Kokkolan kaupunki

Pohjoisen Suomen ohjelmasta positiivisia päätöksiä puoliväliriihessä

Jaa

Kokkolan kannalta myönteisiä puoliväliriihen päätöksiä ovat maakuntalentojen jatkon turvaaminen alkuvuoteen 2028 saakka, panostus maakuntien liikenneyhteyksiin sekä Pohjoisen Suomen ohjelman toimeenpanon käynnistäminen.

Pohjoisen Suomen toimijat ovat tehneet tiivistä yhteistyötä ja vaikuttaneet keväällä siihen, että Pohjoisen Suomen ohjelman laitettaisiin toimeen. 

”Kansantaloutemme tarvitsee kasvua ja pohjoinen tuo ratkaisuja koko Suomelle. Pohjoisen Suomen ohjelman nimenomaisena tavoitteena on kiihdyttää Pohjois-Suomen positiivisia kasvutekijöitä koko Suomen kasvun hyväksi. On erinomaista, että ohjelma laitetaan toimeen osana maan hallituksen kevään puoliväliriihen kasvupakettia”, toteaa Kokkolan kaupunginjohtaja Stina Mattila.

”Laajasti ottaen saavutettavuuden, luvituksen ja investointien edistäminen sekä alueellisten investointitiimien perustaminen on alueemme ja koko Suomen kannalta tärkeää. Jatkamme mielellämme hyvää yhteistyötä maan hallituksen ja ministeriöiden kanssa”, jatkaa Mattila.

 Pohjoisen Suomen ohjelman laadintaan ovat osallistuneet keskeiset ministeriöt sekä Pohjois-Pohjanmaan, Lapin, Kainuun ja Keski-Pohjanmaan liitot. Pohjoisen alueen muut toimijat ovat tukeneen ohjelman valmistelua. Kyseessä on kasvuohjelma, jonka toimet hyödyttävät koko Suomea.

Pohjoisen Suomen ohjelmassa on listattu tiiviisti ja konkreettisesti toimia:

  1.  joilla voidaan lisätä kestävän kasvun mahdollisuuksia ja uusia investointeja sekä vahvistaa Suomen kilpailukykyä ja alueiden elinvoimatekijöitä
  2.  joilla voidaan kestävästi hyödyntää puhtaan energian mahdollisuuksia ja tukea digitaalista puhdasta kasvua
  3.  joilla lisätään alueen kestävän matkailun vetovoimaa
  4.  joilla edistetään osaamista ja osaavan työvoiman saatavuutta
  5.  joilla vahvistetaan koko Suomen turvallisuutta, huoltovarmuutta ja omavaraisuutta
  6.  joilla lisätään alueen fyysistä ja digitaalista saavutettavuutta.

Tietoja julkaisijasta

Kokkola. Meillä on laajempi horisontti

Kokkolan kaupunki on Keski-Pohjanmaan kaksikielinen maakuntakeskus, jossa asukkaita on noin 48.000. Kokkolan elinkeinoelämän veturi on kansainvälisestikin merkittävä kemianteollisuuden keskittymä, jota täydentävät Suomen suurin raideliikenne- ja panamaxsatama sekä monipuolinen yritystoimijoiden verkosto. Myös monipuoliset tapahtumat, matkailu ja loma-asuminen tuovat kaupunkiin kävijöitä.

Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan kaupungin 400 vuotta sitten Pohjanlahden rannalle. Meri on tuonut mukanaan vahvat kaupan ja logistiikan perinteet merenkulusta ja laivanrakennuksesta teollisuuteen ja sivistykseen. Sijainti meren ja lentoyhteyksien äärellä, pääradan ja E8-tien varrella varmistaa niin ihmisten, tavaroiden kuin ideoidenkin liikkuvuuden.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokkolan kaupunki

Utredning om utvecklingen av vattenförsörjningen i Karleby- och Jakobstadsregionen färdigställdes19.5.2025 09:00:00 EEST | Pressmeddelande

En regional utvecklingsutredning för vattentjänster har upprättats för Karlebys, Jakobstads, Kronobys, Larsmos, Pedersöres och Nykarlebys kommunområden. Utredningen kompletterar Västra Finlands vattentjänststrategi 2050 och förbättrar vattentjänsternas funktionssäkerhet och samarbete. Av regionens 99 000 invånare är 79 000 kunder hos de kommunala vattentjänstverken.

Karlebybornas klimatavtryck har minskat under strategiperioden 2022–202516.5.2025 10:20:03 EEST | Pressmeddelande

Karleby har nu för första gången utrett klimatutsläppen från invånarnas konsumtion, dvs. klimatavtrycket, beträffande åren 2020, 2022 och 2024. Utsläppen av växthusgaser från kommuninvånarnas konsumtion var sammanlagt 7,93 ton koldioxidekvivalenter per invånare år 2024. Beräkningen gjordes inom ramen för projektet Kulma som Naturresursinstitutet och Sitowise verkställde.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye