasoaan ja varallisuuttaan.
Kokoomuksen Kopra SDP:lle: Leikkasitte euron 90 miljoonaa kertaa19.9.2026 16:34:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra pitää SDP:n yritystä esiintyä järjestöjen ystävänä epäuskottavana. SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen ovat julistaneet tänään somessa, ettei sote-järjestöiltä voida leikata enää euroakaan. Samaan aikaan SDP on itse ollut valmis vähentämään järjestörahoitusta noin 90 miljoonalla eurolla.
Kokoomuksen Lahdenperä haluaa yhtenäisen mittarin ammattikouluihin: Tutkinnon pitää taata osaaminen19.9.2026 11:26:30 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Milla Lahdenperä vaatii ammatillisen koulutuksen vaatimustason vahvistamista. Lahdenperän mukaan tutkintotodistuksen pitää olla työnantajalle tae siitä, että valmistuneella on ammatissa tarvittava osaaminen. Hän nostaa harkittavaksi myös yhteisten aineiden valtakunnallisen arvioinnin.
Kokoomuksen Kaunisto: Vihreidenkö mielestä Suomen pitäisi kinuta EU:lta vielä lisälupaa velkaantumiselle?18.9.2026 15:03:31 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ville Kaunisto hämmästelee vihreiden Saara Hyrkön vaatimuksia hakea EU:sta lisää joustoa Suomen sopeutusurakkaan. Kauniston mukaan kyse ei lopulta ole EU:n säännöistä vaan siitä, kuinka suuren velkalaskun suomalaiset jättävät lastensa maksettavaksi.
Kokoomuksen Kopra: Ulkomaisten opiskelijoiden on tultava Suomessa toimeen ilman veronmaksajien tukea17.9.2026 17:04:29 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra pitää kiristyksiä ulkomaisten opiskelijoiden oleskelulupiin ja perheenyhdistämisiin välttämättöminä. Hänestä lähtökohtana tulee olla, etteivät tulijat tarvitse suomalaisen veronmaksajan tukea.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme